Medialle - Lehdistötiedotteet ja materiaalipankki

Amerikkalainen CommScope laajentaa Ouluun

Julkaistu 31.05.2017

Monikansallinen tietoliikenneyritys CommScope perustaa tuotekehitysyksikön Ouluun. Toiminnan laajentamisen tarkoituksena on kehittää Oulussa suodattimia tulevaisuuden tukiasemakäyttöä silmällä pitäen.

Vuonna 1976 Pohjois-Carolinassa perustettu CommScope on levinnyt ympäri maailmaa ja sillä on kansainvälisesti yli 15 000 työntekijää sekä asiakkaita yli 130 maassa. Ouluun yritys laajentaa resurssitarpeensa vuoksi. Suodattimien kehittäjiä ei ole liikaa maailmallakaan.

CommScope rakentaa pohjolan teknologiapääkaupunkiin kuluvana vuonna 10–15 hengen ydintiimin. Tämän lisäksi CommScope suunnittelee kouluttavansa paikallisista oppilaitoksista eli Oulun yliopistosta ja ammattikorkeakoulusta valmistuvia nuoria ammattimaisiksi suodatinosaajiksi. Hyvin erikoistuneelle alalle ei tahdo löytyä mistään valmiita koulutusohjelmia.

Myös paikallisten alihankkijoiden työllistäminen on mahdollista uuden tulokkaan testaustoiminnan ja materiaalituotannon puitteissa.

CommScope perustaa Oulun yksikkönsä Kontinkankaan teknologiakeskittymään, missä se aikoo aloittaa tuotekehitystyöt elokuussa. Oulun toimintaa johtaa Mika Hedemäki.

www.commscope.com