Pohjois-Suomen elokuvakomissio kasvattaa verkostoja Saksaan

Julkaistu:

Syyskuun toisella viikolla Oulun kaupungin johdosta, Pohjois-Pohjanmaan kuntapäättäjistä sekä seudun elinkeinoelämän edustajista koostunut delegaatio vieraili Saksan Münchenissä tutustumassa alueen talouteen ja yhteistyömahdollisuuksiin. Yksi vierailun teemoista oli elokuvateollisuus, ja mukana yhteistyössä oli Pohjois-Suomen elokuvakomissio.

Münchenin alue on eteläisen Saksan taloudellinen keskus, ja alueelle on sijoittunut merkittävä määrä saksalaisia ja globaaleja yrityksiä. Nämä yritykset toimivat useilla oululaisten yritysten näkökulmasta mielenkiintoisilla ja tärkeillä teollisuuden aloilla, kuten ICT, tietoturva, terveydenhuollon teknologia, autoteollisuus ja uudet energiaratkaisut.

Useat oululaisyritykset tekevät jo yhteistyötä ja liiketoimintaa Münchenin alueelle, ja toiminnan toivotaan jatkuvan ja yhä kasvavan tulevaisuudessa. Matkustamista helpottaa tällä hetkellä myös Lufthansan kaksi kertaa viikossa operoima suora lentoyhteys Oulusta.

Syyskuussa Oulun kaupungin johdosta, Pohjois-Pohjanmaan kuntapäättäjistä sekä seudun elinkeinoelämän edustajista koostunut delegaatio vieraili Münchenissä tutustumassa alueen talouteen ja yhteistyömahdollisuuksiin.

Yksi vierailun teemoista oli elokuvateollisuus, jota varten BusinessOulussa toimiva Pohjois-Suomen elokuvakomissio auttoi järjestämään sopivaa sisältöä, kuten vierailun Bavaria Filmstadt -elokuvastudiolle. Studioalue on vuonna 1919 perustetun Bavaria Filmin omistuksessa, ja se on yksi Euroopan suurimpia studioita.

Studiovierailulla käytiin muun muassa televisiosarjan lavasteissa.

Studiovierailun yhteydessä delegaatio tapasi saksalaisen tuotantoyhtiö Constantin Filmin edustajat. Vuonna 1950 perustettu Constantin Film on Münchenissä sijaitseva tuotantoyhtiö ja jakelija, joka kuluu sveitsiläisen mediakonserni Highlight Communicationsiin.

Saksassa viimeisen 20 vuoden ajalta julkaistusta 100 elokuvasta jopa 36 kappaletta on Constantin Filmin julkaisemia, ja näistä Top 5:ssä komeilee neljä tuotantoyhtiön elokuvaa. Constantin on tuttu ympäri maailmaa esimerkiksi Resident Evil -elokuvasarjan taustalla olevana tuotantoyhtiönä.

Mutta kuinka Münchenin vierailun yhteyteen saatiin järjestymään tapaaminen näin suuren tuotantoyhtiön kanssa?

Oulu sattuu olemaan Constantin Filmille tuttu viime keväältä, sillä se kuvasi alueella osan uudesta sarjatuotannostaan*. Kokemus jätti tuotantoyhtiölle Oulusta erittäin positiivisen kuvan, ja kehuja satoi muun muassa käytännön järjestelyiden sujuvuudesta sekä tuotantoon sopivista, helposti saavutettavista kuvauspaikoista. Erityiskiitoksen ansaitsi suora lentoyhteys, joka oli tuotannon kuvausten aikaan osalle tiimistä ahkerassa käytössä.

Myös Oulun av-alan tuotantokannustin nousi keskusteluissa esiin merkittävänä tuotannon mahdollistajana. Ilman kannustinta Oulun valikoituminen kuvausten toteutuspaikaksi olisi ollut sopivista kuvauspaikoista huolimatta epätodennäköistä.

Studiokierroksen ja Constantin Filmin tapaamisen jälkeen delegaatio jatkoi tutustumista muihin teollisuudenaloihin, ja Pohjois-Suomen elokuvakomission edustaja Reetta Turula tapasi Saksan kollegansa, Baijerin elokuvakomission johtajan, elokuvakomissaari Anja Metzgerin. Keskusteluissa Metzgerin kanssa käytiin läpi muun muassa Baijerin alueen ja Pohjois-Suomen tulevaisuuden yhteistyömahdollisuuksia.

– Münchenissä on elokuvateollisuus studioinfrastruktuureineen, ja meillä lumiset kuvauspaikat, joita tuotannot – käsikirjoituksesta riippuen – tarvitsevat aika ajoin. Vaikka Alpit ovat Baijerin alueen naapurissa, lumisia maisemia on valitettavasti tarjolla yhä vähenevissä määrin. Kaikki eivät myöskään etsi tarinoihinsa vuoristoa, vaan tasaisen maan ja lumen sekä jäisen meren yhdistelmä on ehdoton myyntivalttimme Oulun seudulla, Turula toteaa.

* Tarkemmat tiedot tuotannosta ja sen julkaisuajankohdasta ilmoitetaan myöhemmin.

MIKÄ TUOTANTOKANNUSTIN?
• Rahoitusinstrumentti, joka on käytössä ympäri maailman
• Suomen tuotantokannustin lanseerattiin vuonna 2017 ja sitä hallinnoi Business Finland
• Suomen tuotantokannustin mahdollistaa enimmillään 25 % palautuksen tuotantoyhtiölle Suomessa toteutetun tuotannon kuluista
• Oulussa otettiin käyttöön oma alueellinen kannustin kesäkuussa 2021
• Oulun kannustin mahdollistaa tuotantoyhtiölle enimmillään 10 % palautuksen Oulussa syntyneistä, raportoiduista tuotantokuluista (sisältäen palkat oululaisille ja majoitus- sekä muut palvelut Oulussa)
-> Jokainen kannustineuro tuo mukanaan kaupunkiin vähintään 10 euroa
• Myönnetään BusinessOulun perusbudjetista (vuoden 2024 budjetti 200 000 euroa)
• Alueelliset tuotantokannustimet ovat Suomessa käytössä myös Tampereella, Turussa ja Kotka-Haminassa