Hyvä työnantaja, olisiko sinulla tarjota kesätyösetelipaikka?
Halutessasi voit ilmoittaa avoimesta kesätyösetelipaikasta täyttämällä linkistä avautuvan lomakkeen. Avoimet kesätyösetelipaikat näkyvät BusinessOulun nuorille kohdennetulla kesätyösivulla.
Oulun kaupungin kesätyösetelillä voivat työllistää Oulun kaupunkiseudulla (Oulu, Hailuoto, Ii, Kempele, Liminka, Lumijoki, Muhos ja Tyrnävä) toimivat yritykset, yhdistykset, järjestöt, seurat tai säätiöt. Työnantajalla tulee olla Y-tunnus. Yksityishenkilö ei siis voi palkata kesätyösetelituella.
Kesätyösetelituki
Kesätyösetelillä voit palkata oululaisen 15–17-vuotiaan (1.5.2006–30.4.2009 välisenä aikana syntyneen) nuoren töihin kesäkaudella 1.5.–30.9.2024. Nuori voi käyttää kesän aikana yhden kesätyösetelin ja se on henkilökohtainen.
Tuemme työnantajaa kesätyösetelinuoren palkkakustannuksissa 330 eurolla. Tuki maksetaan jälkikäteen työnantajalle. Hakemus tulee tehdä eAsioinnin kautta 31.10.2024 mennessä.
Kesäsetelityö kestää kaksi viikkoa ja työaika on 30 tuntia viikossa tai yhteensä 60 tuntia kesäkauden aikana. Mikäli kokonaistuntimäärä jää alle 60 tunnin, maksetaan kesätyösetelikorvaus tehtyjen tuntien mukaan.
Kesätyöseteliä ei voi käyttää muiden nuorille kohdennettujen kesätyömallien (esim. Tutustu työelämään ja tienaa -malli) kanssa yhtä aikaa.
-
- Varmista että nuorella on kesätyöseteli.
- Sovi nuoren kanssa palkkauksesta ja mahdollisista korvauksista.
- Tee nuoren kanssa kirjallinen työsopimus.
- Pyydä nuorelta alkuperäinen kesätyöseteli, johon nuori merkitsee omat tietonsa.
- Kesätyön päätyttyä maksa palkka ja kirjoita työtodistus.
- Tarvitset tehtyjen tuntien määrän ja työsuhteen keston kesätyösetelituen hakemista varten.
- Palauta kesätyösetelihakemus, työsopimus sekä virallinen palkanmaksutosite sähköisesti eAsiointi-palvelun kautta 31.10. mennessä.
- Maksamme kesätyösetelituen sinulle.
Lisätietoja eri lähteistä
-
-
-
Mitä palkkalaskelmassa tulee näkyä?
Palkkalaskelmassa tulee näkyä seuraavat asiat:
- työnantajan nimi, henkilötunnus, osoite ja puhelinnumero
- työntekijän nimi, henkilötunnus ja osoite
- perustiedot työsuhteesta (mm. alkamis- ja päättymispäivä, työehtosopimus, työaika, palkkausperuste)
- palkan ja siitä toimitetun ennakonpidätyksen määrä
- palkanmaksun ajankohta
- työntekijältä peritty työntekijän eläkemaksu ja työttömyysvakuutusmaksu
- sairausvakuutuksen päivärahamaksu
- lomakorvaus
- työaikajakajat, jolloin saadaan tuntipalkka laskettua
- Jos työaika on 38 h 15 minuuttia (yleistyöaika), jakaja on 163, jolloin saadaan tuntipalkka
- Jos työaika on 36 h 15 minuuttia (toimistotyöaika), jakaja on 152, jolloin saadaan tuntipalkka
- Jos työaika on 37 h 30 minuuttia (toimistotyöaika), jakaja on 160, jolloin saadaan tuntipalkka
Esimerkkilaskelmat, kun alalla ei ole työehtosopimusta tai yleissitovaa
työehtosopimusta:- 1399 € ja kokopäiväinen työaika 38 h 15 min, jolloin tuntipalkaksi tulee 8,58 € (1399 ÷ 163 = 8,582…)
- Työaika 30 tuntia viikossa, jolloin työaika- ja palkkausprosentti on 78,43 %
- 1399 € ja kokopäiväinen työaika 36 h 15 min, jolloin tuntipalkaksi tulee 9,20 € (1399 ÷ 152 = 9,203…)
- Työaika 30 tuntia viikossa, jolloin työaika- ja palkkausprosentti on 82,76 %
- 1399 € ja kokopäiväinen työaika 37 h 30 min, jolloin tuntipalkaksi tulee 8,74 € (1399 ÷ 160 = 8,743…)
- Työaika 30 tuntia viikossa, jolloin työaika- ja palkkausprosentti on 80 %
Vuonna 2024 työttömyysturvalain mukaiseen työssäoloehtoon luettavan vähimmäispalkan on oltava vähintään 1399 €/kk (Kela: Mikä on työssäoloehto?)
- Kela: Mikä on työssäoloehto?
- Palkan maksaminen palkka.fi-palvelun kautta
- Lomakorvauksen maksaminen palkka.fi-palvelussa
- Ilmoita maksamasi palkat tulorekisteriin
- Tarkista palkan sivukulujen määrä Palkka.fi-palkkalaskurista
- Työnantajan sosiaalivakuutusmaksut 2024
- Työttömyysvakuutusmaksu
- Työehtosopimuksia
-
-
-
- Työsuojeluhallinto, nuori työntekijä
- Valtioneuvoston asetus - nuoret työntekijät ja erityisen haitalliset ja vaaralliset työt
- Nuorelle työntekijälle vaarallisista töistä on ilmoitettava - Työsuojeluhallinnon työpaikkatiedote 3/2021
- Alle 18-vuotiaat ja nurmikonleikkaus
- Anniskelu - Valvira
- Anniskelupassi - Valvira
-
Kerromme lisää
Kesätyötiimi
Outi Söderman-Juvani
palveluohjaaja, kesätyöt, Arpeetti, Byström-tiimi
Rosa Heininen
palveluasiantuntija, kesätyöt, Byström-tiimi
Elina Karvinen
ohjaaja, kesätyöt, Byström-tiimi