Suomen nuorkauppakamarit kokoontuivat 19.-21.4. kansalliseen vuosikokoukseen Kouvolaan kouluttautumaan, verkostoitumaan ja tekemään päätöksiä. Lauantain gaalassa palkittiin ansioituneita nuorkauppakamarilaisia.
Kahdelle oululaiselle nuorkauppakamarille, Oulun Tervaporvarien Nuorkauppakamarille ja Oulun Nuorkauppakamarille, viikonloppu oli erittäin menestyksekäs.
Oulun Tervaporvarien Nuorkauppakamari palkittiin Vuoden 2023 kansainvälisimmästä nuorkauppakamaritoiminnasta ja Oulun Tervaporvarien Nuorkauppakamarin vuoden 2023 puheenjohtaja Henna Määttä palkittiin Vuoden 2023 parhaana puheenjohtajana. Oulun Nuorkauppakamari sai puolestaan kunniamaininnan kansainvälisyystoiminnastaan ja Oulun Nuorkauppakamarin jäsen Krista Huttu sai kunniamaininnan Vuoden Tulokas -kategoriassa. Lisäksi Oulun Nuorkauppakamari ylsi kolmen parhaan joukkoon Vuoden Nuorkauppakamari-kategoriassa.
Kamarit isännöivät yhdessä Oulussa tämän vuoden kesäkuussa järjestettävää Nuorkauppakamareiden Eurooppakokousta, joka tuo Ouluun jopa 1500 nuorkauppakamarilaista ympäri Euroopan.
”Palkintosade kertoo toiminnan laadusta sekä oululaisten nuorkauppakamarien vahvasta kansainvälisyyssuuntauksesta. Tästä on hyvä jatkaa kohti Oulun Eurooppakokousta!”, toteaa Oulun Tervaporvarien Nuorkauppakamarin puheenjohtaja Olli Remes.
”Eurooppakokous on mahtava yhteistyöprojekti kamareidemme välillä ja nostaa osaltaan kamareidemme kansainvälisyystoimintaa uudelle tasolle. On hienoa olla tuomassa Eurooppakokous juuri Ouluun”, sanoo Oulun Nuorkauppakamarin puheenjohtaja Riitta Typpö.
Lisätiedot:
Olli Remes
Puheenjohtaja
Oulun Tervaporvarien Nuorkauppakamari
olli.remes@jci.fi
p. 0445209990
Riitta Typpö
Puheenjohtaja
Oulun Nuorkauppakamari
riitta.typpo@jci.fi
p. 0407231319
Lisätietoja Nuorkauppakamaritoiminnasta:
Nuorkauppakamari on kansainvälinen alle 40-vuotiaiden jäsentensä kehittymis- ja johtamiskouluttautumisjärjestö sekä kontaktiverkosto. Suomen Nuorkauppakamarit ry kehittää yhteiskuntaa ja johtajuutta paremman tulevaisuuden turvaamiseksi. Suomen Nuorkauppakamarit ry on perustettu vuonna 1957. Varsinaisia jäseniä noin 2 000 ja yhdessä alumnien kanssa muodostamme n. 5000 hengen verkoston Suomessa. Globaalisti Junior Chamber International toimii 115 maassa, yli 200 000 jäsenen voimin.