BusinessOulu

Medialle - Lehdistötiedotteet ja materiaalipankki

700 uutta hotellivuodepaikkaa 2026 mennessä

Julkaistu 13.11.2018

Oulussa tarvitaan lisää majoituskapasiteettia. Uusia hotellihankkeita toivotaan helpottamaan liike-elämän ja vapaa-ajan matkailijoiden majoitustarpeita.

Kuva: Terwa Tower

Kasvavan liike- ja vapaa-ajan matkailun myötä Oulun majoituksen käyttöaste on pysynyt korkeana. Elokuussa 2018 käyttöaste oli 69,3 %; kaupunkikeskustan hotelleissa käyttöasteet ovat tätä korkeammat.

Lisääntyvä vapaa-ajan ja liikematkustajien määrä ja toisaalta kongressi- ja koulutusmatkailun kävijätavoitteet ovat havahduttaneet huomaamaan lisämajoituskapasiteetin tarpeen. Oulun hotelleissa on tällä hetkellä 3300 vuodepaikkaa. Oulun kaupunki on asettanut tavoitteeksi 700 vuodepaikan lisäyksen 2026 mennessä riittävän majoitustarjonnan varmistamiseksi.

Hotelliyöpymiset Oulussa lisääntyivät tammi-syyskuussa 2,7 % edellisvuoden vertailujaksoon nähden. Yksistään syyskuussa majoittujien määrä nousi 4,6 %. Kuluneen kesän matkailijamäärien kasvu (+45 %) on näkynyt myös matkailuneuvonnan asiakaskunnassa.

Suomen toiseksi vilkkaimman lentoaseman, Oulun lentoaseman, matkustajamäärä kasvoi sekin syyskuussa 9 %. Kasvua selittää kansainvälisten matkailijoiden määrän kasvu +86,1 %.

Hotelli De Gamlas Hem (35 vuodetta) avaa ovensa marraskuussa 2018. Torinrannan Torihotelli (130 huonetta) ja Talvitori ovat saaneet rakennusluvan. Kaupunkikeskustan keskeiselle torialueelle Vänmannin saareen myönnettiin suunnitteluvaraus Terwa Towerille (200 huonetta).

Kaupunki panostaa voimakkaasti matkailun kehittämiseen. BusinessOulu on käynnistänyt seudun toimijoiden kanssa mm. Attractive Oulu Region 2020 -hankkeen, jonka yhtenä tavoitteena on luoda Oulusta koulutusmatkailun ja asiantuntijavierailujen kärkikohde.