Medialle - Lehdistötiedotteet ja materiaalipankki

Baltic Snow Call palkittiin Berliinissä

Julkaistu 14.03.2018

Nallikarissa järjestetty lumenveistotapahtuma Baltic Snow Call pokkasi tuoreeltaan Skandinavian parhaan ulkoilmatapahtuman tittelin. Voittajakohteet valittiin ja palkittiin maailman suurimmassa matkailualan tapahtumassa, ITB Berlin -messuilla 7. maaliskuuta.

Kuvassa vasemmalta: Anna Koivukangas, Sirpa Walter, Ulla Anttila, Kalle Komulainen ja Janne Andberg.
Kuva: Sami Hänninen

Scandinavian Outdoor Award -palkinto myönnettiin ensimmäistä kertaa vuonna 2006 ja palkittuina ovat olleet skandinaaviset ulkoiluun ja urheiluun liittyvät tuotemerkit. Scandinavian Outdoor Award on arvostettu brändi ja merkki laadukkaasta ja innovatiivisesta ulkoilutuotteesta.

Tänä vuonna SOA-palkinnoin arvostettiin ensimmäisen kerran myös Skandinavian matkailukohteita maailman suurimmilla matkamessuilla, ITB Berlinissä. Palkinnot jakoivat Scandinavian Outdoor Groupin Matthias Aßmann ja Nordic Marketingin Jan Badur.

Kansainvälisistä toimittajista ja matkailualan ammattilaisista koostuva tuomaristo tutustuivat viiteentoista ehdokkaaseen eri kategorioissa ja valitsivat voittajat kahdeksassa eri sarjassa.

Säkenoivä, kansainvälinen tapahtuma yhdistää taiteen, kädentaidot ja festivaalin

Tuomaristo perusteli valintaansa tiivistetysti: ”Baltic Snow Call on onnistunut yhdistämään lumenveiston säkenöivään tapahtumaan.”

Lisäksi todettiin: ”Kansainvälinen tapahtuma on esimerkki innostuneesta yhteistyöstä, jossa kohtaavat kädentaidot, tiimityö, taide ja festivaali. Tapahtuma kunnioittaa myös Itämeren maiden yhteistä perintöä upeilla veistoksilla ja esittelee myös Oulun houkuttelevasti kansainväliselle yleisölle.”

Tapahtuman järjestäjinä toimivat Ikitalvi ry, Nallikari Seaside Oy ja Vauhtipuisto Oy. Baltic Snow Callin järjestäjätiimiin kuuluvat Janne Andberg, Sirpa Walter, Kalle Komulainen, Anna Koivukangas ja Ulla Anttila. Ensi vuonna Snow Call pidetään Nallikarissa Oulussa 20.–24.2.2019.

Ulla Anttila BSC:n järjestäjätiimistä vastaanotti palkinnon.

Lisätiedot:

Baltic Snow Call
Ulla Anttila (PR/markkinointi)
bsc@snowcall.fi
+358 40 7611 466
www.snowcall.fi

Scandinavian Outdoor Award
Matthias Aßmann, MD
+46 (0)70 967 39 79
ma@mandel-consulting.com
www.scandinavianoutdooraward.net

Nordic Marketing GmbH
Jan Badur, MD
+49 (0)178 348 10 48
jan.badur@nordicmarketing.de
www.nordicmarketing.de