BusinessOulu

Medialle - Lehdistötiedotteet ja materiaalipankki

Detection Technology turvaamassa talviolympialaisia

Julkaistu 09.02.2018

Johtava röntgenkuvantamissovelluksien toimittaja Detection Technology on mukana turvaamassa tänään Pyeongchangissa avattavia talviolympialaisia. Yhtiö on toimittanut röntgenkuvantamisilmaisimia asiakkaansa läpivalaisulaitteisiin, joilla tarkastetaan esimerkiksi tavaravirtaa tapahtumapaikoilla, kuten ajoneuvoja ja kisaturistien reppuja, sekä rahtilähetyksiä kisoja ennen ja niiden aikana.

“Olemme ylpeitä, että osaamistamme ja tuotteitamme hyödynnetään talviolympialaisten turvallisuuden takaamisessa. Olympialaisiin on myyty noin 700 000 lippua, ja niiden aikana järjestetään yli sata kisatapahtumaa kahdessatoista eri paikassa. Avajais- ja päätösseremoniat järjestetään Pyeongchangin olympiastadionilla, jonne mahtuu 35 000 katsojaa. Kisojen aikana liikkuva ihmisten ja tavaroiden virta on massiivinen, mikä asettaa läpivalaisulaitteiden kuvan laadulle ja kuvantamisnopeudelle korkeat suorituskykyvaatimukset”, kertoo Kari Hyvärinen, liiketoimintajohtaja yhtiön Turvallisuus ja teollisuus -liiketoimintayksiköstä.

Detection Technology on toimittanut röntgenkuvantamisratkaisuja lukuisiin urheilutapahtumiin vuoden 2008 Pekingin olympialaisista lähtien. Urheilutapahtumien lisäksi yhtiön kuvantamisratkaisut ovat olleet turvallisuuden kannalta merkittävässä roolissa myös muissa maailmanluokan tapahtumissa.

”Meistä on hienoa, että järjestelmätoimittajat valitsevat meidät yhä uudelleen luottokumppanikseen megatapahtumiin. Ratkaisumme on suunniteltu erittäin vaativiin röntgenkuvantamissovelluksiin, ja ne tunnetaan hyvästä kuvan laadusta, luotettavuudesta ja kuvantamisnopeudesta.”

Röntgenkuvantamisteknologiaa on hyödynnetty lentomatkatavaran ja –rahdin tarkastamisessa jo pitkään. Lisääntyneiden turvallisuusuhkien vuoksi sen käyttö on yleistymässä muussakin kriittisessä infrastruktuurissa kuten metro- ja juna-asemilla, satamissa, postilaitoksissa, stadioneilla ja hotelleissa.

Lisätietoja:
Kari Hyvärinen
Liiketoimintajohtaja, Turvallisuus ja teollisuus -liiketoimintayksikkö
+358 44 756 4007
kari.hyvarinen@deetee.com

Detection Technology Oyj
Detection Technology on globaali röntgenkuvantamislaitteiden järjestelmien ja komponenttien toimittaja lääketieteen, turvallisuusalan ja teollisuuden sovelluksiin. Yhtiön liikevaihto kasvoi 18 prosenttia 89 miljoonaan euroon vuonna 2017. Yhtiöllä on 240 asiakasta 40 maassa. Detection Technology työllistää yli 400 henkilöä Suomessa, Kiinassa ja Yhdysvalloissa. Yhtiön osakkeet on listattu Nasdaq First North Finland –markkinapaikalla kaupankäyntitunnuksella DETEC. www.deetee.com