Työn Taitajien Innovaatioleiri innosti nuoria kestävyysratkaisujen pohdintaan

Julkaistu:

Työn Taitajat järjesti yhteistyössä Automotive & Circular Clusters (ACE Clusters) hankkeen kanssa innovaatioleirin. Mukana oli yli 50 lukiolaista opettajineen Limingasta, Muhokselta ja Oulunsalosta. Tapahtuman suojelijana toimi Haurun Jäteauto Oy.

Päivä alkoi Haurun toimitusjohtajan Mikko Haurun videotervehdyksellä, jossa Mikko kertoi opiskelijoille paitsi yrityksestä itsestään, myös Haurun ratkaisemasta kestävyyshaasteesta, jossa kehitettiin ja otettiin käyttöön sovellus älykkään jätehuollon mahdollistamiseksi. Mikko Hauru kertoikin Oulun olevan Suomen älykkäin jätehuollon kaupunki.

Haurun tarinan innoittamana opiskelijoiden päivän tehtävänä oli innovoida kestävyyteen liittyvä ratkaisu; tuote, palvelu tai näiden yhdistelmä. Ryhmät tarttuivat esimerkiksi raaka-aineiden uusiokäyttöön, tuotteiden kierrätykseen omistajalta toiselle ja tilojen käyttöasteen nostamiseen. Päivän aikana syntyi useita arjen kestäviä valintoja edistävää ja hyvinvointia lisääviä sovellusinnovaatioita sekä verkkokauppa, joka myy käytettyjä leluja. Nousipa keskusteluun myös raitiovaunuliikenteen saaminen Ouluun.

– Oli ilo nähdä, kuinka innovatiivisia ratkaisuja ideoitiin. Opiskelijat olivat myös hyvin perillä kestävään kehitykseen liittyvistä asioista. Kahden lapsen isänä erityisesti mieleen jäi liikeidea käytettyjen lelujen verkkokaupasta, kommentoi tapahtumassa paikalla ollut Haurun myyntipäällikkö Matti Toppari.

Innovaatioleiristä konkretiaa työelämätaitoihin

Tapahtumassa kerrottiin nuorille myös Oulussa toimivasta Kiertotalousklusterista, missä yksi kehittämisteema on kartoittaa klusterin yritysten osaajatarpeita sekä varmistaa tulevaisuuden osaaminen yrityksiin. Nuorille kerrottiin tulevaisuuden mahdollisuuksista ja ammateista kiertotaloudessa. Päivän aikana opiskelijat pääsivät myös harjoittelemaan johtamis-, projektinhallinta- ja esiintymistaitojaan. Työskentely kysyi erityisesti luovuutta ja oma-aloitteisuutta. Tekoälyn hyödyntäminen oli sallittua. Ville Saviluoto Oulun kaupungilta nosti esille kuitenkin sen, että tekoäly on hyvä kaveri, mutta varsinainen ajatustoiminta ja innovointi tapahtuu opiskelijoiden toimesta. Kaikki, mitä tekoäly tietää on jo jonkun toisen innovoimaa ja jo olemassa. Opiskelijat lähtivät selkeästi innostuneina päivään ja kiittelivät palautteissa mahdollisuutta verkostoitua ja tutustua uusiin ihmisiin sekä innovoida oman ryhmän parissa.

– Päivästä jäi erityisesti mieleen opiskelijoiden keskittyneisyys päivän teeman, kestävä tulevaisuus ja vastuullinen liiketoiminta, parissa työskentelyssä sekä opiskelijoiden innostuneisuus. Hauru Oy:n mukana olo tapahtumassa päivän teemaan liittyen oli mielestäni todella tärkeää ja toi aiheeseen konkretiaa, kommentoi Limingan lukion lehtori ja vararehtori Miika Pöntinen.

Katso Haurun Jäteauto Oy:n esittelyvideo Youtubessa.