Kokeilusta perinteeksi – Stadioncross Oulu

Julkaistu:

Vuonna 2008 sähköinsinööri Heikki Aitto-oja sai idean – snowcrossia keskellä Oulua.

Aitto-oja ajoi itse tuolloin snowcrossia SM-tasolla ja työskenteli rautatiekaluston parissa sähkösuunnittelupäällikkönä Transtechilla (nyk. Skoda Transtech). Hän esitteli ideaansa muutamille tahoille ja moni piti ajatusta täysin absurdina.

Oulun kaupunki oli niitä harvoja tahoja, joka näytti asialle vihreää valoa. Asia jäi hautumaan. Kun ovi sulkeutui viimeisen kerran Winwindillä, jossa Aitto-oja työskenteli 2014, päätti hän tehdä uskaliaan kokeilun. Hän perusti yrityksen syksyllä 2014 ja järjesti Snowcrossin SM-kilpailut Äimäraution raviradalla 2015. Tämä oli ensimmäinen kerta Suomessa, kun moottorikelkkakilpailut järjestettiin yrityksen toimesta. Perinteisesti kilpailuja ovat järjestäneet moottorikerhot.

Äimäraution kilpailu oli menestys, mutta ajatus Stadioncrossista kyti edelleen voimakkaana. Kun Aitto-oja sai audienssin legenda Juha Junnon kanssa loppukesällä 2015, alkoivat palaset Stadioncrossista pesäpallostadionilla keskellä kaupunkia loksahdella kohdalleen.

Ensimmäiset tapahtuman budjetit aiheuttivat kuitenkin päänvaivaa. Ensimmäinen kulubudjetti näytti lähes järjettömän suurelta. Jokainen yrittäjä kuitenkin tietää, että yrittäjyys on riskinottoa. Joskus se on hallittua, joskus ei. Nuija lyötiin kuitenkin pöytään, ja ensimmäistä Stadioncross Oulu -tapahtumaa alettiin rakentaa keväälle 2016.

Ensimmäinen Stadioncross Oulu -tapahtuma näki päivänvalon 26.–27.2.2016. Heti ensimmäisenä vuotena yleisöä löysi paikalle kolmisen tuhatta.

23.–24.2. järjestettävä Stadioncross Oulu -tapahtuma on yrittäjä Heikki Aitto-ojalle siis kymmenvuotisjuhla, mutta Stadioncrossille yhdeksäs vuosi. Se on tapahtumatuottajalle varsin poikkeuksellista, kun matkan varrella on ollut pitkiä tapahtumakieltoja ja yleisörajoituksia koronapandemian vuoksi. Aitto-oja järjesti kilpailun myös 2021 aikana, jolloin yleisöä ei saanut ottaa tapahtumiin. Tuhansia katsojia ympäri maailmaa seurasi kisoja tuolloin maksullisen livelähetyksen välityksellä.

Stadioncross Oulu -tapahtuma on ollut Euroopan suurin moottorikelkkakilpailu sekä Oulun suurin talvitapahtuma joka vuosi, keräten aina 3000–4500 kävijää.

Tapahtuman liput ovat myynnissä Ticketmasterissa ja yritysten VIP-liput varattavissa osoitteesta info@snowcrossoulu.com.

Lisätietoja tapahtumasta:
www.snowcrossoulu.com

Tapahtuman rakentumista ja uutisointia voi seurata sosiaalisessa mediassa; Facebook, Instagram ja Tiktok, @snowcrossoulu.