Medialle - Lehdistötiedotteet ja materiaalipankki

42. oululainen teko: Arinan kauppakeskus elävöittää ydinkeskustan

Julkaistu 10.06.2013

Oulun kaupunkikeskusta kehittyy elinvoimaisemmaksi kertaheitolla. Joulun alla 2015 avaa ovensa uusi kauppakeskuskokonaisuus, joka yhdistää Galleria- ja Kauppuri-korttelit. Lähes 20 000 neliömetrin kauppakeskus on Arinan historian suurin investointi, joka tuo ydinkeskustaan työpaikkoja, palveluita, vetovoimaisia liikkeitä ja uusia asuntoja.

Arina on kuluttajaosuuskunta, jonka omistajina on lähes 150 000 pohjoissuomalaista kotitaloutta. Näiden omistajien tarpeisiin rakennetaan nyt uutta kauppakeskusta, josta löytyy mm. tavaratalo, ruokakauppa, ravintola-, kahvila- ja kokoustiloja sekä runsaasti muita, vuokralaisina toimivia liikkeitä. Kooltaan kauppakeskus tulee vastaamaan Raksilan markettialuetta.

Ydinkeskusta on kaupungin käyntikortti

Ydinkeskustan viihtyisyys ja palvelut ovat olennainen osa koko kaupungin vetovoimaa sekä lähellä asuville että matkailijoille. Keskustan kehittymisen myötä se houkuttelee lähikunnissa asuvia ihmisiä ostoksille ja rakentaa Oulun imagoa myös matkakohteena.

Valmistuttuaan keskus työllistää jopa 400 työntekijää, työpaikoista 300 on arvion mukaan uusia. Kauppakeskuksen yhteyteen on tulossa myös asuntoja. Uudenkadun ja Kauppurienkadun kulmaan rakennetaan 7-kerroksinen asuinkerrostalo, johon tulee arvion mukaan 30–40 asuntoa.

Purkutyöt jo käynnissä

Kauppakeskus rakentuu siten, että Galleria-korttelista puretaan syksyyn mennessä Pajarinkulman, Rautakaupankulman ja SRK:n vanhat kiinteistöt. Kauppakeskus rakennetaan edellä mainittujen kolmen tontin, korttelit yhdistävän kesäkadun ja uudistettavan Sampotalon kokonaisuudeksi. Kauppakeskuksen purku- ja maanrakennustyöt ovat jo alkaneet. Hanke työllistää rakennusaikana satoja rakennusalan ammattilaisia.

Lisätietoja:

Pasi Ruuskanen
Osuuskauppa Arina, markkinointijohtaja
p. 050 430 1747
pasi.ruuskanen@sok.fi, www.s-kanava.fi

----------------------------------------------------------------------------------------
100 tekoa -ohjelma kokoaa Oulun seudun kunnat yhteen ja antaa jokaiselle mahdollisuuden nostaa esille eteenpäin vieviä ja ilahduttavia tekoja. Tutustu 100 –tekoa ohjelmaan ja ilmoita oma projektisi tai ehdokkaasi mukaan: www.oulu.com/100tekoa