Työelämäoppitunnit tuovat yritykset lähemmäksi nuoria – ”Tunsin, että voin todella vaikuttaa”

Julkaistu:

Elektrobitin tiimipäällikkö Laura Vähäsaari on ollut mukana Työn Taitajien työelämäoppitunneilla jo useamman kerran. Vaikka työnantaja on matkan varrella vaihtunut, Laura on pysynyt kaikessa toiminnassa aktiivisesti mukana. Hänen mukaansa kokemus on ollut aina antoisa, myös itselle. 

– Kokemus on aina ollut hauska. Vaikka nuoret voivat olla yleisönä välillä haastavia, olen silti joka kerta kokenut, että omalla tarinalla voi todella vaikuttaa. Se on ollut myös itselleni paikka reflektoida omaa urapolkua ja miettiä, mitkä asiat kiinnostavat nuoria, kertoo Vähäsaari. 

Nuorille näkymättömät urapolut esiin 

Vähäsaari korostaa, että nuorille ovat usein tuttuja vain ammatit, joita he näkevät päivittäin, kuten opettajat, poliisit, kampaajat tai sairaanhoitajat. Valtava määrä eri alojen työpaikkoja jää heille täysin näkymättömiin. 

– Mieti kännykkää: kuka sen suunnittelee, kuka koodaa sovellukset, kuka testaa ja varmistaa laadun. Entä kuka rakentaa verkot, joissa se toimii? Koko ketjun taustalla on valtava määrä ihmisiä, mutta nämä ammatit eivät näy ulospäin. Siksi meidän tehtävämme on kertoa niistä.  

Yrityksille tapa kantaa yhteiskuntavastuuta 

Vähäsaari näkee osallistumisen myös osana laajempaa vastuunkantoa niin yhteiskunnallisesti kuin oman toimialan tunnettuuden näkökulmasta. Yhä useampi yritys on ottanutkin työelämäoppitunnit osaksi yhteiskuntavastuutaan. Ne tarjoavat työntekijöilleen mahdollisuuden jakaa osaamistaan, vaikuttaa nuorten tulevaisuuteen ja vahvistaa alueen elinvoimaa. 

– Haluan tuoda näkyviin oman alani työpaikkoja ja samalla auttaa nuoria. Kotona on omia nuoria, ja heidän urapohdinnoistaan on syntynyt tarve jakaa kokemuksia muillekin. 

 – Yksi mieleenpainuvimmista hetkistä syntyi, kun oppitunnilla ollut nuori totesi ääneen, ettei ollut tiennyt tällaisista työpaikoista. Hän oli ollut menossa täysin eri suuntaan, mutta innostui selvästi kuulemastani uratarinasta. Se tuntui todella merkitykselliseltä. Tiesin silloin, että olin ainakin antanut jotain ajateltavaa. 

Laura Vähäsaari saa kiitokset ja kunniakirjan Työn Taitajat toimintaa koordinoivalta Reetta Räisäseltä Oulun kaupungintalolla toukokuussa.

Jokaisella on tarina, jolla voi olla vaikutus 

Moni miettii, onko heillä mitään annettavaa nuorille. Vähäsaari rohkaisee osallistumaan.
– Jokaisella on jotain, mitä kertoa. Me kuvittelemme helposti, että oma tarina ei ole erityinen, mutta nuoret eivät ole kuulleet sitä ennen. Eikä tarkoitus ole muuttaa maailmaa, jos oma tarina resonoi edes yhdelle nuorelle, se on jo iso juttu. 

Työn Taitajien työelämäoppitunnit ovat yrityksille konkreettinen tapa vaikuttaa tulevaisuuteen. Osallistuminen ei vaadi täydellistä urapolkua tai esiintymiskokemusta, vain aitoa halua kohdata nuoret ja jakaa kokemuksensa. 

Työn Taitajat tuo esiin työelämän aidot tarinat  

Oppitunteja pidetään yläkoulu- ja toisen asteen opiskelijoille. Tunneilla nuoret kuulevat eri alojen ammattilaisilta, millaisia valintoja elämässä on tehty, mitä mutkia on kohdattu ja miten kiinnostuksen kohteet ovat löytyneet. Usein juuri epävarmuus ja sattumat tekevät tarinoista nuorille merkityksellisiä. 

“Tärkeintä ei ole täydellinen tarina, vaan se, että joku kuulee juuri sinun kokemuksesi ja saa siitä toivoa.” 

Työn Taitajien työelämäoppitunnit saivat alkunsa Oulun seudun ICT-alan tarpeista, mutta ovat sittemmin laajentuneet monialaiseksi kokonaisuudeksi. Oppitunneilla on ollut mukana jo lähes 200 eri alojen ammattilaista jakamassa uratarinoitaan. 

Työn Taitajien toiminta antaa mahdollisuuden lisätä toimialan ja yrityksen tunnettuutta, vaikuttaa nuorten urapohdintoihin ja lopulta sitä kautta edistää Oulun elinvoimaisuutta ja nuorten työllisyyttä. 

Vaikuta, puhu, tuo toivoa

Millaista oli, kun aloitit itse työelämässä? Mitä olisit halunnut kuulla silloin, kun valitsit opiskelupaikkaa tai mietit tulevaisuuttasi? Juuri näistä kokemuksista puhuminen on korvaamatonta nuorille, jotka etsivät omaa suuntaansa. 

Ilmoittaudu mukaan 

Lisätietoja: