Medialle - Lehdistötiedotteet ja materiaalipankki

Industry Summit edistää arktisen alueen kasvua ja hyvinvointia

Julkaistu 12.06.2017

Industry Summit on totutusta poikkeavalla ja oululaisella otteella toteutettu, korkeatasoinen yritys- ja elinkeinoelämän tapahtuma, joka järjestetään lokakuun 5.–6. päivä Oulun kaupunginteatterilla. Tapahtumassa on kaksi rinnakkaista seminaaria, iltatapahtuma sekä B2B Matchmaking, joka on jo avattu verkostoitumista varten.

Industry Summit 2017 on osa Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlavuoden ohjelmaa. Vuoden yleisiä teemoja mukaillen tapahtumassa korostuu nyt murroksessa olevan tulevaisuuden teollisuuden tekeminen yhdessä. Esille nostetaan merkittäviä kysymyksiä ja ratkaisuja liittyen kiertotalouteen, teollisuuden innovaatioihin ja sivuvirtojen hyödyntämismahdollisuuksiin sekä jakamis- ja alustatalouteen teollisuuden kilpailukyvyn edistäjänä.

Ohjelman sisällöistä löytyvät älykäs ja kestävän kehityksen kaupunkiympäristö, digitalisaatio, teollinen internet, 5G ja itseohjautuvan liikenteen tuleminen sekä ensimmäistä kertaa brändin rakentaminen ja johtaminen teollisuuden näkökulmasta. Mukana on myös osaaminen, jonka hyvä hallinta auttaa yrityksiä pääsemään mukaan Arktisen Euroopan suurhankkeiden alihankintaketjuun.

Jo kuudetta kertaa järjestettävän tapahtuman avaa Oulun kaupunginjohtaja Päivi Laajala. Mukana on 40 huippupuhujaa Suomesta, Ruotsista, Norjasta, Venäjältä, Iso-Britanniasta ja Hong Kongista. Tapahtumaa moderoivat Evento Awards 2017 -voittaja Lauri Salovaara sekä yrittäjä, B2B-myynnin huippuosaaja Eija Hämäläinen.

Industry Summit 2017 -tapahtuman yhteistyössä BusinessOulun kanssa järjestävät KPMG Finland, Telia, Marsh, Pohjois-Pohjanmaan liitto, CEE, Oulun Ammattikorkeakoulu, 6Aika, Frost & Sullivan, Solved, Luke, Syke ja Pro-Arctic.

Viime vuonna osallistujia oli peräti 400. Varmista paikkasi näytteilleasettajana tai kävijänä rekisteröitymällä tapahtumasivujen kautta www.industrysummit.fi. Early bird -hinnat ovat voimassa 22.6. saakka.