Oulun matkailu jatkoi vahvaa kasvuaan helmikuussa 2026. Samanaikaisesti myös Pohjolan rengastien alueella kehitys on positiivista, mikä kertoo laajemman pohjoisen matkailun vetovoiman kasvusta.
Helmikuussa Oulussa kirjattiin yhteensä 78 400 maksullista yöpymistä, mikä tarkoittaa peräti 32 prosentin kasvua edellisvuoteen verrattuna. Rekisteröidyissä majoitusliikkeissä kasvua oli 21 prosenttia, ja erityisesti kansainvälinen kysyntä kehittyi vahvasti ulkomaisten yöpymisten kasvaessa 39 prosenttia
Myös rekisteröimätön majoitus, kuten Airbnb, kasvoi merkittävästi, mikä kertoo matkailun kokonaiskysynnän laajenemisesta ja tarjonnan monipuolistumisesta.
Pohjolan rengastien alueella rekisteröidyt yöpymiset kasvoivat helmikuussa 9 prosenttia, ja kansainvälinen kysyntä nousi erityisesti, ulkomaisten yöpymisten kasvaessa 18 prosenttia
Kansainvälinen kasvu korostuu
Oulussa kansainvälinen matkailu kasvoi selvästi kotimaista nopeammin. Merkittäviä kasvumarkkinoita olivat muun muassa Kiina, Ranska, Sveitsi ja Iso-Britannia, joissa nähtiin jopa kolminkertaisia kasvuprosentteja
Samalla Pohjolan rengastien alueella kansainväliset saapumiset kasvoivat 35 prosenttia, mikä vahvistaa alueen asemaa kansainvälisessä kiertomatkailussa
Kapasiteetti ja käyttöaste korkealla tasolla
Oulussa hotellien käyttöaste nousi helmikuussa noin 75 prosenttiin, ja keskustahotelleissa jopa lähes 80 prosenttiin. Myös Pohjolan rengastien alueella käyttöaste pysyi hyvällä tasolla, mikä kertoo kysynnän tasaisesta jakautumisesta koko alueelle.
– Oulun matkailuyöpymisten kokonaisvolyymi kasvaa vahvasti ja myös tulevat näkymät kevään ja kesän ajalle ovat erittäin positiivisia. Kansainvälisen matkailun kasvu on erityisen ilahduttavaa ja se näkyy myös erityyppisten matkailijoita kiinnostavien oheispalvelujen ja aktiviteettien kysynnässä. Toimialan yrityksille tämä on kasvun ja kehityksen vuosi, kommentoi Jyrki Kemppainen BusinessOulusta.
Kulttuuripääkaupunkivuosi vauhdittaa kasvua
Matkailun vahva kehitys linkittyy suoraan käynnissä olevaan Oulu2026 Euroopan kulttuuripääkaupunkivuoteen sekä alueen investointeihin majoituskapasiteettiin.
– Kulttuuripääkaupunkivuosi näkyy jo nyt selvästi kasvaneena kysyntänä ja kansainvälisenä kiinnostuksena Oulua kohtaan. Lapland Hotelsin laajennus on tuonut merkittävästi lisää kapasiteettia markkinaan, ja tulevana kesänä avautuva Scandic Go on erittäin tervetullut lisä vastaamaan kasvavaan kysyntään. Samalla koko Pohjolan rengastien alue hyötyy kasvusta, kun matkailijat liikkuvat yhä enemmän alueiden välillä, kommentoi Y.T. Anderson, Oulun Matkailu Oy:n toimitusjohtaja.
Pohjolan rengastie vahvistaa alueellista matkailua
Pohjolan rengastie jatkaa kehittymistään yhtenä Pohjois-Suomen keskeisistä kiertomatkatuotteista. Kasvavat yöpymisluvut ja kansainvälinen kiinnostus osoittavat, että alueellinen yhteistyö toimii ja tuotteistus vastaa kysyntään.
Alueen kehitys tukee Oulun asemaa porttina pohjoiseen ja vahvistaa uuden Visit Northern Finland -yhteistyön merkitystä kansainvälisessä matkailussa.