Työn Taitajat -yritys-oppilaitosyhteistyötä on tehty Oulussa jo kolmen lukuvuoden ajan. Nyt oli aika katsoa taaksepäin ja kiittää aktiivisesti mukana olevia työnantajaorganisaatioiden edustajia, yrittäjiä, kumppaneita sekä opetushenkilöstöä.
Mirja Vehkaperä Oulun kaupungilta avasi 17.5. BusinessAsemalla järjestetyn kiitostapahtuman nostaen esille koko verkoston merkittävän työn. Hän kiitti yritysten ja oppilaitosten edustajia sekä ohjelmaa toteuttavia tahoja ja kertoi Työn Taitajien olevan osa Oulun kaupunkistrategiaa, edistäen osaltaan kaupungin veto- ja pitovoimaa. Vehkaperä kertoi myös omista kokemuksistaan Työn Taitajien Työelämäoppitunneilta ja työnvarjostuksesta. Myös Tuija Karppila BusinessOulusta ja Mika Penttilä Sivistys- ja kulttuuripalveluista korostivat Työn Taitajien olevan monen eri ihmisen ja tahon yhteistyön tulos.
Lähes 30 000 kohtaamista
Tämäntyyppisen yritys-oppilaitosyhteistyön juuret yltävät Oulussa vuoteen 2015, jolloin toiminnan sysäsi liikkeelle ICT-alan murros. Työn Taitajat -nimitys toiminnalle syntyi vuonna 2020, ja toimintaa laajennettiin yritysten toiveesta myös muille toimialoille. Nyt mukana on ollut jo lähes 200 työelämän edustajaa, Työelämäoppitunteja on järjestetty 135 ja kohtaamisia on ollut kohta 30 000 nuorten ja opetushenkilöstön parissa. Työnvarjostus ja Maailman suurin virtuaalinen yritysvierailu on toteutettu kolme kertaa.
Työn Taitajat jatkaa toimintaansa lukuvuoden 2024–2025 aikana pitäen mukana jo vakiintuneet palvelunsa. Näiden lisäksi Työn Taitajat tuo Lasten ja nuorten säätiön TET.fi-palvelun Ouluun syksyllä 2024 sekä järjestää mm. Ideasta innovaatioksi -messut yhdessä Nuorten yrittäjyys ja talous NYT ry:n kanssa.
Työn Taitajissa on tällä hetkellä mukana laajasti eri toimialojen yrityksiä sekä yrittäjyyttä edustavia ja siihen innostavia henkilöitä. Mukana on niin lukioita kuin yläkoulujakin. Alueen muiden toimijoiden, Oulun kauppakamarin, erilaisten yhdistysten sekä Oulun ammattikorkeakoulun, Oulun yliopiston ja Koulutuskuntayhtymä OSAOn tuki ja konkreettinen osallistumisen on ollut tärkeää.
Kiitostapahtumassa palkitut yritykset sekä kaksi lukiota ja kaksi yläkoulua:
ICT
Boogie Software
Elektrobit
MediaTek
Nokia
Hiottu
Tecinspire
Kiertotalous
Haurun Jäteauto
Luovat alat
Palvelumuotoilu PALO
UKI Arkkitehdit
Osaamisen kehittäminen
Arfmann
Teollisuus
KL Mechanics
Mectalent
Probot
Sah-ko
Sähkö-Rantek
Terveysteknologia
Esko Systems
Ravintola- ja matkailuala
1Bar
Arina
Kauppuri5
Nallikari Seaside
Viestintä- ja markkinointi
Juha Vauhtipyörä Ahola
Saagacoms
Rahoitus, pankki, vakuutusala
Nordea
Yrittäjyys
1Bar
Hauru
Juha Vauhtipyörä Ahola
Kauppuri5
Palvelumuotoilu PALO
Probot
Saagacoms
Sähkö-Rantek
Särki clothing
Tecinspire
Koulut ja oppilaitokset
Kaakkurin koulu
Metsokankaan koulu
Oulun Lyseon lukio
Raksilan lukio
Lisätiedot:
Tiina Haapaniemi
asiantuntija, Työn Taitajat, osaamisen varmistaminen ja yritys-oppilaitosyhteistyö
050 302 3196
tiina.haapaniemi@businessoulu.com
Reeta Räisänen
asiantuntija, Työn taitajat, CRM
046 920 5513
reeta.raisanen@businessoulu.com
Ville Saviluoto
kehittäjäopettaja, yrittäjyyskasvatus ja työelämätaidot
040 351 1900
ville.saviluoto@ouka.fi