BusinessOulu

Medialle - Lehdistötiedotteet ja materiaalipankki

200 urheilijaa 20 maasta – Frisbeegolfin EM-kisoista suitsutusta Ouluun

Julkaistu 17.11.2016

Kesällä Oulussa järjestetyt Frisbeegolfin EM-kisat keräsivät Ouluun 200 urheilijaa 20 maasta. Tapahtuma keräsi paljon yleisöä ja kehuja. Alla kilpailujohtaja Erno Väyrysen mietteitä kisojen järjestämisestä yhteistyössä Oulun kanssa.

”Yhteistyö Oulu Convention Bureaun ja BusinessOulun kanssa oli helppoa. Ensimmäistä palaverista alkaen sovimme, että tapahtuman tiedottaminen suurelle yleisölle on tärkeintä. Saimme käyttää sekä BusinessOulun laajoja verkostoja tapahtumatiedottamisessa ja tapahtuman järjestämisessä, mikä oli meille todella arvokasta.”

”Kaupungit mielletään monesti kaavoihin kangistuneiksi toimijoiksi, mutta Oulun kaupungin puisto-osasto osoitti ammattitaitonsa ja venyvyytensä. Meri-Toppilan frisbeegolfradan viimeistelyleikkaukset tehtiin juuri toivomassamme aikataulussa ja myös pieniin erikoistoiveisiimme kuten ilmastointiputken leikkaamiseen vastattiin nopeasti jopa keskellä hektistä kisaviikkoa.”

”Tämä oli ensimmäinen kerta, kun teimme näin tiivistä yhteistyötä Oulun kaupungin liikuntapalveluiden kanssa. Olemme olleet 15 vuoden ajan säännöllisesti tekemisissä, minkä ansiosta tunsimme jo toisemme ja yhteistyöhön oli helppo lähteä. Liikuntapalveluiden tuki oli avainasemassa siinä, että saimme järjestettyä yleisölle ja pelaajille laadukkaan tapahtuman. On hieman sääli, ettemme todennäköisesti pääse järjestämään isoa tapahtumaa yhdessä ihan lähiaikoina. Tämä yhteistyö jäi lämmöllä mieleen.”

– Erno Väyrynen, 2016 Frisbeegolfin EM-kisojen kilpailunjohtaja

Valokuva: Eino Ansio, Innova Europe