Proventia ja norjalainen Morrow Batteries allekirjoittivat aiesopimuksen eurooppalaisen akkuratkaisun kehittämiseksi raskaisiin työkoneisiin

Julkaistu:

Proventia on solminut aiesopimuksen yhteistyöstä norjalaisen Morrow Batteriesin kanssa eurooppalaisen akkuratkaisun kehittämiseksi ja valmistamiseksi. Aiesopimus koskee Morrowin kennoihin perustuvan LFP-akkupaketin (litium-rautafosfaatti) kehittämistä raskaisiin työkonesovelluksiin.

– Proventia investoi monella tapaa työkoneiden vihreään siirtymään. Päästöjenhallintajärjestelmillämme voidaan tehokkaasti vähentää työkoneiden päästöjä ja akkuratkaisumme mahdollistavat työkoneiden sähköistymisen. Uskon, että kaksi pohjoismaista yritystä yhdessä voivat menestyksekkäästi kehittää eurooppalaisen akkujärjestelmäratkaisun raskaisiin työkoneisiin, kertoo Proventian toimitusjohtaja Jari Lotvonen.

– Morrow on jo osoittanut kyvykkyytensä akkukennojen tuotekehityksessä ja tuotannon käynnistämisessä gigatehtaallaan. Tulevaisuudessa yhteinen polkumme voi sisältää LFP-akkupakettien lisäksi myös muita edistyneitä teknologioita, esimerkiksi LNMO-X -kemiaan perustuvia akkupaketteja, Lotvonen jatkaa.

Morrowin mukaan eurooppalaisten toimijoiden kiinnostus LFP-akkuja kohtaan kasvaa koko ajan. LFP-akut perustuvat tunnettuun toimivaksi todettuun teknologiaan ja ovat monia muita akkuteknologioita ympäristöystävällisempiä ja turvallisempia. LFP-akut soveltuvat erinomaisesti työkonesovelluksiin ja akkupohjaisiin energian varastointijärjestelmiin (BESS, Battery Energy Storage System).

– Odotamme kovasti, että pääsemme yhteistyössä Proventian kanssa laajentamaan toimintaamme ja kehittämään eurooppalaisia akkuja työkoneteollisuuteen. Yhteistyö avaa meille kokonaan uuden liiketoiminta-alueen, kertoo Morrowin toimitusjohtaja Lars Christian Bacher.

Proventia ja Morrow kehittävät yhdessä työkonemarkkinalle sopivia akkuratkaisuja. Pilottijärjestelmien toimitus asiakkaille alkaa vuoden 2025 aikana ja sarjatoimitukset on määrä aloittaa vuonna 2026. Aiesopimus määrittelee myös aikataulun varsinaisen sopimuksen allekirjoitukselle.

Morrow Batteries on valmistanut tuhansia LFP-pilottikennoja potentiaalisille asiakkaille viime vuoden marraskuusta lähtien. Yhtiöllä on kaikki valmiudet toimittaa kaupallisesti kannattavia, perusteellisesti testattuja ja kilpailukykyisiä LFP-akkutuotteita. Norjalainen Morrow on avannut ensimmäisen tehtaansa Arendalissa ja yhtiö odottaa aloittavansa LFP-kennojen kaupallisen tuotannon vuoden 2024 loppuun mennessä. Ensimmäisen tehtaan kapasiteetti on 1 gigawattituntia vuodessa. Seuraavaan tehtaan, Eyde 1:n kapasiteetin on suunniteltu olevan noin 14 gigawattituntia vuodessa.

Proventian nykyiset akkuratkaisut perustuvat LTO (litium-titanaatti-oksidi) -teknologiaan. Tulevaisuudessa yhtiö laajentaa akkutuotevalikoimaansa ensin LFP-akuilla ja myöhemmin LNMO-X -teknologiaan perustuvilla akuilla. Kaikki yhtiön akkuteknologiat soveltuvat erinomaisesti raskaiden työkoneiden vaatimuksiin.

Lisätietoja:
Jari Lotvonen
toimitusjohtaja
Proventia Group Oyj

www.proventia.com