Moni sote‑alan ammattilainen pohtii, voisiko omasta osaamisesta rakentaa kannattavan yrityksen ja mitä yrittäjyyden ensiaskeliin kuuluu. Minustako yrittäjä sote‑alalle ‑tapahtuma tarjoaa tiiviin, asiantuntijavetoisen tietopaketin kaikille yrittäjyyttä harkitseville.
Yksityiset sosiaali- ja terveysalan yritykset ovat tärkeä osa palvelujärjestelmää. Ne voivat tarjota palveluitaan julkisille toimijoille, työnantajille tai yksityisille asiakkaille. Alan yrittäjyyteen liittyy kuitenkin erityispiirteitä, jotka on hyvä tuntea alkuvaiheessa.
— Sote-alaa ohjaa tarkka lainsäädäntö ja toiminta on valvottua. Yrittäjän vastuulla on esimerkiksi rekisteröinti, omavalvonta sekä potilas‑ ja asiakastietojen asianmukainen käsittely, kertoo yritysneuvoja Anneli Rinta‑Paavola Oulun seudun Uusyrityskeskuksesta.
Varmuutta yrittäjyyden ensiaskeliin
Minustako yrittäjä sote‑alalle ‑tapahtuman tavoitteena on helpottaa yrittäjyyden alkuvaihetta. Tilaisuudessa käydään läpi muun muassa Kelan Kanta-palveluita, viranomaisvaatimuksia sekä kirjanpitoon ja rahoitusvaihtoehtoihin liittyviä asioita.
Mukana on asiantuntijoita Kelasta, Finnverasta, Lupa- ja valvontavirastosta, Pohjois-Pohjanmaan Yrittäjistä sekä Tilitoimisto Mandaatista. Lisäksi paikalla on kaksi alan yrittäjää kertomassa kokemuksistaan.
— Tavoitteena ei ole tehdä kenestäkään valmista yrittäjää, vaan antaa realistinen käsitys siitä, mitä sote‑alan yrittäjyys käytännössä tarkoittaa, toteaa Rinta-Paavola.
Tapahtumassa esitellään myös BusinessOulun digivalmennuksia ja kerrotaan yrittäjyyttä tukevista koulutuksista. Kiinnostuneille on varattu mahdollisuus keskustella omasta liikeideastaan luottamuksellisesti asiantuntijoiden kanssa.
Minustako yrittäjä sote‑alalle
- torstaina 26.3. 2026
- klo 12–16
Startup Station, BusinessOulu 4.kerros, Sepänkatu 20, 90100 Oulu - Maksuton tapahtuma – ilmoittautuminen vaaditaan:
Ilmoittaudu tästä: Minustako yrittäjä sote-alalle?
Ilmoittautuminen päättyy 22.3.2026.
Tapahtuman järjestävät yhdessä BusinessOulu ja Oulun seudun Uusyrityskeskus.