Työn Taitajien innovaatioleiri järjestettiin jo neljättä kertaa. Tapahtuma kokosi yhteen noin 80 lukiolaista Oulunsalosta, Haukiputaalta, Limingasta ja Muhokselta sekä heidän ohjaajansa. Päivän aikana nuoret pääsivät sukeltamaan innovoinnin maailmaan ja ratkaisemaan aitoja yrityshaasteita yhteistyössä startup-yritysten kanssa.
Tämän vuoden haasteenantajina toimivat Coubonga ja Upea Clothing. Upea Clothing haastoi opiskelijat pohtimaan, miten suomalainen indie-vaatebrändi voisi tavoittaa ja inspiroida 16–19-vuotiaita nuoria jo ennen kuin heistä tulee maksavia asiakkaita. Coubongan tehtävässä puolestaan ideoitiin uusia sovellusominaisuuksia, joiden avulla käyttäjät palaisivat palveluun mahdollisimman aktiivisesti.
Yritysten palaute päivästä oli erittäin positiivista. Coubongan Aapi Sotaniemi kiitteli nuorten oma-aloitteisuutta ja rohkeutta.
– Osa opiskelijoista oli käynyt hakemassa näkemyksiä erilaisilta ihmisiltä ja jopa poliiseilta kadulla ideointinsa tueksi. Erityisen ilahduttavaa oli, että osa nuorten ideoista vastasi suoraan yrityksemme kehitystyön alla olevia ajatuksia.
Upea Clothingin Jonna Ruokamo oli ilahtunut nuorten rohkeasta heittäytymisestä päivän haasteeseen.
– Nuoret toivat esiin vahvan kiinnostuksen itse tekemiseen, luovuuteen ja kestävään ajatteluun. Lopputuloksena ei ollut pelkkiä yksittäisiä ideoita, vaan nähtävissä oli nuorten halu rakentaa jotain omannäköistä ja merkityksellistä, Jonna kuvasi.
Ohjattu innovointiprosessi ja tekoälyn rooli ideoinnissa
Päivän fasilitoi BusinessOulun startup- ja tekoälyasiantuntija Veera Mahlakaarto. Veera johdatti osallistujat innovointiprosessin vaiheisiin ja antoi vinkkejä tekoälyn hyödyntämiseen työskentelyn tukena. Tekoälyn käyttö päivän aikana oli vapaaehtoista. Veera suositteli sen hyödyntämistä ideoinnin sparraajana.
– Tekoäly ei korvaa ihmisen asiantuntijuutta, mutta oikein käytettynä se voi olla erinomainen työpari, hän muistutti.
Konkreettisia taitoja ja oivalluksia työelämää varten
Opetushenkilöstön mukaan päivä oli hyvin järjestetty ja antoisa, ja se tarjosi myös erinomaisen sytykkeen nuorelle yrittäjyyskasvatukseen. Nuoret saivat konkreettisia kokemuksia tiimityöstä, ongelmanratkaisusta ja luovasta ajattelusta.
Työn Taitajat hyödyntää tiimien muodostamisessa Belbinin tiimiroolitestiä, mikä auttaa rakentamaan toimivia ja monipuolisia tiimejä myös ennestään tuntemattomista osallistujista.
Myös opiskelijoiden palaute oli innostunutta. Päivän tärkein oivallus oli yhteistyön merkitys. Palautteiden perusteella nuoret oppivat erityisesti, että innovointi on helpompaa ryhmässä ja erilaisten ryhmänjäsenten mielipiteet ja persoonallisuuspiirteet arvokkaita. Nuoret oppivat myös tärkeitä ryhmätyötaitoja. Siinä missä joku huomasi olevansa yllättävän rohkea ja oma-aloitteinen, toinen oppi antamaan muille ryhmäläisille tilaa puhua, jotta prosessi onnistui.
Innovaatioleiri vahvisti jälleen, että nuorissa on tulevaisuus ja että parhaat ideat syntyvät, kun rohkeus, yhteistyö ja luovuus kohtaavat.
Huhtikuun 2027 innovaatioleirille haasteenantajaksi?
Työn Taitajat innovaatioleiri järjestetään jälleen huhtikuussa 2027. Mikäli olet kiinnostunut toimimaan haasteenantajana, voit olla yhteydessä Eemeliin tai Tiinaan.
Eemeli Alanne
kehittäjäopettaja
Tiina Haapaniemi
asiantuntija, Työn Taitajat, osaamisen varmistaminen ja yritys-oppilaitosyhteistyö