LähiTapiola Pohjoinen korvasi juhlavuonnaan vahinkoja yli 57 miljoonalla eurolla – yli 93 prosenttia korvaushakemuksista maksuun

Julkaistu:

LähiTapiola Pohjoinen korvasi 160-vuotisjuhlavuotenaan yli 57 miljoonalla eurolla vahinkoja. Yli 93 prosenttia vahingoista oli korvattavia. Vuonna 2023 satsattiin myös Pohjois- ja Keski-Pohjanmaan alueen hyvinvoinnin lisäämiseen lahjoituksin ja vahinkojen ennaltaehkäisyä tukien.

LähiTapiolan asema vahvana ja vakavaraisena elämänturvayhtiönä puhutteli epävarmana aikana. LähiTapiola Pohjoisen vakuutusmaksutulo kasvoi viime vuonna 6,2 prosenttia edeltävästä vuodesta ja oli yhteensä 85,8 miljoonaa euroa.

– Vakuutusliiketoimintamme kasvoi juhlavuotenamme kannattavasti, ja sijoitusvuosi oli talouden epävarmuuksista huolimatta hyvä. Vahva vakavaraisuutemme luo turvaa sekä meille että omistaja-asiakkaillemme, vaikka euromääräiset korvaukset olivatkin kasvussa, kertoo LähiTapiola Pohjoisen toimitusjohtaja Veli Rajakangas.

Perustehtävän hoitamisen lisäksi omistaja-asiakkaille tarjottiin 160-vuotisjuhlavuonna etuina laaja elämänturvakiertue sammutintarkastuksineen ja pyörähuoltoineen sekä joulukonsertteja eri paikkakunnilla. Omistaja-asiakkaille kertyi myös 7,5 miljoonaa euroa keskittämisetuja ja 2,9 miljoonaa euroa S-ryhmän Bonusta.

LähiTapiola Pohjoinen jakoi juhlavuonnaan yhteensä 160 000 euroa Hyvinvoiva Pohjoinen -lahjoituksia mielenterveyteen ja henkiseen hyvinvointiin Pohjois- ja Keski-Pohjanmaalla. Yhtiö tuki myös sammutintarkastuksia ja 5.-luokkalaisten Sankarikoulutuksia sekä sponsoroi lasten ja nuorten harrastustoimintaa Nuori Pohjoinen -tuella 40 000 eurolla.

Yli 58 000 vahinkoa ja 220 000 asiakaskohtaamista

Vuonna 2023 LähiTapiola Pohjoisen omistaja-asiakkaille sattui yli 58 000 vahinkoa. Näistä yhtiö maksoi korvauksia noin 57 miljoonaa euroa. Korvauseurot kasvoivat niin kasko-, tapaturma-, sairaus-, kuin matkavahingoissakin. Myös suuria, yli 100 000 euron vahinkoja sattui enemmän kuin edellisvuonna – suurin osa niistä tulipaloja.

–Vilkkaasta vuodesta huolimatta korvasimme vahingoista yli 93 prosenttia. Tärkein tehtävämme – korvata silloin kun sattuu – hoidettiin asiakkaan näkökulmasta myös entistä nopeammin ja sujuvammin, kertoo LähiTapiola Pohjoisen korvausjohtaja Kirsi Harri.

–Laadukas puhelin- ja verkkopalvelu sekä mahdollisuus tavata kasvotusten näkyivät kasvaneena tyytyväisyytenä kaikissa asiakasryhmissä, toimitusjohtaja Rajakangas sanoo.

– Meidät omistavat 120 000 asiakastamme. Siksi tuloksemme pitääkin näkyä erityisesti asiakkaille sekä rahallisena hyötynä että jatkuvasti parantuvina palveluina. Vuonna 2024 panostamme ennen kaikkea omistaja-asiakkaidemme sujuvaan ja mutkattomaan palveluun niin digitaalisesti, kasvotusten kuin verkko- ja puhelintapaamisissa, Rajakangas päättää.

Lisätietoja:
Veli Rajakangas
toimitusjohtaja
LähiTapiola Pohjoinen
veli.rajakangas@lahitapiola.fi
p. 050 408 1406