Työmarkkinoilla vaaditaan laajaa kattausta erilaisia taitoja. Kuinka tuoda esiin omia työelämätaitoja – osaamista ja vahvuuksia? Näitä asioita käsitellään työttömille työnhakijoille suunnatuissa CV-pajoissa perjantaina 1.3.2024 ja 12.4.2024. Työpajat järjestetään yhteistyössä Cimson Koulutuspalveluiden kanssa. Lisätietoja löydät jutun lopusta.
– Oman osaamisen tunnistaminen ja sanoittaminen on oleellinen osa ammatillisen polun rakentamista ja työnhakua. Sen vuoksi siihen kannattaa panostaa esimerkiksi osallistumalla työnhakijoille suunnattuun CV-työpajaan, sanoo BusinessOulun koordinaattori Jannika Leinonen.
Työelämätaidoista, vahvuuksistamme ja osaamisestamme kumpuaa esimerkiksi tapamme suhtautua työhön ja tarttua työtehtäviin. Usein arvostettuja työelämätaitoja ovat oma-aloitteisuus ja aktiivisuus sekä vuorovaikutus- ja sosiaaliset taidot. Myös ammattitaito voidaan katsoa kuuluvan työelämätaitoihin.
Työpaikkahakemus on myyntipuhe työelämätaidoistasi
Työhakemuksen tarkoitus on peilata hakijan ja haettavana olevan työtehtävän yhteensopivuutta – ikään kuin liittää yhteen työntekijä ja työtehtävä. Oleellista on kertoa tärkeimmät asiat selkeästi, mielellään hakemuksen alussa, sillä ammattirekrytoija tekee esivalintaa hakemusten välillä jo kymmenessä sekunnissa.
Työpaikkahakemus on tavallaan myyntipuhe. Usein puhutaan myös motivaatiokirjeestä. Se ohjaa kertomaan, miksi hakija on kiinnostunut kyseisestä työtehtävästä, ja mitkä ovat hänen vahvuutensa sen kannalta. Hyvä työpaikkahakemus ei ole tiivistelmä ansioluettelosta eli CV:stä.
Työntekijän näkökulmasta työpaikkahakemus on mahdollisuus itsensä esittelyyn ja ensivaikutelman rakentamiseen. Hakemuksessa kannattaa avata käytännössä, mitä tarkoittaa ”aktiivinen” tai ”ystävällinen” sekä kuvata sitä, kuinka tästä piirteestä on hyötyä työtehtävässä suoriutumisen kannalta.
– Tarvittaessa voi myös kysyä omilta läheisiltään, millainen persoona on, jotta voi hyödyntää niitä ajatuksia omassa CV:ssään.
Työnantajalle työhakemus ja CV ovat edellytys rekrytoinnin toteuttamiseksi. Niiden kautta arvioidaan työnhakijoiden soveltuvuutta ja pätevyyttä tehtävään. Työnhakuasiakirjat mahdollistavat työnhakijoiden vertailun. Se, kummasta työnhakudokumentista rekrytoija aloittaa työnhakijaan tutustumisen, riippuu aina rekrytoijasta. Sen vuoksi kumpikin dokumentti kannattaa rakentaa ja päivittää huolellisesti.
Hyvä CV kertoo osaamisesta
CV on kokoelma koulutus- ja työhistoriaa. CV on yksi maalintekopaikka, jossa pisteiden kerryttämistä edesauttaa opinnoista, aikaisemmista työtehtävistä tai muista mielenkiinnonkohteista hankitun osaamisen ja vahvuuksien avaaminen. Tunnista siis oma osaamisesi!
Perinteisesti ansioluettelo on asiallinen dokumentti, jossa työkokemus listataan uusimmasta vanhimpaan ja koulutus vanhimmasta uusimpaan. Tämän suhteen CV:n luonne on jo vapautunut, koska ansioluetteloista tehdään paljon visuaalisempia kuin ennen. CV:ssä voi käyttää värejä, erilaisia tekstinjaottelun keinoja, kuten faktalaatikoita tai listoja. Selkeys on kuitenkin pidettävä mielessä! Liian monimutkainen on myös liian hankalaa luettavaa.
Sosiaalinen media tarjoaa myös väylän ammatillisen osaamisen ja CV:n esittelyyn. Useat yritykset ilmoittavat avoimista työpaikoista useissa sosiaalisen median kanavissa. Näistä työelämäpainotteisin kanava on LinkedIn, joka toimii estradina niin työnantajille, rekrytoijille kuin työntekijäpuolelle. Sen vuoksi nykypäivänä kannustetaan LinkedIn-profiilin rakentamiseen.
Ansioluetteloon tulee kirjoittaa auki sellaisia työelämätaitoja, jotka ovat olennaisia haettavan työpaikan kannalta. Tämä tarkoittaa, että CV:tä voi muokata haettavan työtehtävän mukaisesti. Lue työpaikkailmoituksesta tarkkaan, mitä haettavalta osaajalta odotetaan. Kuvaile osaamistasi ja kokemustasi niitä silmällä pitäen.
Jos työhistoriaa ei ole vielä paljoa, voi osaamista tuoda esille muista asiayhteyksistä. Esimerkkejä ovat opintoihin liittyvät projektit ja lopputyöt, erilaiset osaamista tukevat kurssit, harrastukset ja niiden kautta kertynyt näkemys, vapaaehtoistoiminta järjestöissä ja erilaiset luottamustoimet kuten opiskelujen aikainen tutortoiminta.
– Koska rekrytoijat eivät tunne hakijoita entuudestaan, mitään ei kannata jättää arvailujen varaan. Työpajassa saa ohjausta oleellisten seikkojen avaamiseen hakemuksessa ja CV:ssä, Jannika huomauttaa.
Työpaikkojen hakemisessa on hyvä hyödyntää myös suosittelijoita. Edellisen työnantajan lisäksi suosittelijana voi toimia opettaja, ohjaaja tai valmentaja sekä muut kanssasi yhteistyössä toimineet henkilöt. Koska työpaikkojen hakeminen on aina kilpailu, ota kaikki kortit käyttöösi!
CV-työpajan tärkeät tiedot
Työpaja järjestetään perjantaina 1.3.2024 ja seuraavan kerran 12.4.2024. klo 9–15. Opastus on suunnattu kuntakokeilun työnhakija-asiakkaille ja mukaan mahtuu 6–12 henkilöä per työpajapäivä. Kouluttajana toimii Cimson Koulutuspalvelut. Opastus järjestetään ryhmätila Särmässä BusinessAsemalla (Hallituskatu 36 B, 90100 OULU).
CV-työpajan ilmoittautuminen
Kuntakokeilun työnhakija-asiakkaana voi ilmoittautua koulutukseen BusinessOulun omavalmentajan kautta tai sähköpostitse osoitteeseen cimson.oulu@cimson.fi viimeistään kaksi päivää aiemmin. Kirjoita sähköpostin viestiin työpajan aihe ja päivämäärä sekä osallistujan nimi ja puhelinnumero.