Työntaitajiksi 2026 -tapahtuma keräsi Oulun Tullisaliin lähes 3000 kävijää. Yrittäjyys, työnhakutaidot, monipuoliset työnäytökset sekä humanoidirobotit ihastuttivat messuyleisöä.
Työntaitajiksi 2026 -nuorten ammatti- ja työelämätapahtuma käynnistyi energisesti kehittäjäopettaja Eemeli Alanteen vetämällä aplodiharjoituksella. Harjoitus antoi vauhtia päivän odotetuimmalle esiintyjälle yrittäjä, tubettaja Roni Backille, joka otti lavan haltuunsa raikuvien aplodien siivittämänä.
– Moro, moro! Onpa oululaisilla hyvät käytöstavat, Back hymyili.
Back avasi nuorille yrittäjäpolkuaan ja kertoi, miten videoharrastuksesta kasvoi vuosien mittaan menestyvä tuotantoyhtiö.
– Yrittäjyys vaatii pitkäjänteisyyttä ja suunnitelmallisuutta ja sitä, ettei takerru vastoinkäymisiin, Back kertoo.
Back muistutti nuoria siitä, että harva tietää, mitä isona haluaa tehdä. Yhteiskunnan odotukset voiva luoda paineita, joten omaa sisintä kannattaa kuunnella ja pohtia, minkälainen tekeminen kiinnostaa ja mikä aidosti innostaa.
–Opintojen loppuun saattaminen on tärkeää, mutta yhtä tärkeää on mennä kohti omia unelmia. Kaikkea ei opi kirjoista. Oppia voi myös tekemällä ja kokeilemalla asioita konkreettisesti, hän lisää.
Backille yrittäjyys on merkinnyt vapautta ja mahdollisuutta toteuttaa omia ideoita. Rohkeus, määrätietoisuus ja avoimuus ovat vieneet häntä eteenpäin.
–Tsillatkaa, nauttikaa nuoruudesta ja luottakaa siihen, että se oma polku löytyy ajan kanssa. Ja jos yrittäjyys kiinnostaa, kokeilkaa sitä rohkeasti, Back kannustaa.
Yrittäjyysteemaa syvennettiin lavaohjelman toisella puoliskolla, jossa nuoret yrittäjät jakoivat kokemuksiaan. Lavalla saatiin konkreettisia vinkkejä niin yrittäjyyden ensiaskeleihin kuin työnhakuunkin liittyen.
Ammattikirjasto avasi ikkunoita eri ammattialoihin
Osaolla opiskelevat nuoret kertoivat olevansa tyytyväisiä ammatinvalintoihinsa.
Ammattikirjastossa oli tarjolla lähes 30 ”elävää kirjaa”, eri alojen ammattilaisia, joiden kanssa nuoret pääsivät keskustelemaan. Kirjoja lainattiin ahkerasti ja tämän vuoden suosikiksi nousi rikospoliisi. Jaetulle toiselle sijalle ylsivät näyttelijä, biokemisti ja pelisuunnittelija.
Kone- ja tuotantotekniikan opiskelijat haluisivat tietää, minkälaista on tutkijan työ.
–Haluttiin tietää, mitä tutkija oikeasti tekee. Kiinnostavaa oli, mutta ei se tuntunut omalta. Tykätään enemmän tehdä käsillä, opiskelijat pohtivat.
Nuoret miehet kertoivat suuntaavansa seuraavaksi lavaohjelmaa kuuntelemaan ja kehuivat samalla tapahtumaa yhteen ääneen.
– Täällä on ollut tosi mukavaa ja älyttömän mielenkiintoista. Paljon nähtävää.
Tekoälykkäät robottikaverit ihastuttivat
Humanoidirobotit Buddy ja Miroko ihastuttivat messuvieraita.
Näytteilleasettajien joukosta erottui suurisilmäinen robotti, joka tuijotti messuvieraita intensiivisesti. Sen katsetta oli lähes mahdoton vastustaa.
– Tämä on Buddy, robottikaveri lapsille ja vanhuksille. Se reagoi kosketukseen ja siihen voi lisätä esimerkiksi pelejä, kertoo ohjelmistoalan opiskelija Tuomas Hartikainen.
Buddyn vierellä seisoi humanoidirobotti Miroko.
–Miroko tunnistaa kasvot, osaa puhua ja pystyy kantamaan esineitä. Se voi esimerkiksi nostaa lattialle pudonneet silmälasit, Hartikainen esittelee.
Hartikainen näkee ohjelmistoalalla paljon mahdollisuuksia, ja se tarjoaa myös kansainvälisiä urapolkuja.
– En pidä mahdottomana sitä, että jossakin vaiheessa työskentelisin ulkomailla.
Hyvinvointiteknologiaa ja vetyvoimaa
Lehtori Miikka Tanskanen esitteli vetyruohonleikkuria.
Hyvinvointiteknologia-asentajaopiskelijat esittelivät aero-handyä, käteen puettavaa hanskaa.
–Tämä on apuväline, joka tehostaa käden puristusvoimaa. Sen avulla voi esimerkiksi nostaa purkin pöydältä, kertoo opiskelija.
OSAO:n opettaja, Terhi Äijälä avasi hyvinvointiteknologia-asentajien koulutusta. Siinä suoritetaan tieto- ja viestintätekniikan perustutkinto, jossa myös elektroniikka ja robotiikka tulevat tutuiksi.
– Työllistymismahdollisuuksia löytyy esimerkiksi vanhus- ja hoivapalveluista, turvallisuusalalta sekä apuvälineiden ja laitteiden asennus – ja huoltoliikkeistä, Äijälä kertoo.
–Ala on vielä suhteellisen tuntematon ja toivonkin, että yhä useampi löytäisi tiensä näihin opintoihin, hän lisää.
Myös autoalalla innovoidaan. Oppilastyönä rakennetussa vetyruoholeikkurissa on yhdistetty vähän vanhaa ja jotakin uutta.
–Tässä on hyödynnetty ruohonleikkurin runko ja energianlähteenä on vety. Nimestä huolimatta, ruohoa tällä ei kannata enää leikata, kertoo lehtori, Miikka Tanskanen, Haukiputaan OSAO:lta.
Kesätyöt kiinnostivat– paikat täyttyvät nopeasti
Nobinan tiimi esitteli logistiikka-alan työ- ja harjoittelumahdollisuuksia.
Kesätyöpaikkoja tarjoavien työnantajien ständeillä riitti vilskettä. Paikalla oli kymmenkunta yritystä, joista osa edellytti hakijoilta täysi-ikäisyyttä.
– Meille voivat hakea 18 vuotta täyttäneet ja alan opiskelijoille on tarjolla myös harjoittelupaikkoja, kertoi Miikka Enbuske, Outokummulta.
Myös Nobinalla vaaditaan opintojen loppuun suorittamista, mutta logistiikka-alan ammattilaisille riittää kysyntää.
–Tarvitsemme jatkuvasti linja-auton kuljettajia ja paikkoja löytyy jonkin verran myös asentajille, kerrotaan Nobinalta.
Osuuskauppa Arinalle voivat hakea myös nuoremmat.
–KesäÄssä hakemuksia voivat jättää 15–17-vuotiaat ja hakuaika päättyy maaliskuun puolivälissä, Arinasta kerrotaan.
Työnantajat muistuttivat nuoria siitä, että juuri nyt on se paras hetki hakea kesätöitä. Paikat täyttyvät vauhdilla, joten hakemista ei kannata viivyttää.
Messupäivä onnistui -kävijätavoite saavutettiin
Kello kolmelta Tullisalin ovet sulkeutuivat ja viimeinen messubussi suuntasi kohti Oulun keskustaa. Järjestäjät ja näytteilleasettajat pakkasivat tavaroitaan hyväntuulisina. Hymy oli herkässä, sillä takana oli onnistunut messupäivä.
–Kävijätavoite saavutettiin. Aamupäivä oli rauhallinen, mutta iltapäivällä vilskettä riitti senkin edestä, kertoo koordinaattori Antti Haapalainen BusinessOulusta.
Haapalaisen mukaan tapahtuma sai erittäin myönteistä palautetta sekä näytteilleasettajilta että messuvierailta.
Päivän päätteeksi ständit, teltat ja opastekyltit kerättiin varastoihin odottamaan ensi vuoden tapahtumaa.