Starttiraha
Voit aloittaa päätoimisen yritystoiminnan sen jälkeen, kun starttirahahakemus on jätetty Työmarkkinatori-palveluun. Varmista, että saat kuittauksen hakemuksen lähettämisestä.
-
Starttiraha on aloittavalle yrittäjälle myönnettävä henkilökohtainen harkinnanvarainen tuki. Tuen tarkoituksena on turvata päätoimiseksi yrittäjäksi ryhtyvän henkilökohtainen toimeentulo aikana, jolloin asiakaskunta ei ole vielä vakiintunut.
- Vastaa määrältään Kelan peruspäivärahaa eli noin 740 euroa kuukaudessa; määrään eivät vaikuta esimerkiksi lapsilisä, asumistuki ja toimeentulotuki.
- Starttirahakauden aikana on tarkoituksenmukaista toimia päätoimisena yrittäjänä niissä tehtävissä ja sillä toimialalla, mihin starttiraha on myönnetty. Jos starttirahan saajalla on starttirahakauden aikana yritystoimintaan liittymättömiä tuloja tai hänen palkkakustannuksiinsa on myönnetty muuta julkista tukea, tulojen määrä vähennetään starttirahan määrästä.
- Maksetaan enintään viideltä työpäivältä viikossa jälkikäteen kuukausittain.
- Starttiraha myönnetään ensin kuudeksi kuukaudeksi. Tämän jakson aikana tulee hakea jatkoa toiselle kuuden kuukauden jaksolle. Muista hakea jatkoa ajoissa, sillä myöhässä saapuneita jatkohakemuksia ei voida käsitellä.
- Starttiraha on veronalaista tuloa.
Päätoimisen yritystoiminnan voi aloittaa vasta, kun starttirahahakemus on jätetty Työmarkkanatori -palvelussa.
-
Sinulla on mahdollisuus starttirahaan, jos täytät seuraavat ehdot:
- Olet työtön tai siirryt esimerkiksi palkkatyöstä, kotityöstä, opinnoista tai sivutoimisesta yrittäjästä päätoimiseksi yrittäjäksi.
- Sinulla on riittävät valmiudet yritystoimintaan tai suunnitelma valmiuksien hankkimiseen: koulutus, työkokemus ja osaaminen.
- Edellytykset yrityksen perustamiselle, yritystoiminnan aloittamiselle ja kannattavuudelle ovat olemassa. Esimerkiksi rahoitus, liiketila ja luvat ovat järjestyneet.
- Tuleva yritystoiminta päätoimista ja jatkuvaa.
- Yritystoimintaa harjoitetaan Suomessa.
- Olet lähettänyt starttirahahakemuksen ennen päätoimisen yrittäjyyden aloittamista.
Kaikki yritysmuodot ja toimialat ovat mahdollisia, kiinnitämme huomiota kilpailutilanteeseen. Starttirahan hakeminen ei edellytä työnhakijaksi ilmoittautumista.
-
- Jos toimit jo päätoimisena yrittäjänä ennen kuin starttirahahakemus on jätetty Työmarkkanatori -palvelussa
- Toimeentuloasi turvaa muu tulo tai etuus, joka on starttirahan suuruinen tai suurempi.
- Jos yritystoiminta turvaa sinulle kohtuullisen toimeentulon.
- Sinulla on verovelkaa tai maksuhäiriömerkintöjä, luottotiedot tarkistetaan. Tuen myöntämisessä on harkintaa, mikäli velat on maksettu tai maksamisesta on sovittu velkojien kanssa.
- Starttirahan arvioidaan vähäistä enemmän vääristävän samoja tuotteita tai palveluja tarjoavien yritysten välistä kilpailua.
-
Lähetä starttirahahakemus ennen päätoimisen yritystoiminnan aloittamista. Suosittelemme, että lähetät hakemuksen noin 1–2 kuukautta ennen päätoimisen yritystoiminnan suunniteltua aloitusajankohtaa.
Jätä starttirahahakemus ennen yrityksen perustamista!
-
- Jos olet työtön, ole yhteydessä omavalmentajaasi.
- Tutustu yrityksen Perustamisoppaaseen (Linkki johtaa ulkoiseen palveluun) .
- Tee alustava liiketoimintasuunnitelma (LTS) ja liiketoimintalaskelmat (rahoitus-, kannattavuus- ja myyntilaskelma). Voit käyttää apuna esimerkiksi BusinessOulun yritystulkki -sivuilta löytyviä työkaluja.
- Varaa tarvittaessa aika yritysneuvontaan. Jos kotikuntasi on Oulu, Hailuoto, Tyrnävä, Muhos, Utajärvi, Vaala tai Posio, varaa aika Oulun seudun Uusyrityskeskukseen. Jos olet oululainen, voit olla yhteydessä myös BusinessOulun yrityspalveluihin.
Muissa Oulun työllisyysalueen kunnissa – Ii, Kempele, Liminka, Lumijoki, Pudasjärvi – ota yhteyttä oman kunnan yritysneuvojaan.
Yritysneuvonta on maksutonta. Saat tukea liiketoiminnan suunnitteluun, laskelmien tekemiseen ja yrityksen perustamiseen. Huolellisesti laadittu liiketoimintasuunnitelma ja laskelmat, jotka on viimeistelty yhdessä yritysneuvojan kanssa, parantavat usein merkittävästi mahdollisuuksia starttirahan ja muun rahoituksen saamisessa.
- Viimeistele LTS ja laskelmat yritysneuvontakäynnin jälkeen ja hanki muut kirjalliset liitteet starttirahahakemukseesi ennen hakemuksen jättämistä. Varmista myös yritysrahoitus.
- Jos tarvitset Y-tunnusta ennen varsinaisen yritystoiminnan aloittamista (esim. lainalupaus pankista, palveluntuottajarekisteri Soteri-rekisteröinti, tuotantovälineiden tilaaminen, vuokrasopimus), ole yhteydessä BusinessOulun starttirahakäsittelijöihin.
-
Täytä starttirahahakemus ensisijaisesti sähköisesti henkilöasiakkaan Asioinnissa (Työmarkkinatori) (Linkki johtaa ulkoiseen palveluun) kirjautumalla Suomi.fi-tunnuksen avulla. Kirjautumisen jälkeen voit täyttää sähköisen starttirahahakemuslomakkeen. Täytä starttirahahakemus huolellisesti.
Lataa tarvittavat liitteet ennen hakemuksen lähettämistä:
- Liiketoimintasuunnitelma esim. YT2
- Taloussuunnitelma esim. YT4
- Verovelkatodistus, sähköisen todistuksen voi ladata Omaverosta
Liikeideastasi ja tilanteestasi riippuen voit liittää myös kopiot näistä:
- Osoitus yritystoiminnan edellyttämän rahoituksen järjestymisestä
- Ajantasainen ansioluettelo
- Yhteistyösopimukset (esisopimus riittää)
- Toimitilan vuokrasopimus (esisopimus riittää)
- Tarvittavista luvat ja ilmoitukset, jotka liittyvät yritystoiminnan käynnistämiseen
- Velkojen takaisinmaksusuunnitelma, mikäli sinulla on yksityisoikeudellisia maksuhäiriöitä tai verovelkaa
Starttirahahakemuksen käsittelyn aikana voimme pyytää sinulta myös muita liitteitä ja lisätietoja liikeideasta ja tilanteestasi riippuen.
Voit halutessasi aloittaa päätoimisen yritystoiminnan starttirahahakemuksen jättämisen jälkeen. Otamme sinuun yhteyttä, kun hakemuksesi on käsittelyvuorossa.
Jos sinulla ei ole sähköiseen asiointiin tarvittavia verkkopankkitunnuksia, mobiilivarmennetta tai EU-maiden tunnistusvälineitä (eIDAS), ota yhteyttä starttiraha@businessoulu.com.
-
Voit toimia vain niissä tehtävissä ja toimialalla mihin starttiraha myönnetty. Esimerkiksi jos starttiraha on myönnetty vähittäiskaupan toimialalle, et voi toimia kuljetuspalveluita tuottavana yrittäjänä ennen kuin olet ilmoittanut muutoksesta tuen myöntäjälle.
Jos starttirahan saajalla on starttirahakauden aikana yritystoimintaan liittymättömiä tuloja tai hänen palkkakustannuksiinsa on myönnetty muuta julkista tukea, tulojen määrä vähennetään starttirahan määrästä. Huomaathan siis, että starttirahasta vähennetään kaikki yritystoimintaan liittymättömät tulot, kuten esimerkiksi palkat, lomakorvaukset, kilometrit, vuokratuotot tai muut pääomatulot, jos ne maksetaan starttirahakauden aikana.
-
Jos sinulla on kysymyksiä starttirahasta, voit ottaa yhteyttä BusinessOuluun sähköpostitse: starttiraha@businessoulu.com tai soittamalla.
Starttirahan sähköisessä hakemisessa ja starttirahan yleisissä kysymyksissä saat apua Yritys-Suomi-neuvontanumerosta 0295 020 500 arkisin klo 9–15. Lisätietoja tuesta ja neuvonnasta (suomi.fi)
-
Hae starttirahan maksatusta erillisellä hakemuksella takautuvasti kuukausi kerrallaan.
- Kuukauden mittainen maksatusjakso voi olla joko kalenterikuukausi tai starttirahapäätöksessä määritelty muu ajanjakso, esim. 16.2.–15.3.
- Toimita maksatushakemus viimeistään kahden kuukauden kuluessa maksatusjakson päättymisestä, esimerkiksi ajalta 1.5.–31.5. maksatushakemus täytyy toimittaa viimeistään 31.7.
- Jos et hae tukea määräajassa, maksatushakemus on vanhentunut eikä tukea makseta kyseiseltä maksatusjaksolta.
- Kirjaudu ja täytä maksatushakemus henkilöasiakkaan Asiointi-osiossa (Työmarkkinatori) (Linkki johtaa ulkoiseen palveluun).
- Jos et voi käyttää asiointipalvelua, lähetä tulostettu ja täytetty lomake osoitteella
Business Oulu -liikelaitos
Työllisyyspalvelut / Maksatus
PL 22
90015 Oulun kaupunkiMaksatushakemus starttirahasta keha20j2_fi_maksatushakemus_starttiraha.docx
Ensimmäiseen maksatushakemukseen tarvittavat liitteet ovat:
- Kopio kaupparekisteri-ilmoituksesta, jos yrityksesi on velvollinen tekemään sen.
- Kopio avoimen yhtiön tai kommandiittiyhtiön yhtiösopimuksesta tai osakeyhtiön perustamissopimuksesta ja yhtiöjärjestyksestä.
- Todistus ennakkoperintärekisteriin merkitsemisestä, jos yrityksellä ei ole velvollisuutta tehdä kaupparekisteri-ilmoitusta.
- Starttirahan maksatusta varten tarvitset muutosverokortin etuutta varten. Starttirahan maksajana toimii Oulun kaupunki, rahatoimisto. Saamme verokortit automaattisesti Verohallinnon kautta. Ilman muutosverokorttia starttirahasta peritään vähintään 25 prosentin suuruinen ennakonpidätys. Pidätysprosenttia ei korjata takautuvasti.
Oulun kaupunki maksaa starttirahaa kaksi kertaa kuukaudessa. Jos maksatushakemuksesi ei ehdi kuukauden ensimmäiseen maksupäivään, se siirtyy automaattisesti seuraavaan.
Starttirahan maksupäivät 2026
15.1.2026, 30.1.2026, 13.2.2026, 27.2.2026, 13.3.2026, 31.3.2026, 15.4.2026, 30.4.2026, 15.5.2026, 29.5.2026, 15.6.2026, 30.6.2026, 15.7.2026, 31.7.2026, 14.8.2026, 31.8.2026, 15.9.2026, 30.9.2026, 15.10.2026, 30.10.2026, 13.11.2026, 30.11.2026, 15.12.2026, 31.12.2026
Maksatuksen yhteystiedot
Jos sinulla on kysymyksiä starttirahan maksatukseen liittyen, lähetä viesti osoitteeseen maksatus.starttiraha@businessoulu.com
Sähköiseen asiointiin liittyvissä asioissa sinua palvelee Yritys-Suomi-neuvonta.
Puhelinpalvelu p. 0295 020 500 ja chat ovat auki arkisin klo 9.00–15.00
BusinessOulu
Johanna Kaasinen
käsittelijä/valmistelija/ratkaisija
040 137 5022
johanna.kaasinen@businessoulu.com
Markku Lahti
käsittelijä/valmistelija/ratkaisija
040 809 9138
markku.lahti@businessoulu.com
Hannu Hiltunen
käsittelijä/valmistelija/ratkaisija
044 703 1394
hannu.j.hiltunen@businessoulu.com
Sari Kauppila
käsittelijä/valmistelija/ratkaisija
044 703 8301
sari.kauppila@businessoulu.com
Ii, Kempele, Liminka, Lumijoki, Pudasjärvi kuntien yritysneuvojat
Ii
Arto Hellsten
Yrityskehittäjä
050 343 9672
arto.hellsten@micropolis.fi
Johanna Jakku-Hiivala
yritysneuvoja
040 024 2290
johanna.jakku-hiivala@micropolis.fi
Noora Huotari
yrityskehittäjä
040 683 0541
noora.huotari@micropolis.fi
Kempele
Miia Marjanen
elinvoimajohtaja
050 316 9701
miia.marjanen@kempele.fi
Soile Pitkänen,
elinkeinokoordinaattori
040 626 7271
soile.pitkanen@kempele.fi
Liminka
Päivi Kennilä
yrityskehittäjä
040 169 1796
paivi.kennila@liminka.fi
Paula Pihlajamaa
yritysasiantuntija
040 669 4876
paula.pihlajamaa@liminka.fi
Lumijoki
Päivi Kennilä
yrityskehittäjä
040 169 1796
paivi.kennila@liminka.fi
Pudasjärvi
Auvo Turpeinen
yritysneuvoja
045 169 3997
auvo.turpeinen@pudasjarvi.fi