BusinessOulu

Medialle - Lehdistötiedotteet ja materiaalipankki

Flexbrightin tavoitteena viisi tuotantolinjaa ja 50 työntekijää

Julkaistu 25.01.2018

Innovatiivisia valaisuratkaisuja tuottavan Flexbrightin uusi tuotantolinja on käynnistynyt Haukiputaalla. Flexbright on saanut myös investointitukea EU:n aluekehitysrahastolta tuotantolinjainvestointiin. Kyseessä on maailman ensimmäinen automatisoitu erityisesti ledfoil-kalvojen valmistukseen tarkoitettu tuotantolinja. Tuotantolinja mahdollistaa ainoana maailmassa ohuiden ja taipuisien ledikalvojen valmistuksen rullalta rullalle -prosessilla.

Yrityksen ainutlaatuinen ledikalvoteknologia perustuu VTT:n kehittämään painettavaan elektroniikkaan. Tässä on BusinessOulun teollisuuden ja cleantechin asiakkuuspäällikön Pasi Keinäsen mukaan hyvä esimerkki uudesta tuoteteollisesta toiminnasta Oulun seudulla. Flexbrightin Toimitusjohtaja Pekka Makkonen kertoo, että Flexbright tavoittelee liikevaihdon kasvua 30 miljoonaan euroon vuoteen 2022 mennessä ja tavoitteena on, että yrityksellä on tuolloin jo viisi samankaltaista ladontalinjaa ja 50 työntekijää.

Flexbrightin teknologiaa on jo käytetty mm. autoteollisuudessa, arkkitehtuurivalaistuksessa ja kuluttajatuotteissa. Suurinta kasvua odotetaan kohteista, joissa Flexbrightin ledikalvot mahdollistavat aivan uudenlaiset ratkaisut. Hyvänä esimerkkinä tästä ovat NSG Pilkingtonin valmistamat linja-autojen ja junien tuulilasit, joissa ledikalvo on laminoitu lasin sisään toimien informaationäyttönä.

Suuren kansainvälisen kiinnostuksen ja lukuisten sovellusmahdollisuuksien myötä Flexbrightin katse on myös tulevaisuuden kasvussa ja seuraavaa tuotantolinjaa suunnitellaan. Toimitusjohtaja Pekka Makkonen kommentoi, että ”Nyt kun tuotanto on vihdoin käynnissä, panostetaan jälleen ledfoil- komponentteja omissa lopputuotteissaan soveltavien partnerien hakuun. Maailmaan mahtuu uusia innovatiivisia sovelluksia. Flexbrightin tavoitteena on tuoda LED-valoa myös sinne, missä sitä ei ole ennen totuttu näkemään.”

Lue lisää