Medialle - Lehdistötiedotteet ja materiaalipankki

BusinessOulu ja oululaiset yritykset CES 2022 -messuilla – #ICTOulu

Julkaistu 12.01.2022

CES-messut ovat maailman suurimmat teknologiamessut, jotka perinteisesti järjestetään Las Vegasissa heti vuoden aluksi. Covid-pandemia esti fyysiset messut viime vuonna ja aiheutti rajoituksia myös vuoden 2022 messuihin. Tärkeää kuitenkin on, että messut saatiin järjestettyä ja vaikkakin rajoituksia oli, messuille osallistui silti n. 2300 näytteilleasettajaa ja yli 45 000 vierasta paikan päällä ajalla 5.–7.1.2022. Tämän lisäksi rinnalla kulki online-tapahtuma, joka mahdollisti osittaisen etäosallistumisen messuille.

BusinessOulu hyödyntää GoGlobal-hankettaan paikallisten yritysten viennin tukemiseksi ja tämä konkretisoituu esimerkiksi messuosaston kulujen kattamisella ja siten kynnyksen madaltamisella oululaisille yrityksille lähteä myymään ja markkinoimaan tuotteitaan sekä kehittämään yhteistyötä kansainvälisten kumppaneiden kanssa.

Tällä kertaa mukana messuilla olleet yritykset olivat QuietOn, Creoir ja Neurosonic. Yritysten tuotteet liittyvät QuietOnin osalta unenaikaiseen äänenvaimennukseen, Creoirin osalta ääniperustaiseen käyttöliittymäteknologiaan sekä Neurosonicin osalta värähtelytekniikan käyttämiseen rentoutumisessa ja vireytymisessä. Yritysten henkilökunnan lisäksi matkalla oli BusinessOulusta allekirjoittanut ja Sanna Savolainen.

Näkymä BusinessOulun ja yritysten jaetulta osastolta.

Messuilla oli paikan päällä myös muita oululaisia toimijoita, esimerkiksi VTT, Nordic Semiconductor sekä eräitä muitakin yrityksiä, joilla on Oulussakin toimipiste ja tuotekehitystoimintaa, esimerkiksi Keysight ja Rohde & Schwarz. Erityinen huomionosoitus Nordicille, joka oli nimennyt messuosaston neuvotteluhuoneen ”Oulu” -nimellä. Konkreettinen osoitus Oulun merkityksestä heidän tuotekehitykselleen!

Messujen kokoluokka on huikea ja käytännössä kaikki kuluttajaelektroniikan lajit ovat laajasti edustettuina. Tämän lisäksi esitteillä on myös huima määrä alustateknologioita, tiedonsiirtoteknologiaa, koneoppimista ja tekoälyä sekä muita varsinaisia tuotesovelluksia mahdollistavia ratkaisuja, ts. b2b-näkökulma oli myös vahvasti messuilla läsnä.

Toimialojen ja sovellusten näkökulmista korostuivat hyvinvointi ja terveys laajasti, liikkuminen, logistiikka, kevyt liikenne, automotive ja maanrakennus sekä smart buildings, smart cities ja smart appliances. Teknologioista ja sovelluksista korostui erityisesti AI/ML, IoT, 5g and beyond, sensoriikka ja konnektiviteetti, edge-prosessointi (itseohjautuvuus), printattava elektroniikka, robotiikka ja robottien sovellukset, dronet, metaverse sovelluksineen ja digitaalinen kaksonen sovelluksineen. Tämä listaus ei ole lainkaan kokonainen, vaan kuten todettu, lähes kaikki kuviteltavissa oleva teknologia oli esillä messuilla eri tavoin.

Doosanin osastolla oli vetonaulana rummut, jotka toimivat robotiikan ja tekoälyn auttaen rumpalia.

Messut olivat erittäin onnistuneet ja osallistuneet oululaisyritykset tekivät suoraa myyntiä sekä aloittivat ja kehittivät huomattavia yhteistyösuhteita eri toimijoihin. Teknologioiden yhdistäminen ja sovellusten kehittäminen eri toimijoiden kanssa, sovellusmahdollisuuksien kartoittaminen tilaisuudessa, jossa on mahdollista käydä vuorovaikutusta suoraan eri teknologioiden kehittäjien kanssa, on ensiarvoisen tärkeää.

Korostan vielä messujen tärkeyttä referenssimielessä. Globaalisti huipputeknologian kehitys etenee huimaa vauhtia ja liialliseen itsetyytyväisyyteen ei ole aihetta Oulussakaan. On hyödyllistä hakea referenssipisteet maailman huipulta, koska markkinat ovat useimmissa tapauksissa kansainväliset. Teknologiamessut antavat tähän konkreettisen tason tehokkaan mahdollisuuden tarjoten samalla suoran vuorovaikutusmahdollisuuden eri teknologioiden, tuotteiden ja sovellusten kehittäjien kanssa.

Vailla merkitystä eivät ole myöskään messujen yhteydessä järjestettävät asiantuntijapuheenvuorot ja paneelikeskustelut. CES 2022 -tapahtuman yhteydessä järjestettiin yli 100 tällaista eri fokuksilla olevaa yleisötilaisuutta, jossa teknologiajohtajat avasivat näkemyksiään ja visioitaan tulevaisuudesta. Lisäksi isoissa tilaisuuksissa, kuten CES, paikalla on myös maa- ja yhteisökohtaisia osastoja. Esimerkiksi EU:n oma osasto sekä useiden maiden omia osastoja, joiden yhteydessä pääsee käymään konkreettisella tasolla keskustelua mahdollisuudesta edetä ko. markkinoille. Tämä mahdollisuus voi toimia oikotienä myös paikallisiin rahoittajiin ja tuotejakelijoihin sekä komponenttitoimittajiin kontaktoidessa.

Tämän kokemuksen perusteella kannustan voimakkaasti kaikkia yrityksiä tutkimaan relevantteja kansainvälisiä toimintamahdollisuuksia ja huomioimaan messutoiminta erinomaisena ensimmäisenä askeleena. Aktiivinen ote näissä tilaisuuksissa luo todella suuria myynnin kasvattamisen, rahoituksen keräämisen, yritysyhteistyön ja yhteisen tuotekehityksen kehittämisen mahdollisuuksia. Näkemykseni mukaan oululaisilla yrityksillä ei ole mitään syytä pitää kynttilää vakan alla – päinvastoin! Yritystemme osaaminen on tämänkin reissun perusteella korkealla tasolla ja kansainvälinen markkina on tällä hetkellä hyvin avoin alueemme toimijoille.

BusinessOululla on hankkeen kautta mahdollista tukea kv-messuille osallistumista. Otathan yhteyttä rohkeasti, jos suunnittelet kv-markkinoiden avaamista yrityksellesi!

Jussi Leponiemi
Asiakkuuspäällikkö, ICT