3D-Osaajat-työkokeilusta uutta osaamista työnhakijoille

Kuva: Ultimaker S5 -tulostimessa on kaksi tulostuspäätä, mikä mahdollistaa mm. erillisen veteen liukenevan tukimateriaalin käytön.

Julkaistu:

BusinessAseman FabLabissa käynnistyi vuodenvaihteessa ensimmäinen 3D-Osaajat-työkokeiluryhmä. Ryhmä on tarkoitettu Oulun seudun työttömille työnhakijoille, jotka haluavat kehittää osaamistaan 3D-tulostuksen ja digitaalisen suunnittelun parissa.

– 3D-tulostus on ajankohtainen ja kiinnostava aihe. Työkokeiluryhmään oli yli 40 hakijaa, joista 12 valittiin, kertoo Digipajalta työelämään -hankkeen projektipäällikkö Olli Haapalahti.

– Ryhmiä on tulossa lisää tämän ja ensi vuoden aikana. Parhaiten työkokeiluun soveltuvat hakijat, joilla on jo tietoa 3D-tulostuksen, -mallintamisen tai -skannauksen alkeista tai teoriasta töiden, opiskelujen tai harrastuneisuuden kautta. Monenlaisella taustalla voi kuitenkin päästä mukaan.

Tulosteita moniin tarpeisiin

3D-Osaajat kokoontuu noin kolmen kuukauden ajan maanantaista torstaihin. Päivien aikana käydään läpi digitaalisen suunnittelun työkaluja ja tekniikoita. Lisäksi tutustutaan 3D-tulostuksen ja lisäävän valmistuksen teoriaan ja 3D-skannaukseen sekä harjoitellaan tulosteiden tekemistä eri materiaaleilla ja laitteilla oman mielenkiinnon mukaan.

– Aloitimme työt uusien tulostimien kokoamisella ja tulostuksen ongelmatilanteiden ratkomisella. Kun tulostin sylttää tai tulosteen laatu ei ole halutulla tasolla, ongelman syihin etsitään yhdessä ratkaisu. Osaamisen karttuessa myös projektit ovat entistä vaativampia, kuvailee Haapalahti.

– Ensimmäisillä viikoilla olemme tulostaneet esimerkiksi ovistopparin, kolvin pidiketelineen ja sähkömoottorin osia. Kun jokin esine tai osa menee rikki, täällä voidaan tehdä uusi. Yksi osallistuja sai kotiinviemisiksi skannaamansa ja mallintamansa kattilankannen kahvan hajonneen tilalle.

Yksilöllistä ohjausta

Tiia Sainio ja Elias Salmikivi ovat mukana ensimmäisessä 3D-Osaajat-työkokeiluryhmässä. Tiia on ammatiltaan pintakäsittelijä ja työskennellyt graafisten töiden parissa media-alalla. Eliaksella puolestaan on taustalla ICT-alan- ja artesaanipuusepän opintoja sekä työkokemusta teollisuudessa. Kumpikin kokee saaneensa jo ensimmäisen kuukauden aikana paljon uutta osaamista.

– Oli hyvä, kun sain ohittaa alkeisjutut, kun minulla oli jo aiempaa kokemusta 3D:stä. Sain edetä omaa vauhtia, kiittelee Salmikivi.

– Täällä saa henkilökohtaisesti yksilöllistä apua. Saa paneutua siihen, mikä kiinnostaa ja missä haluaa kehittyä, komppaa Sainio.

Eliaksella on parhaillaan työpöydällä yrityksen kanssa yhteistyössä tehtävä projektityö, jossa avainsalpalaitteen lukkomekanismi puretaan, osat mallinnetaan ja tulostetaan prototyyppiä varten. Tiia puolestaan suunnittelee lampunvarjostinta ja suunnitelmissa on myös korujen valmistaminen.

– On kiva, kun täällä opetellaan käyttämään eri laitteita ja materiaaleja. Tuotokset voivat olla yhtä hyvin taiteellisia kuin teknisiäkin.

Työkokeiluryhmän kouluttajina työskentelevät asiantuntija Tapio Lappalainen ja projektikoordinaattori Essi Huusko. Heillä on vankka kokemus 3D-tulostuksesta ja ohjaustyöstä FabLabissa sekä opinnot Fab Academyssä.

Tukea työnhakuun

Työkokeilussa osallistujia tuetaan myös työnhaussa. Ryhmäläiset ovat saaneet esimerkiksi ohjeistusta LinkedInin käyttöön ja profiilin luomiseen Työmarkkinatorille. Lisäksi he ovat tutustuneet ammattialoihin, joissa 3D-osaamista voisi hyödyntää ja siihen, millaisia työmahdollisuuksia työkokeilun jälkeen saattaisi löytyä. Oman osaamisen sanoittamisessa auttaa työkokeilusta saatava osaamistodistus.

– Ennen lyhyttä työttömyysjaksoa työskentelin rakennusalan alkutuotannossa. Työkokeilun jälkeen toiveenani on päästä teollisuuden kehitystyöhön tehtäviin, joissa saan hyödyntää työkokeilussa opittua 3D-mallinnus- ja tulostusosaamista, pohtii Salmikivi.

Tiia Sainiolla jatkosuunnitelmat ovat vielä auki. Hän on juuri saanut kutsun työhaastatteluun.

Kiinnostuitko?

Seuraava 3D-Osaajat-työkokeiluryhmän ajankohta on 3.4.–14.6.2024. Haku siihen päättyy 20.2. Mukaan voivat hakea työttömät työnhakijat tai työttömyysuhan alla olevat.

Hae: Haku 3D-osaajat työkokeiluun | BusinessAsema.

Lisätietoja työkokeilusta:
Tapio Lappalainen, tapio.lappalainen@businessoulu.com tai Essi Huusko, essi.huusko@businessoulu.com

Digipajalta työelämään -hanke on BusinessOulun työllisyyspalveluiden Euroopan Unionin osarahoitteinen hanke, joka tukee alueen yrityksiä ja työnhakijoita digitaalisen murroksen haasteissa ja mahdollisuuksissa. Hankkeen toimenpiteet tukevat myös Pohjois-Pohjanmaan älykkään erikoistumisen strategian tavoitteita. Hankkeen toteutusaika on 1.11.2023 –31.8.2025.