BusinessAseman popup-palveluista saat apua asumis- ja talousasioihin

Julkaistu:

Asumiseen ja talouteen liittyvissä kysymyksissä vastauksia ja apua käytännön asioihin ja suunnitteluun tarjoavat BusinessAseman Asumisneuvola ja Talousneuvola.

Molemmat palvelut toimivat BusinessAsemalla, ja niihin voi tulla ilman ajanvarausta. Asumisneuvola on avoinna parillisilla viikoilla joka toinen tiistai klo 12–15, ja Talousneuvola parillisilla viikoilla joka toinen torstai kello 13–16.

Asumisneuvonnan palvelut ovat avoinna kaikille oululaisille

Asumisneuvontaa on Oulussa tarjottu aiemmin hankemuotoisena sekä sittemmin Oulun kaupungin hyvinvointipalveluissa. Vuoden 2023 alusta lähtien asumisneuvonta käynnistettiin Kaupunkiympäristöpalveluissa, ja nyt palvelu toimii ajanvarauksettomana Asumisneuvolana BusinessAsemalla.

Asumisneuvoja Laura Tanjunen kertoo asumisneuvolan auttavan kaikenlaisten taloushuolien ratkaisemisessa.

– Meiltä haetaan eniten apua asunnonhakuasioissa sekä erilaisissa vuokranmaksuhaasteissa. Tavoitteenamme onkin tavoittaa haastavissa tilanteissa olevia asiakkaita ennaltaehkäisevästi ennen kuin esimerkiksi vuokrarästejä ehtii kertyä runsaasti. Lisäksi annamme ohjausta ja neuvontaa kaikissa asumiseen liittyvissä pulmissa.

Asumisneuvontaan voi tulla asumismuodosta riippumatta: apua saa niin vuokra-asuntoon, omistusasuntoon, kimppakämppään kuin muihinkin asumisen muotoihin.

– Meidän palvelumme on tarkoitettu kaikille oululaisille. Tervetuloa!

Taloushuolten kanssa ei tarvitse pärjätä yksin

Talousneuvola puolestaan auttaa ratkomaan talouden haasteita. Jos oma taloustilanne tai raha-asioiden hoitaminen mietityttävät, Talousneuvolaan voi tulla keskustelemaan erilaisista – pienistä ja suurista – talouskysymyksistä matalalla kynnyksellä ilman ajanvarausta. Palvelua saa halutessaan nimettömänä, ja asiointi onnistuu myös ilman henkilötietoja.

Ennakoivan talousneuvonnan asiantuntija Johanna Papinaho kertoo neuvolan asiakaskunnan olevan laaja.

– Talousasiat painavat monen ihmisen mieltä. Asiakkaita on kaikista ikäryhmistä ja monenlaisista elämäntilanteista. Yksi nimittävä tekijä asioinnille täällä on huoli omista raha-asioista.

Talousneuvolassa asiakkaiden kysymykset koskevat usein heidän velkatilannettaan ja sitä, miten niitä voisi lähteä selvittämään. Huoliin saa apua monelta eri alojen asiantuntijalta, sillä samalla kertaa voi keskustella niin Kelan, Pohteen sosiaalityön, talous- ja velkaneuvonnan kuin ulosottolaitoksen työntekijöidenkin kanssa. Papinahon mukaan yleisimpiin kysymyksiin kuuluukin, mitä tapahtuu, kun laskut ovat jääneet maksamatta.

– Myös elämäntilanteen muuttuminen voi vaikuttaa talousasioihin. Meiltä kysytään usein myös sitä, kuinka voi varautua ennalta mahdollisiin huonoihin aikoihin.

Asumisneuvola: avoinna parillisilla viikoilla joka toinen tiistai klo 12–15.

Talousneuvola: avoinna parillisilla viikoilla joka toinen torstai kello 13–16.