Probot Oy vie oululaista kestävän kehityksen robotiikkaa maailmalle IFA Berlin -messuilla

Probot Oy:n toimitusjohtaja Matti Tikanmäki ja myyntipäällikkö Maria Ruottinen esittelevät puukatteisen mobiilirobotin Berliinissä syyskuussa. He uskovat kestävän kehityksen robotiikan herättävän laajaa kansainvälistä kiinnostusta.

Julkaistu:

Probot Oy osallistuu ensimmäistä kertaa IFA Berlin -messuille yhdessä ICTOulun kanssa. Probot esittelee tapahtumassa kestävän kehityksen robotiikkaa kansainväliselle yleisölle. Maailman suurimmat kuluttajaelektroniikkamessut juhlistavat tänä vuonna 100-vuotista taivaltaan.

Kestävän kehityksen robotiikka keskiössä

Probot on yksi neljästä oululaisesta teknologiayrityksestä, jotka ICTOulu on kutsunut osallistumaan IFA-messuille Saksaan 6.–10.9.2024. Probotin osastolla kävijät voivat tutustua ensiesittelyssä olevaan puukatteiseen mobiilirobottiin, Dollyyn. Tämä innovaatio edustaa uutta suuntaa kestävän kehityksen robotiikassa, jossa perinteisten materiaalien sijaan hyödynnetään ympäristöystävällisiä ratkaisuja. Dollyn katteet on tehty käsityönä paikallisesta visakoivusta.

– Robotiikka tehostaa tuotantoa ja vähentää hukkaa, mikä itsessään edistää kestävää kehitystä. Halusimme kuitenkin mennä pidemmälle ja huomioida kestävän kehityksen myös robotin rakennusmateriaaleissa ja materiaalitoimittajien valinnassa, kertoo Probot Oy:n toimitusjohtaja Matti Tikanmäki.

Lisäksi Probot ja Rollyy julkistavat yhteistyönsä IFA Berlin -messuilla. Rollyy on autonominen sähköautojen latausasema, joka lisää latausverkoston tehokkuutta ja joustavuutta. Latausasema varustetaan Probot Oy:n mobiilirobotilla.

– Rollyy on ympäristöystävällinen ja älykäs latausrobotti, joka voi toimia autonomisesti tai etäohjattuna. Rollyyn käyttö vähentää ympäristövaikutuksia verrattuna perinteisiin latausmenetelmiin, erityisesti, jos se yhdistetään uusiutuvaan energiaan, kertoo Rollyyn toimitusjohtaja David Vasquez.

Verkostoitumista ja kansainvälistä kasvua

Messut eivät ole pelkästään näyttämö uusille innovaatioille, vaan myös merkittävä tilaisuus verkostoitua kansainvälisten jakelijoiden, sijoittajien ja muiden teknologia-alan toimijoiden kanssa. Probotin osallistuminen IFA Berlin -messuille on keskeinen askel yrityksen strategiassa, joka tähtää kansainväliseen kasvuun ja kehitykseen.

– Olemme innoissamme osallistumisestamme tapahtumaan, joka mahdollistaa erinomaisen tilaisuuden esitellä suomalaisia kestävän kehityksen ratkaisuja kansainväliselle yleisölle, kertoo Probot Oy:n myyntipäällikkö Maria Ruottinen.

– IFA on täydellinen foorumi näyttää, miten suomalainen osaaminen voi vaikuttaa globaalisti robotiikan alalla.

Haastattelupyynnöt ja lisätiedot:
Matti Tikanmäki, toimitusjohtaja, Probot Oy
+358 44 3333 439
matti.tikanmäki@probot.fi
www.probot.fi

Probot Oy on oululainen robotiikan edelläkävijä Suomessa. Puukatteinen Dolly™ on yksi esimerkki yrityksen sitoutumisesta teknologian tulevaisuuteen. Vuonna 2006 perustetulla asiantuntijayrityksellä on vankka kokemus erilaisista teollisuuden robottisoluista sekä mobiili- ja yhteistyörobottiratkaisuista. Probot Oy:n osallistuminen IFA Berlin -messuille korostaa yrityksen sitoutumista kestävään kehitykseen ja kansainväliseen kasvuun, mikä vahvistaa yrityksen asemaa teknologia-alalla.