Medialle - Lehdistötiedotteet ja materiaalipankki

Digitaalinen oppimisalusta kehittää nuorten yrittäjyystaitoja

Julkaistu 14.04.2023

Tuhannet nuoret oppivat yrittäjyyttä Vuosi yrittäjänä -sovelluksen avulla: 4285 yläkoulun ja toisen asteen opiskelijaa on perustanut yhteensä 1359 harjoitusyritystä käyttäen oululaisen ohjelmistoyritys Tecinspiren kehittämää Vuosi yrittäjänä -sovellusta. Tecinspire toteutti sovelluksen Nuori yrittäjyys ry:lle ja se on ollut käytössä elokuusta 2022 alkaen.

Eräs Vuosi yrittäjänä -ohjelmaan osallistuvista ja sovelluksen käyttäjistä on Robi Tolonen, joka opiskelee liiketoimintaa OSAO:ssa. Hänen perustamansa Särki Clothing NY on harjoitusyritys, jota nuori yrittäjä kuvaa “uuden aikakauden moderniksi vaatebrändiksi”. Robi suunnittelee vaatteet itse, tilaa ne painettuina ja myy niitä omassa verkkokaupassaan. Hän lahjoittaa osan tuotosta nuorten mielenterveyden hyväksi Mieli ry:n kautta.

Vuosi yrittäjänä -ohjelmaan osallistuvat nuoret perustavat yrityksiä ja oppivat yrittäjyystaitoja tekemällä sovelluksessa erilaisia tehtäviä. Sovellus sisältää myös showroomin, jota oppijat voivat käyttää myös tuotteidensa markkinointiin. Opettajille sovellus mahdollistaa ryhmien perustamisen ja oppijoiden edistymisen seuraamisen.

Robi Tolosen kokemukset ovat pelkästään positiivisia: "Rehellisesti voin sanoa, että tähän lähteminen on ollu yks elämäni parhaita päätöksiä. En kadu hetkeäkään. Oon saanu paljon uutta tietoa."

Uskalla yrittää -finaali järjestetään 18.–19.4.2023 Helsingissä. Särki Clothing kilpailee siellä kymmenien muiden kanssa Suomen parhaiden NY-yritysten titteleistä. Messutapahtuma ja pitchauskilpailu, jotka ovat yleisölle avoimia, järjestetään Mall of Triplassa 18.4. klo 15 alkaen.

Video, jolla haastatellaan Robi Tolosta ja muita Vuosi yrittäjänä -ohjelmaan osallistuvia opiskelijoita: https://www.youtube.com/watch?v=_Uz1alw9xSY

---
Lisätietoja:

Teemu Kivioja
toimitusjohtaja, yrittäjä
Tecinspire Oy
p. 050 547 9571
teemu.kivioja@tecinspire.com

Robi Tolonen
NY-yrittäjä
Särki Clothing NY
p. 040 9346650
sarkiclothing@gmail.com

Blogipostaus aiheesta: https://tecinspire.com/digitaalinen-oppimisalusta-kehittaa-nuorten-yrittajyystaitoja/