Medialle - Lehdistötiedotteet ja materiaalipankki

Innovaatioallianssin ovi on auki yrityksille

Julkaistu 13.12.2021

Oulun innovaatioallianssi (OIA) muodostaa pyöreän pöydän, jonka ääreen halutaan myös yritykset. Yhteiseen pöytään on katettu tavoitteet, resurssit, haasteet ja mahdollisuudet, joilla asioita saadaan aikaiseksi.

Oulun innovaatioallianssi on Oulun kaupungin, yliopiston, ammattikorkeakoulun, Koulutuskuntayhtymä OSAOn, VTT:n, Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin, Luonnonvarakeskus Luken ja Technopolis Oy:n yhteenliittymä, joka on valinnut yhteiset kehittämiskohteet. Meneillään olevan, järjestyksessään jo kolmannen, OIA-sopimuskauden 2021–27 erityistavoitteena ovat konkreettiset isot, yhteiset kokonaisuudet sekä yritysekosysteemien kokoaminen.

”Oulun innovaatioallianssin pitäisi kääntyä Asiakaslähtöisten Innovaatioiden Organisaattoriksi (AIO)”, kannustaa OIA:n yritysekosysteemien tukija Esa Pellikainen Oulun kauppakamarilta. Kyse ei ole vain kirjainleikistä. Oulun innovaatioallianssin ovi on auki yrityksille. OIA ei ole sisäänpäin lämpiävä seurue, vaan ulospäin avautuva toimija, jonka asiakkaita ovat yritykset.

Strategisia painopisteitä on kolme: Digitalisaatio kaupunkiympäristön muutoksessa, OuluHealth sekä Kestävä kiertotalous ja puhtaat ratkaisut. Yhteinen läpileikkaava teema on yrittäjyys, osaaminen ja jatkuva oppiminen. Kunnianhimoisena tavoitteena on ”ratkaista yhdessä globaaleja ekologisia, taloudellisia ja sosiaalisia kestävyysongelmia Euroopan parhaalla, digitaalisuudesta globaalia lisäarvoa tuottavalla ekosysteemillä”. Mitä tämä tarkoittaa käytännössä?

Mukaan haetaan veturiyrityksiä

Vuonna 2030 Hartaanselänrannassa asuva Virtasen mummu saa lounaansa ja lääkkeensä droonilla toimitettuna. Onko se kaupunkilaisen arkipäivää? Mitä se vaatii tulevaisuuden tietoverkoilta? Tätä selvitetään nyt, ja valitaan tärkeimmät älykaupungin kehityskohteet.

Terveysalalla innovoidaan datasta uutta bisnestä ja rakennetaan tutkimus-, kehitys- ja innovaatioympäristöjä, virtuaalista sotekeskusta sekä simulaatiomahdollisuuksia. Kiertotaloudessa kehittyvät esimerkiksi vihreä vety ja ympäristömyönteinen teräs. Samaan aikaan digitalisoidaan vesilaitoksia ja mahdollistetaan testauksia aidoissa ympäristöissä. OIA:ssa mukaan pääsee Radiopuistoon, Smart Campus Linnanmaalle, Kontinkankaan kampukselle, autoklusterin kanssa maailman markkinoille ja vaikkapa suoraan data-avaruuteen.

OIA tarkoittaa ainakin uutta tietoa tuottavia projekteja ja verkostoja. Olivatpa ne sitten minkä nimisiä tai muotoisia tahansa: klustereita, ekosysteemejä tai leirinuotioita. Mukaan haetaan veturiyrityksiä, joiden ympärille rakentuu ekosysteemejä. Isot ja ns. konkariyritykset voisivat avata omia kehittämiskohteitaan muiden yritysten ratkottavaksi. Omaa tuotekehitystä voi ulkoistaa, eikä kaikkea viisautta tarvitse pitää omilla palkkalistoilla. Entä uusien osaajien rekrytointi? Tai startupin pystytys?

Asiakkaiden toiveet ja tarpeet saadaan selville yhteiskehittämisen keinoilla. OIA hyödyntää kokeilu- ja kehittämisympäristöjä bisneksen kehityksessä. Kokeilemiseen ja yhteiskehittämiseen on tarjolla palveluja, yrityksen ei tarvitse osata tehdä niitä yksin.

Tehdään OIA:sta Suomen tuloksellisin yritysten innovaatioverkosto. Yhteistyöstähän Oulu jo on tunnettu.

Pirjo Koskiniemi
OIA-yritysekosysteemien rakentamisen tuki
pirjo.koskiniemi@businessoulu.com
040 592 5375

Maria Vuorensola
OIA-koordinaattori
040 760 1288
maria.vuorensola@businessoulu.com