Medialle - Lehdistötiedotteet ja materiaalipankki

2233 tulevaisuuden työntaitajaa kiittää!

Julkaistu 22.12.2021

Työn Taitajat -toimintamalli nuorisovaikuttamiseen ja yritysten ja oppilaitosten väliseen yhteistyöhön on päässyt hyvään vauhtiin. Tässä Oulussa kehitetyssä toimintamallissa nuoret saavat tietoa eri ammateista, yrittäjyydestä ja työelämätaidoista. Nuoret pääsevät kysymään askarruttavista asioista suoraan yritysten edustajilta.

Tavoitteena on varmistaa yrityksiin tarvittavaa osaamista oikea-aikaisesti, niiden tulevia tarpeita ennakoiden.

- Tähän saakka Työn Taitajien tilaisuudet ovat tavoittaneet noin 1888 lukiolaista ja kuluneen syksyn aikana myös 345 yläkoululaista, projektipäällikkö Tiina Haapaniemi BusinessOulusta kertoo.

Tapahtumissa on kerrottu yli 50 uratarinaa eri yrityksistä ja organisaatioista. Joistakin yrityksistä on ollut mukana useampikin henkilö. Toiminnassa huomioidaan erityisesti työvoimapula-alat ja ennakoidaan tulevaisuuden osaamistarpeita.

- Yhteistyömme toisen ja korkea-asteen opiskelijoiden kanssa on jatkunut jo pitkään. Työn Taitajat on työkalu ja toimintamalli, joka antaa meille mahdollisuuden tavoittaa nimenomaan ne nuoret, jotka eivät vielä ole ammatinvalintaansa tehneet. Se on mahdollisuus kertoa yrityksemme toiminnasta, ratkaisuista ja arvoista yhdellä kertaa usealle nuorelle, kertoo Rantekin toimitusjohtaja Juha-Matti Rantapää.

Tuotekehityksen linjaesimiehenä Nokialla toimiva Mervi Holster-Hemmi korostaa nuorten kohtaamisen merkitystä:

- Työn Taitajien kautta olemme päässeet kohtaamaan nuoria, jotka miettivät opiskelu- ja työurasuunnitelmiaan. Olemme voineet kertoa, millaisia työtehtäviä omalla alallamme on ja mitä polkuja pitkin niihin voi päästä ja mitä osaamista työelämässä arvostetaan. Työn Taitajien ammattitaidolla olemme voineet kertoa näistä asioista ymmärrettävästi ja lähestyttävästi sekä toivottavasti myös valaneet nuoriin rohkeutta ja uskoa omiin kykyihin ja unelmiin. Kohtaamiset nuorten kanssa ovat parasta, sillä heissä on tulevaisuus.

Mukana olevat yritykset kantavat myös merkittävää yhteiskuntavastuuta. Tulevaisuuteen katsovia yrityksiä tarvitaan lisää, nopeimmin mukaan pääsee ilmoittamalla halukkuutensa tästä linkistä

Suuret kiitokset tulevaisuuden työntaitajien puolesta jo mukana olleille yrityksille ja organisaatioille:

Bitte
Bittium
Boogie Software
Cubicasa
Design Valkea
Hartela
Hauru
Innovaattori ja yrittäjä Jason Brower
Kiertokaari
KL Mechanics
Kuulu
Macon
MediaTek
Neurosonic
Nokia
Nordea
Oikiat Design
Omapaja
OP
Osuuskauppa Arina
Oulu Entrepreneurship Society
Oulun yliopistollinen sairaala
Probot
Resistance Games
ROHM
Screentec
Siili Solutions
Solved the Cleantech company
Sähkö-Rantek
Tecinspire
Uros
Valio

Kiitos myös tapahtumissa mukana olleille sidosryhmien edustajille:

Oulun ammattikorkeakoulu
Oulun Kauppakamari
Oulun Yliopisto
Talous ja Nuoret TAT

Kiitos myös uratarinansa jakaneille BusinessOulun ja Oulun sivistys- ja kulttuuripalveluiden henkilöille.

Työn Taitajat -toimintaa toteuttavat BusinessOulu ja Oulun kaupungin sivistys- ja kulttuuripalvelut yhdessä laajan sidosryhmäverkoston kanssa. Kohtaamispaikkana toimii BusinessAsema.

Lisätiedot:

tiina.haapaniemi@businessoulu.com
eemeli.alanne@ouka.fi