Medialle - Lehdistötiedotteet ja materiaalipankki

Banachin algebra –konferenssi tuo Ouluun maailman matematiikan asiantuntijat

Julkaistu 04.07.2017

Banachin algebra on monitahoinen matematiikan ala, jonka konferensseissa käydään läpi sen teoreettisten alahaarojen viimeisimpiä saavutuksia. Suomessa Banachin algebran ongelmia ratkotaan Turussa, Helsingissä ja Oulussa, missä aiheesta on julkaistu peräti 90 kansainvälisissä julkaisuissa ilmestynyttä artikkelia sekä 9 väitöskirjaa viimeisen kymmenen vuoden aikana.


Aiheesta on järjestetty konferensseja vuodesta 1974 maailman kärkiyliopistoissa (UCLA, Kööpenhamina, Berkeley, Cambridge jne.) ja tämän vuoden kokouspaikaksi ohjauskomitea valitsi Oulun yliopiston. Järjestäjien mukaan Oulun pohjoinen sijainti tekee siitä kiehtovan konferenssikaupungin. Konferenssiosallistujille markkinoidaan Oulun teknologiaosaamista ja liike-elämää sekä alueen vapaa-ajanviettomahdollisuuksia ja nähtävyyksiä.

Suomalaiselle kuten kansainvälisellekin tutkimus- ja yliopistoyhteisölle konferenssin esitelmien ja keskustelujen merkitys on suuri, sillä monet pääpuhujista ja osallistujista ovat työskennelleet aihealueittensa parissa jo pitkään. Tapahtuma on myös erinomainen tilaisuus verkostoitumiseen ja yhteistyökontaktien luomiseen huippumatemaatikkojen kanssa. Esimerkiksi matematiikan alojen jatko-opiskelijoille konferenssi on erityisen hyödyllinen.

Lähes kymmenen konferenssipäivän aikana ei ainoastaan perehdytä Banachin algebran avoimiin kysymyksiin, vaan tutustutaan toisiin tieteentekijöihin ja matemaatikoihin myös virallisten esitelmä- ja keskustelutilaisuuksien ulkopuolella. Monipuolisen, Oulussa järjestettävän sosiaalisen toiminnan ja iltaohjelman lisäksi osallistujilla on tilaisuus tutustua mm. Ranuan eläinpuistoon sekä Arktikumiin Rovaniemellä.

Merkittävät kansainväliset konferenssit ovat hyvin tärkeitä Oulun kaupungille ja sen akateemiselle yhteisölle. Oulu pääsee jälleen yhden tieteenalan kansainvälisiin parrasvaloihin ja saa esitellä ulkomaisille huippututkijoille parasta antiaan. Tämä on erinomainen tilaisuus mainostaa vaikutusvaltaisille vieraille Oulun teknologia- ja liiketoimintamahdollisuuksia, yliopistoamme sekä Oulua ympäristöineen myös matkailumielessä konferenssin oheistoiminnan myötä.

Banach Algebras and Applications 2017 -konferenssiin odotetaan ainakin 100 osallistujaa. Luennot ovat kaikille avoimia.

Lisätietoja:

http://www.oulu.fi/ba2017/
Mahmoud Filali, Matemaattisten tieteiden laitos, Oulun yliopisto mahmoud.filali@oulu.fi 044 334 3768