Medialle - Lehdistötiedotteet ja materiaalipankki

Fingersoft ja Hill Climb Racing pian 10 vuotta – hittipelillä viime vuonna yli 220 miljoonaa uutta pelaajaa

Julkaistu 04.04.2022

Tänä vuonna tulee kuluneeksi jo kymmenen vuotta kansainvälisesti suositun mobiilipelin ja sen taustalta löytyvän oululaisyrityksen synnystä. Kymmenvuotias Fingersoft on aikuistunut mutta ei kangistunut, eikä Hill Climb Racing -pelin viehätys ole haihtunut: viime vuonna peli veti puoleensa yli 220 miljoonaa uutta pelaajaa, ja sitä pelasi keskimäärin yli 4 miljoonaa käyttäjää joka päivä.

Toni Fingerroos perusti mobiilipeliyritys Fingersoftin kehitettyään Hill Climb Racingin vuonna 2012. Yhden miehen muutaman kuukauden projektista syntyi yksi aikamme viihdyttävimmistä fysiikkapohjaisista autopeleistä.

“Fingerroos oli saavuttanut tekemiensä kamerasovellusten avulla merkittävän käyttäjäkunnan jo ennen kuin hän kehitti Hill Climb Racingin. Hän mainosti peliä kamerasovellusten käyttäjille, minkä ansiosta se nousi nopeasti latauslistojen kärkeen ympäri maailman. Jo ensimmäisenä vuonna julkaisunsa jälkeen Hill Climb Racing saavutti yli 100 miljoonaa latauskertaa. Siitä tuli 2010-luvun ladatuin autopeli ja maailman 7. ladatuin mobiilipeli. Vielä tänäkin päivänä Hill Climb Racing vetoaa kaikenikäisiin pelaajiin”, kertoo Fingersoftin toimitusjohtaja Jaakko Kylmäoja.

Tuoteperheeseen kuuluvat myös pelin joulukuussa 2016 julkaistu jatko-osa Hill Climb Racing 2 sekä kiinalainen versio pelistä. Yhdessä nämä Hill Climb Racing -sarjan pelit ovat saavuttaneet yli 1,9 miljardia latausta eri alustoilla.

“Matkamme on ollut poikkeuksellinen. Vuonna 2012 tuskin kovin moni odotti Hill Climb Racingin menestyksen kestävän näin pitkään. Itse asiassa alkuperäinen Hill Climb Racing voi edelleen mainiosti: vuonna 2021 pelin pariin löysi yli 220 miljoonaa uutta pelaajaa, joka tarkoittaa keskimäärin 600 000 latausta joka päivä. Pelillä oli keskimäärin yli 4 miljoonaa käyttäjää per päivä. Hiomme peliä jatkuvasti, ja lisäämme siihen uutta sisältöä. Meille on tärkeää, että mahdollisimman moni voi nauttia pelistä. Tämän vuoksi olemme panostaneet myös siihen, että peli näyttää hyvältä sekä matala- että korkearesoluutioisilla puhelimilla ja tableteilla”, Kylmäoja sanoo.

Viimeisen kymmenen vuoden aikana Fingersoft on aikuistunut. Vielä ikä ei kuitenkaan paina, sillä yritys on onnistunut kasvamaan ja saavuttamaan aseman yhtenä mobiilipelialan autopelien kärkikehittäjistä. Fingersoft on julkaissut myös muita omia ja muiden kehittämiä pelejä. Viime vuonna Fingersoft julkaisi viimeisimmän pelinsä Boom Kartsin. Yritys työllistää nyt 100 henkeä ja suunnittelee kasvavansa vielä lisää. Juhlavuosi 2022 tulee pitämään sisällään erilaisia tapahtumia ja jännittäviä yllätyksiä.

Lisätietoja:
Susanna Solajoki
PR Manager, Fingersoft
050 374 5747
susanna.solajoki@fingersoft.com

Fingersoft on oululainen pelistudio, jonka ydintoimintaa ovat hauskat, suuren yleisön mobiilipelit. Yritys on kuuluisa hittipeleistään Hill Climb Racing ja Hill Climb Racing 2, joilla on maailmanlaajuisesti yli 1,9 miljardia latausta. Fingersoftin pelit ovat saatavilla iOS-, Android- ja Amazon-alustoille. Vuonna 2012 perustettu Fingersoft työllistää 100 henkilöä, joista suurin osa työskentelee yrityksen pääkonttorilla Oulussa. Vuonna 2020 yrityksen liikevaihto oli 22,6 miljoonaa euroa. Lue lisää osoitteesta fingersoft.com.