Medialle - Lehdistötiedotteet ja materiaalipankki

Dronelennätyksen maailman huiput tiistaina Ouluhallissa - lennokit kiihtyvät jopa 200 kilometrin tuntivauhtiin

Julkaistu 06.03.2019

Dronelennätyksen maailmancup avataan tiistaina 12. maaliskuuta Oulussa. Race of Drones Oulu -kilpailuun osallistuu lajin terävintä kärkeä.

“Kyseessä on yksi suurimmista Suomessa järjestetyistä kisoista ja osallistujalistan perusteella kisa tulee olemaan kovatasoinen. Suuri osa ilmoittautuneista oli MM-kisoissa finaalissa”, kertoo FPV Finland ry:n puheenjohtaja Ari-Pekka Repo, joka juontaa tapahtuman Ouluhallissa.

Kilpailun kovimpia lennättäjiä ovat esimerkiksi ammattilaisliigasta juuri paikan saanut latvialainen Tomass Petersons ja MM-kilpailuissa neljänneksi yltänyt ruotsalainen Noa Koch. Ruotsalaisista taitojaan näyttää myös viime marraskuussa junioreiden maailmanmestaruuden 17-vuotiaana napannut Oscar Nilsson. Suomen MM-joukkueesta kilpailuun osallistuvat Antti Haimilahti, Nikolas Widell ja Jari Kankare.

Yhteensä Ouluun tulee 40 kilpailijaa kahdeksasta eri maasta: Suomesta, Ruotsista, Ranskasta, Norjasta, Latviasta, Virosta, Italiasta ja Tanskasta.

Kilpailun järjestävät BusinessOulu ja Suomen Ilmailuliittoon kuuluva FPV Finland ry. Tapahtuma on yleisölle vapaa ja kilpailu käydään kello 11–18. Finaali alkaa kello 17.35.

Drone-kilpaileminen on yksi nopeimmin kasvavista urheilulajeista maailmassa. Lajissa lennättäjä ohjaa dronea FPV-virtuaalilasien kautta ja lennättää dronea sille rakennetulla radalla jopa 200 kilometrin tuntivauhdilla.

Aamiaisseminaari dronejen soveltamisesta liiketoiminnassa

Kilpailun jälkeen järjestetään Drone Business Breakfast -seminaari Oulun Finnkino Plazassa keskiviikkona 13. maaliskuuta kello 8–11. Seminaarissa käsitellään muun muassa sitä, miten poliisi käyttää droneja työssään ja miten droneja voidaan käyttää verkkojen analysoinnissa. Seminaari on kaikille avoin ja maksuton.

“Haluamme tuoda dronet ja niiden tuomat mahdollisuudet esiin ihmisille aina lapsista aikuisiin ja yrityselämään asti – niin kilpailu- kuin liiketoimintanäkökulmasta”, kertoo BusinessOulun ICT:n asiakkuuspäällikkö Janne Mustonen.

Seminaarissa visioidaan, miten droneja voitaisiin hyödyntää tulevaisuudessa yhä enemmän.

“Olemme visioineet esimerkiksi droneilmakäytäviä ja logistiikan kannalta dronejen laskeutumispisteitä, jos vaikkapa kaupat haluavat alkaa toimittaa drone-kuljetuksilla. Meidän täytyy aloittaa oppiminen avoimin mielin”, Mustonen kuvailee.

Lisätietoja kilpailusta:

Ari-Pekka Repo, puheenjohtaja, FPV Finland ry, ari-pekka.repo@fpvfinland.fi

Auli Kangas, projektipäällikkö, BusinessOulu, puh. +358 44 703 1389, auli.kangas@businessoulu.com (tavoitettavissa 11.3.)

Lisätietoja seminaarista:

Janne Mustonen, asiakkuuspäällikkö, ICT, BusinessOulu, puh. +358 45 675 2929, janne.mustonen@businessoulu.com (tavoitettavissa 12.3.)

Lisätietoja ja tarkemmat aikataulut:

https://rod.oulu.com

https://www.businessoulu.com/fi/tapahtumat/drone-business-breakfast-seminaari.html