Turvallisuusala työllistää

Julkaistu:

Turvallisuusala on monipuolinen toimiala, jossa huolehditaan ihmisten ja omaisuuden turvallisuudesta. Työtehtävät vaihtelevat asiakaspalvelusta valvontaan ja turvaamiseen, ja työympäristöt voivat olla esimerkiksi kauppakeskuksia, yrityksiä tai tapahtumia.

Ala sopii sinulle, jos pidät vastuullisesta ja vaihtelevasta työstä. Työssä tarvitaan hyvää tilannetajua, rauhallisuutta ja asiakaspalvelutaitoja. Fyysinen ja henkinen jaksaminen ovat tärkeitä, sillä työ voi olla ajoittain kuormittavaa. Jos arvostat ihmisten turvallisuutta ja osaat toimia paineen alla, turvallisuusala voi olla juuri sinua varten.

Tutustu koulutuksiin ja hae mukaan!

Merkittävä osa yksityisen turvallisuusalan tehtävistä on luvanvaraista, ja työ edellyttää koulutusta. Oulun seudun työllisyysalueen työnhakijoilla on nyt mahdollisuus hakea kolmeen turvallisuusalan työvoimakoulutukseen.

Turvallisuusalan ammattitutkinto

Turvallisuusalan ammattitutkinto antaa laaja-alaiset valmiudet työskennellä vartioinnin ja turvallisuuden eri tehtävissä. Tutkinnon suorittanut voi toimia esimerkiksi vartijana, vastaanottovirkailijana, järjestyksenvalvojana, poliisin tai rajavartiolaitoksen avuksi asetettuna järjestyksenvalvojana, arvokuljettajana, turvatarkastajana, vartijapalomiehenä tai esimiestehtävissä.

Koulutus kestää noin 11 kuukautta ja se järjestetään OSAOn Limingan toimipisteessä. Opiskelu sisältää lähiopetusta, etäopintoja ja työssäoppimista.

Vartijan koulutus

Vartijan koulutus on turvallisuusalan ammattitutkinnon tutkinnon osa, jonka hyväksytty suorittaminen antaa mahdollisuuden hakea Poliisilta vartijaksi hyväksyntää.

Koulutuksessa on läsnäolovelvoite, ja se järjestetään OSAOn Limingan toimipisteessä helmikuussa 2026.

Turvallisuusosaamista tapahtumiin

Koulutus on suunnattu tapahtumista ja niiden turvallisuudesta kiinnostuneille. Koulutuksen aikana suoritetaan erilaisia kortteja ja pätevyyksiä, jotka tukevat työllistymistä tapahtuma-alan tehtäviin, esimerkiksi festivaaleille.

Koulutus järjestetään OSAOn Kotkantien toimipisteessä. Koulutuksesta on infotilaisuus Teams-yhteydellä  23.1.2026 klo 15, löydät linkin infoon koulutusilmoituksesta.

Ennen työvoimakoulutukseen hakeutumista, keskustele koulutustarpeesta omavalmentajasi kanssa.