Vastuullisuustyö pistää yrityksessä monta palloa liikkeelle

Kouluttaja Sanna Taskila Carbon Wise Oy:lta kävi VALUE-työpajoissa läpi kuljetusalan vastuullisuustyötä.

Julkaistu:

Kuljetusalalla vastuullisuustyössä puhuttavat tänä päivänä lainsäädännön lisäksi etenkin sidosryhmien vaatimukset. Vastuullisuuden ei tarvitse olla pelkkää pakollista raportointia, vaan siitä voi muodostua strateginen kilpailuetu. Pohjoispohjanmaalaisille pk-yrityksille on tarjottu tietoa kuljetusalan vastuullisuuteen liittyvistä erityispiirteistä ja siitä, mistä raportoinnissa tulisi aloittaa.

 Vastuullisuuteen ja kestävyyteen liittyvät vaatimukset lisääntyvät nykyaikana nopeasti. Ehtoja ovat asettamassa rahoittajat, yhteistyökumppanit, asiakkaat ja lainsäädäntö. Kyse ei ole yrityksissä omasta erillisestä lokerostaan, vaan kestävät toimintatavat koskettavat koko liiketoimintaa. BusinessOulun ja Oulun ammattikorkeakoulun järjestämissä VALUEVastuullisuutta liiketoimintaan ja arvoketjuihin -hankkeen työpajoissa on pureuduttu tänä keväänä eri toimialojen keskeisiin vastuullisuuskysymyksiin ja niihin vastaamiseen käytännön tasolla.

Logistiikassa tarkastelun alla ovat etenkin päästöt, koska ala tuottaa merkittävän osan Suomen hiilijalanjäljestä. Kuljetuspalvelut ovat myös lähes kaikkien toimialojen toimitusketjun osa, joten kuljetukset vaikuttavat laajasti muihin yrityksiin sekä suoralla että epäsuoralla tavalla.

Sidosryhmien tarpeet nousevat tänä päivänä keskiöön, osoittautui Vastuullinen kuljetusyritys – konkreettinen polku kehittämiseen -koulutuskokonaisuudessa. Vastuullisuus ei tapahdu tyhjiössä.

– Kuljetuspalveluja hankkivat asiakkaat odottavat yrityksiltä valmiutta raportoida ja toimittaa tarkkaa tietoa esimerkiksi päästöistä sekä sosiaalisen vastuun toteutumisesta, työpajoja vetäneet kouluttajat Sanna Taskila Carbon Wise Oy:lta ja Minna Rautio Vastuuvahdista kertovat.

Työpajoihin osallistuneet Team Juntunen Oy:n Sirpa Lunki ja Oulun Autokuljetus Oy:n vastuullisuusasiantuntija Jussi Ahola tunnistavat sidosryhmien vastuullisuuteen liittyvät tarpeet. Lunki toteaa, että kysymyksiä aiheesta on alkanut tulla toimeksiantajien puolelta entistä enemmän.

– Päästöihin liittyviä lukuja tulee pystyä todentamaan kattavasti.

Oulun Autokuljetus Oy:n vastuullisuusasiantuntija Jussi Ahola toteaa, että vastuullisuustyö tuo toimintaan paljon lisäarvoa.

Myös sisäisen kehittämisen väline

Työpajoissa käsiteltiin ESG-standardeja, VSME-raportointia (Voluntary Sustainability Reporting Standard for SMEs) ja käytännön VastuuVahti -työkaluja vastuullisuuden kehittämiseen. Yritykset laskivat Scope 1–2-päästönsä GHG Protocol -viitekehyksen mukaisesti, tunnistivat olennaisuusarvion avulla keskeisimmät vastuullisuusteemansa sekä tarkastelivat strategisia kilpailuetujaan. Valmennuksen aikana laadittiin myös VSME-kehyksen mukainen vastuullisuusraportti.

Ahola ja Lunki osallistuivat VALUE-työpajoihin saadakseen paremman kuvan vastuullisuuden laajasta kokonaisuudesta sekä tukea omille ajatuksilleen siitä.

Team Juntunen Oy on energiajakeiden ja pyöreän puun kuljetuksiin erikoistunut siikalatvalainen yritys. Pienessä pk-yrityksessä vastuullisuusraportointi on koko tiimin työpöydällä.

– Ennen kaikkea se on minun työpöydälläni. Olemme ottamassa sitä kuljetuksen osalta nyt entistä enemmän haltuun, Lunki kertoo.

Oulun Autokuljetus Oy toimii laajasti logistiikan alalla tarjoamalla erilaisia kuljetuspalveluita, kuten elintarvike- ja maa-aineskuljetusta. Ahola tuli yritykseen alun perin harjoittelijaksi työstämään CSRD:tä eli Euroopan unionin kestävyysraportointidirektiiviä.

– Sitä velvoitetta ei lopulta tullut, mutta pääsimme niin hyvään vauhtiin, että jatkoimme työtä vapaaehtoisen raportoinnin osalta. Olemme juuri julkaisemassa ensimmäistä vastuullisuusraporttiamme vapaaehtoisen raportoinnin mukaisesti, Ahola sanoo.

Lainsäädännön vaihtuvat vaatimukset kuvaavat hyvin sitä, että vastuullisuustyö vaatii hereillä oloa ja valmiutta reagoida. Todennettavia asioita voi tulla eteen nopealla aikataululla, varsinkin jos yhteistyötä tehdään isompien yritysten kanssa, joille vastuullisuudesta raportointi on laissa säädetty velvollisuus. Toisaalta myös hyödyt ovat tällaisessa tapauksessa moninaiset, Ahola sanoo.

– Vastuullisuustyö tuo lisäarvoa ympäristön ja sosiaalisen vastuun näkökulmista, mutta myös yleisesti liiketoiminnalle. Se auttaa tarkastelemaan omaa toimintaa uudesta näkökulmasta ja kehittämään sitä entistä tavoitteellisemmin.

Samaa mieltä on Lunki. Hän sanoo, että vastuullisuustyö pistää yrityksessä parhaimmillaan monta palloa liikkeelle.

– On raportointia, HR:aa, kierrätyksen dokumentointia ja monta eri osa-aluetta. Osa raportoitavista asioista on sellaisia, mitkä on helppo heti todentaa, ja joissakin prosesseissa on vielä kehitettävää. Näen, että se on ulkoisen todentamisen lisäksi vahvasti sisäisen kehittämisen väline. Vaikka näkökulmana olisi vastuullisuus, se peilaa muutenkin laajasti koko meidän yritystoiminnan kenttää.

Team Juntunen Oy:n Sirpa Lunki on tyytyväinen VALUE-työpajoista saamiinsa oivalluksiin kestävyystyöstä.

Kaikki lähtee ennakoinnista

Ahola ja Lunki kokivat VALUE-työpajojen etenemisen isoista teemoista yksityiskohtaisempiin kysymyksiin johdonmukaiseksi ja hyödylliseksi. He kertovat saaneensa vahvistusta omalle vastuullisuustyölleen, mutta myös uusia oivalluksia.

– Oli hienoa, että mukana oli niin monenlaisia kuljetusalan yrityksiä. Vetäjillä oli mahtava asiantuntemus ja kyky tuoda asia meidän toimialamme kontekstiin. Se syveni vielä paremmin, kun asioita pohdittiin porukalla, Lunki sanoo.

Ahola piti hyvänä erityisesti konkreettisia työkaluja raportoinnin tueksi, kuten pohjaa kaksoisolennaisuusanalyysin tekemiseen. Hienointa hänessä oli kaukaisilta tai vaikeilta tuntuvien asioiden arkijärkeistäminen käytännön tasolle.

– Niihin pääsee silloin paremmin kiinni ja oikeasti ymmärtää, mistä on kyse. Ei ole vain sitä, että luet standardin tekstiä ja mietit, mitä tämä tarkoittaa.

Kouluttajat Taskila ja Rautio painottavat, että vastuullisuustyöhön tarvittava data löytyy lähtökohtaisesti jokaisesta yrityksestä. Kyse on ennen kaikkea olemassa olevan tiedon tunnistamisesta, kokoamisesta ja hyödyntämisestä.

Hyvissä ajoin aloitettu vastuullisuusdokumentointi tuo monia hyötyjä, sanovat kouluttajat Sanna Taskila Carbon Wise Oy:lta ja Minna Rautio Vastuuvahdista.

– Ennakointi on tällaisissa asioissa ensisijaisen tärkeää. Jokaisessa yrityksessä kannattaa aloittaa vastuullisuustietojen dokumentointi hyvissä ajoin. Kun tietojen perään kysellään, yritys ei joudu aloittamaan työtä alusta, vaan olennaiset vastuullisuusteemat on tunnistettu ja tarvittavat tiedot koottu valmiiksi.

VALUE – Vastuullisuutta liiketoimintaan ja arvoketjuihin -hanke on EU:n osarahoittama. Tuen myöntäjä on Pohjois-Pohjanmaan elinvoimakeskus. Hankkeen toteuttajat ovat BusinessOulu ja Oulun ammattikorkeakoulu.

Kuvat: Mika Vallineva ja Noora Slotte

Lisätiedot:
Liisa Pietikäinen
asiantuntija, yritysvastuu ja ennakointi
040 7050 473
Liisa.Pietikainen@businessoulu.com

Jos haluat tietää VALUE-hankkeen tulevista tapahtumista, ota seurantaan hankkeen LinkedIn-sivu VALUE – vastuullisuutta liiketoimintaan ja arvoketjuihin: Overview | LinkedIn. Hankkeessa julkaistaan myös kaikille avoin vastuullisuuden koulutusmateriaali.

VALUE – Vastuullisuutta liiketoimintaan ja arvoketjuihin -hanke on EU:n osarahoittama. Tuen myöntäjä on Pohjois-Suomen elinvoimakeskus. Hankkeen toteuttajat ovat BusinessOulu ja Oulun ammattikorkeakoulu.