Medialle - Lehdistötiedotteet ja materiaalipankki

Asmo Salorannan kirja julki

Julkaistu 30.05.2018

Ex-laturiyrittäjä toivoo, että konkurssitarina auttaisi muita yrittäjiä onnistumaan.

Monelle suomalaiselle on piirtynyt kuva startup-yrittäjyydestä Slushin, Angry Birdsien ja muiden huikeiden menestystarinoiden kautta. Niissä startup tarkoittaa pöhinää, laservaloja, hyvää meininkiä, uskomattomia onnistumisia ja suuruudenhulluja unelmia. Totuus kuitenkin on, että suuri osa startupeista epäonnistuu. Kulissien takana startup-yrittäjän elämä on usein raastavaa selviytymistaistelua, josta kimallus on kaukana.

”Konkurssiin liittyy Suomessa voimakas stigma. Sitä pidetään häpeällisenä epäonnistumisena ja virheenä, josta pitää vaieta, kun taas esimerkiksi Piilaaksossa vasta konkurssin tehnyt yrittäjä on oikea yrittäjä. Haluan oman tarinani kertomalla murtaa konkurssiin liittyvää tabukulttuuria ja kertoa, ettei konkurssi ole maailmanloppu. On olemassa elämää konkurssin jälkeenkin”, kertoo oululainen startup-yrittäjä Asmo Saloranta.

Salorannan latureita valmistanut yritys, Asmo Solutions Oy, kaatui viime vuonna monivaiheisen tapahtumaketjun päätteeksi. Onnistuneesta joukkorahoituskampanjasta, positiivisesta mediahuomiosta ja miljoonasijoituksesta huolimatta yrityksen toiminta osoittautui kannattamattomaksi. Saloranta ei jäänyt nuolemaan näppejään, vaan päätti kirjoittaa kokemuksistaan kirjan.

”Kirjassa kerron rehellisesti yritykseni vaiheista ja syistä, jotka lopulta johtivat konkurssiin. Toivon, että kirja madaltaisi yrittämisen kynnystä ja auttaisi muita menestymään helpommin”, Saloranta valottaa.

Salorannan kirja ”Asmo: No Exit” julkaistaan torstaina 31.5. Kirjassa kurkistetaan startup-kuplan pinnan alle, juodaan samppanjaa design-sankari Eero Aarnion kotona, pitchataan sijoittajalle Slushin WC:ssä viereiseltä pisoaarilta ja päädytään brittilehti Guardianin sivuille kuolemattomalla lainauksella: “I am not going to lick investors’ arse in an icehole.”