Medialle - Lehdistötiedotteet ja materiaalipankki

BusinessOulun tietopalvelut ja valmennukset auttavat yrityksiä kasvamaan ja kansainvälistymään

Julkaistu 01.06.2021

BusinessOulun ratkaisuja pk-yritysten tiedolla johtamisen tarpeeseen ovat tietopalvelut ja valmennukset. Ne yhdessä BusinessOulun asiantuntijoiden kanssa tarjoavat yrityksille tietoa esimerkiksi teknologioiden ja liiketoimintamallien kärkikehityksestä, markkina-alueista, uusista innovaatioista ja pääomasijoittamisen toimintaympäristöistä.

BusinessOulun tietopalvelut vastaavat kasvua ja kansainvälistymistä hakevien yritysten tarpeisiin markkinaan menon kaikissa vaiheissa.

Kun yritys etsii ensimmäistä markkinaansa tai pyrkii laajentumaan, ensin haetaan kiinnostavaa markkinaa ja liiketoimintamahdollisuuksia. Toisessa vaiheessa parannetaan omia ja tuotteen mahdollisuuksia valitussa markkinassa. Vasta kolmannessa vaiheessa täsmennetään arvonluontia ja suunnitellaan varsinainen markkinaan meno.

BusinessOulun tietopalvelut täydentävät muuta palvelutarjontaa hankkimalla, lajittelemalla ja välittämällä näihin suunnitteluhorisontteihin liittyvää tietoa.

Kansainvälisen kasvun tarpeisiin markkinatietopalvelu hankkii tutkimustietoa ja analyyseja liiketoimintaympäristön kehittymisestä tutkittavissa markkinoissa.

Pääomasijoittamisen tietopalvelu edistää rahoituksen järjestämistä yrityksille hankkimalla tietoa kansainvälisestä, yksityisen pääoman sijoitusympäristöstä.
Valmennuksissa yrittäjät ja muut avainhenkilöt voivat parantaa valmiuksiaan tehdä strategista ennakointityötä myös itse.

Arvonluontia ja asiakasymmärrystä markkinaan menon suunnittelussa tuetaan sekä valmennuksin että Patiolla.fi-yhteiskehittämisalustalla.

Pääomasijoittamisen tietopalvelu

Pääomasijoittamisen tietopalvelun käytössä on ollut PitchBook-sijoittajatietokanta. Yritysten kanssa on etsitty tietoa sijoittajista, heidän sijoituspreferensseistään, kilpailevien yritysten sijoituskierroksista ja valuaatioista.

”Palaute yrityksiltä on ollut kannustavaa, ja he ovat pitäneet sijoittajatietokantaa erittäin hyödyllisenä. Myös me asiantuntijat olemme kokeneet tietokannan erittäin tärkeänä lisänä asiakastyössä”, sanoo yrityskehityksen ja -rahoituksen asiantuntija Laura Meriläinen BusinessOulusta.

Maailman pienimpien vastamelukorvatulppien kehittäjän QuietOnin toimitusjohtaja Jussi Lemiläinen kiittää pk-yrityksen saamaa mahdollisuutta päästä hyödyntämään PitchBookia sijoittajien löytymiseksi. Janne Hietaniemi, yksi kestävän talouden digitaalisen asiantuntijapalvelu ja yhteistyöalusta Solvedin perustajista, sanoo palvelua heidän tarpeestaan lähteneeksi.

”Näimme, että homma voi toimia, kun kokonaisuus koostuu PitchBookin kaltaisesta työkalusta, sen osaavasta käyttäjästä ja hyvästä palvelusta. Saimme arvokkaita kontakteja, joita olemme jo lähestyneet. Jäi kuva, että meitä haluttiin auttaa aidosti onnistumaan”, Hietaniemi kertoo.

Valmennukset auttavat tulevaisuuden suunnittelussa

Kasvun ekosysteemit -hankkeessa mukana olleet kaupungit ovat yhdessä kehittäneet kansainvälistyville yrityksille palveluita alueellisten vahvuuksien ja tarpeiden mukaan. Oulussa kasvuhakuisille yrityksille toteutettuja palveluita ovat markkinatietopalvelun lisäksi erilaiset valmennukset, jotka liittyvät tietoon perustuvaan päätöksentekoon.

Valmennuksissa yrittäjät ja muut avainhenkilöt voivat parantaa valmiuksiaan tehdä strategista ennakointityötä myös itse.

Keväällä 2021 strategisen johtamisen valmennussarjassa valmennettiin tiedolla johtamista. Käsiteltävinä aiheina olivat liiketoimintamahdollisuuksien tunnistaminen markkinatietoa käyttäen, trendit ja ulkoisten muutosten ennakointi, vaihtoehtoisten tulevaisuuksien hahmottaminen skenaariotyöskentelyn avulla sekä tietoon perustuva innovaatio.

”Valmennussarja toistetaan touko-kesäkuussa 2021 palautteen mukaisesti parannettuna. Liiketoimintamahdollisuuksien tunnistamiseen ja markkinatietoon paneudutaan vieläkin syvällisemmin kuin ensimmäisellä kerralla”, kertoo Liisa Pietikäinen BusinessOulusta.

Yritykset voivat kansainvälistyä tai laajentua elinkaarensa monissa vaiheissa, joskus moneen kertaan. Yksi innovaatio sopii yhteen markkinaan ja toinen toiseen. Siksi markkinatietopalvelu ja valmennukset palvelevat eri vaiheissa olevia kaikenkokoisia yrityksiä. Kun strategiset suunnitelmat on tehty, yritys tarvitsee yksityiskohtaisempaa tietoa valitusta kohdemarkkinasta, sillä tiedon tarve ei pääty markkinaan menoon.

Yhteiskehittämisen yritysvalmennus

”Kun puhutaan yhteiskehittämisestä, se ei tarkoita mitä tahansa yhteistyötä vaan erityisesti asiakkaan osallistamista kehittämiseen sekä asiakasymmärrystä”, BusinessOulun Pirjo Koskiniemi määrittelee monella tapaa ymmärrettyä termiä.

Yhteiskehittäminen asiakkaan tai loppukäyttäjän kanssa antaa tietoa, jota ei muilla keinoilla saisi. Yhteiskehittämisen Tehhäänkö yhessä? -yritysvalmennus tukee yhteiskehittämisen osaamista yrityksissä keväällä 2021.

Valmennuksessa käsitellään yhteiskehittämisen hyödyntämistä muun muassa
uusien palveluiden ja tuotteiden kehittämisessä, yrityksen asiakaskasymmärryksen vahvistamisessa ja liiketoiminnan kehittämisessä.

”Käytännön harjoituksissa osallistujat voivat esimerkiksi suunnitella oman yhteiskehittämisen projektin ja rakentaa oman yrityksensä palvelupolkua. Valmennuksen jälkeen osallistuneilla on suunnitelma projektin toteuttamisesta yhteiskehittämisen keinoin.”

Yhteiskehittämisen palvelu Patiolla.fi

BusinessOulun Patiolla.fi-yhteiskehittämispalvelussa projekti suunnitellaan ja toteutetaan yhdessä asiakkaan kanssa. Fasilitoidussa Patiolla.fi-palvelussa voi toteuttaa aidosti käyttäjälähtöistä kehittämistä aika- ja paikkariippumattomalla digitaalisella alustalla.

Kokonaisuuteen kuuluu, että osallistuja saa myös apua mielekkään asiakas- tai käyttäjäjoukon kokoamisessa. Tässä on tukena Patiolla.fi-käyttäjäyhteisö, jonka jäsenet ovat kiinnostuneita osallistumaan erilaisten tuotteiden ja palvelujen kehittämiseen.

Lisätiedot:

Liisa Pietikäinen
asiantuntija, avoimen innovaation palvelut, ennakointi
040 7050 473
Liisa.Pietikainen@businessoulu.com

Pirjo Koskiniemi
vastuuhenkilö, avoimen innovaation palvelut
040 592 5375
pirjo.koskiniemi@businessoulu.com