Liikehuoneisto Oulussa
Paikka sijaitsee liikenteellisesti hyvällä paikalla. Kun käännyt Uudenkadun valtaväylältä Heinätorinkadulle, niin oletkin jo perillä.
Liiketilassa on yhdistettynä kaksi liiketilaa, joista pienempi on 55m2 ja isompi 73m2. Sisäänkäynti tiloihin on kadun puolelta yhdestä tuulikaapista. Takapihalle on kaksi sisäänkäyntiä eli molemmista tiloista on oma sisäänkäynti.
Tilat ovat helposti muunneltavissa monenlaiseen toimintaan.
Sijainnin ja kokonsa puolesta toimitilat sopivat hyvin esimerkiksi toimistokäyttöön tai kauneudenhoitoalan yritykselle,
Iso yhtenäinen tila antaa mahdollisuuden monenlaiseen toimintaan ja on jatkossakin helposti muokattavissa.
Kahdessa erillisessä huoneessa on hyvä toimia pienemmissä ryhmissä tai levähdellä.
Takaovista pääset suoraan viihtyisälle takapihalle viettämään taukoa.
Taloyhtiön hallitus on huolehtinut tästä talosta mallikkaasti yhdessä Reim Oulu Oy:n(isännöitsijä) ja Kiinteistöhuolto Jurvelinin kanssa.
Tiloissa toimii tällä hetkellä Pilke-Päiväkoti ja vuokrasopimus on voimassa 31.7.2025 asti.
Vapautumisajankohdasta ja muista yksityiskohdista neuvottelemme mielellämme kanssanne.
Liitteenä pari vaihtoehtoa, miten voisivat toimia toimistona.
Jos kiinnostuit, ota yhteyttä Tilahaukkaan!
Arska p. 040 176 9909, aarno.annola@tilahaukka.fi
| Sijainti | Kansankatu 60, 90100 Oulun ydinkeskusta |
| Tilan tyyppi | ToimistoLiiketila |
| Myydään | Kyllä |
| Vuokrataan | Ei |
| Myydään sijoituskohteena | Ei |
| Uudiskohde | Ei |
| Pinta-ala yhteensä | 128 ㎡ |
| Tila 1. kuvaus | Liikehuoneisto L1 |
| Tila 1. koko m² | 73 ㎡ |
| Tila 2. kuvaus | Liikehuoneisto L2 |
| Tila 2. koko m² | 55 ㎡ |
| Myyntihinta | 149 000 € |
| Muutostöiden tekeminen | Tässä pääset muokkaamaan itsellesi mieleisesi toimiston tai kauneushoitolan tai parturin tai ... |
| Rakennusvuosi | 1990 |
| Muut varustelut | AsiakaspysäköintipaikkojaKeittiö |
| Kerrokset | Katutaso |
| Kaukolämpö | Ei |
| Pohjakuvat |
Pohjakuva 1 Pohjakuva 2 |
| Yhteystiedot |
Tilahaukka Aarno Annola aarno.annola@tilahaukka.fi 040 176 9909 https://tilahaukka.fi/toimitilat/ Kotisivut |