M/S Oulu eli tuttavallisemmin Oulu-laiva läpäisi syyskuussa perinnelaivoja koskevan katsastuksen, jonka myötä sen matkustajamäärä nousee aiemmasta 12 henkilöstä 35:een. Oulu-laiva on ensimmäinen perinnealus, joka on saavuttanut Traficomin vuoden 2023 alussa voimaan astuneen uuden perinnealusmääräyksen vaatimukset.
Perinnealukset ovat Museoviraston perinnealusrekisteriin rekisteröityjä kotimaanliikenteessä pienimuotoisessa kaupallisessa liikennekäytössä käytettävät historialliset alukset, jotka ovat vähintään 5,5 metriä pitkiä, ja jotka on suunniteltu ennen vuotta 1965.
Oulu-laivan perinteikäs historia alkaa vuodesta 1963, jolloin alus laskettiin vesille Reposaaren Konepajan telakalta Merenkulkuhallituksen tilaamana tarkastusaluksena. Alus toimi lähes 20 vuotta Oulun luotsipiirin tarkastusaluksena nimellä T/A Oulu, ja sen toiminta-alue ulottui Perämeren rannikkoalueella Torniosta Kokkolaan. Myöhemmin alus on toiminut vastaavissa tehtävissä mm. Saimaalla ja Vaasassa, sekä sittemmin Merivoimien Kustaanmiekka-nimisenä valvonta-aluksena Suomenlahdella. Vuodesta 2007 alus on ollut Merellinen Oulu ry:n tukikohta ja toiminnan sydän aluksen alkuperäisessä kotisatamassa Toppilansalmessa.
Oulu-laiva toimii yhdistyksen omistuksessa kuljetus-, koulutus- ja kulttuurikäytössä. Yhdistyksen puheenjohtaja Riina Takala-Karppanen ja aluksen päällikkö Kari Karp iloitsevat laivan saavuttamasta statuksesta ja aiempaa isommasta matkustajamäärästä.
– Toimintamme saa uutta potkua laivan matkustajamäärän nostosta. Voimme nyt paremmin palvella merimatkoista kiinnostuneita yrityksiä, yhdistyksiä ja yksityisiä. Toivomme, että tämä uutinen tavoittaa mahdollisimman monen merellisestä kulttuurista kiinnostuneen Oulun seudulla, jotta voimme tehdä yhteistyötä ja mahdollistaa aiempaa paremmin merellisen kulttuurin ylläpitämistä Oulussa, Takala-Karppanen toteaa.
Merimatkojen osalta kesä alkaa olla loppupuolella, mutta ei vielä sentään ohi.
– Aluksella on lokakuun ajan vielä merimatkoja, ja uusia varauksia otetaan vastaan oikein mielellään koko loppukauden ajan. Laiva liikennöi marraskuun alkupuolelle saakka. Yhteystietomme lisätietojen saamiseksi löytyvät helposti nettisivuiltamme, vinkkaa kippari Karp.
Yhdistyksen tavoitteena on järjestää myös tulevaisuudessa yhteismatkoja Suomen Majakkaseuran ja Perämeren Pookit ry:n kanssa. Suunnitelmat ensi kautta ajatellen ovat vireillä ja lisätietoa löytyy myöhemmin kaikkien yhdistysten jäsenkirjeissä ja sosiaalisen median kanavilla.
Merimatkojen lisäksi alus toimii koulutusaluksena ja tarjoaa Traficomin auditoimana koulutusaluksena mm. vuokraveneen ja kansainvälisen huviveneen kuljettajankirjaan pätevöittäviä koulutuksia.
Lisäksi aluksen tilat soveltuvat kokous-, koulutus- ja juhlatiloiksi, joissa voi järjestää mm. yritysten virkistyspäiviä, pikkujouluja, saunailtoja ja perhejuhlia. Aluksella on myös yksitoista kahden hengen hyttiä, joissa on mahdollista yöpyä sekä laitostason keittiö. Alus pitää satamapaikkaa Toppilansalmessa, Hietasaaren puolella, osoitteessa Pitkänmöljäntie 24, 90510 Oulu.
Lisätietoja:
Merellinen Oulu ry, puheenjohtaja Riina Takala-Karppanen, puh. 040 5021 769, oululaiva@gmail.com
Kotisivu: https://merellinenoulu.com/
Facebook: https://www.facebook.com/koulutuslaiva/