– Profilencella on vahva kasvuhalu, ja olemme jo osoittaneet kykymme menestyä Suomen markkinoiden ulkopuolella. Jatkossa keskitymme entistä voimakkaammin kansainväliseen kasvuun, erityisesti autoteollisuuden ja älylaitteiden segmenteissä, kertoo Profilencen toimitusjohtaja Sami Utriainen.
– Haluamme kiittää aiempia sijoittajiamme ja toivotamme lämpimästi tervetulleeksi Nordic Optionin, joka oululaisena yhteistyökumppanina on luontainen valinta tiimillemme, jolla on vahvat juuret Oulussa, Utriainen jatkaa.
– Profilence on palkittu kasvuyritys, jota on rakennettu systemaattisesti askel askeleelta eteenpäin. Yhtiöllä on nokkela teknologiaratkaisu ja erinomainen tiimi. Uudessa strategiassaan yhtiö on ottanut tavoitteekseen voimakkaamman kansainvälisen kasvun ja tässä työssä Nordic Optionin on nyt ilo ja kunnia olla mukana, toteaa puolestaan Nordic Optionin sijoitusjohtaja Teemu Puumalainen.
Profilence on vuonna 2014 perustettu oululainen IT-alan yhtiö, jonka palveluksessa on yli 20 työntekijää. Yhtiön kehittämä ohjelmistoratkaisu auttaa Android-pohjaisten laitteiden vakauden, suorituskyvyn sekä energiankulutuksen analysoinnissa ja optimoinnissa. Profilencellä on asiakkaita, kumppaneita ja henkilöstöä globaalisti.
Nordic Option Oy on pohjoissuomalaisiin kasvuyrityksiin sijoittava pääomasijoitusrahasto, jonka pääomistajat ovat Arvo Sijoitusosuuskunta, Partnera Oyj ja Oulun kaupunki. Yhtiön tavoitteena on tarjota pohjoinen vaihtoehto pienten ja keskisuurten yritysten kasvun ja kansainvälistymisen mahdollistamiseen.
Lisätiedot:
Sami Utriainen, toimitusjohtaja Profilence Oy, 050-486 9761
Teemu Puumalainen, sijoitusjohtaja, Nordic Option Oy, 040-631 8362