Ulkomaiset matkailijat nostivat Oulun matkailutulon kasvuun vuonna 2024

Kuva: Visit Oulu

Julkaistu:

Uusimman matkailun tulo- ja työllisyysvaikutusten tutkimuksen mukaan vuonna 2024 matkailutulo laski Suomessa monilla alueilla, mutta Oulussa matkailutulo kasvoi noin 7%. Vain Rovaniemellä mitattiin Oulua korkeampi kasvu matkailutulojen kehityksessä.

Välitön matkailutulo oli Oulussa 261 miljoonaa euroa ja kokonaisvaikutukset 389 miljoonaa euroa vuodessa. Suorien matkailutyöpaikkojen palkkatuloista Oulu sai verotuloja noin 3,5 miljoonaa euroa vuodessa.

Merkittävin tekijä Oulun matkailutulojen kehitykseen oli kansainvälisen matkailun kasvu. Kansainvälisten matkailijoiden yöpymiset kasvoivat 37 %. Kansainvälisten vieraiden pidemmät viipymät ja merkittävästi suurempi rahankäyttö edistävät alan liikevaihtoa ja työllisyyttä merkittävästi Oulussa.

Matkailun aikaansaamat välittömät työllisyysvaikutukset olivat Oulussa 1170 henkilötyövuotta ja kokonaisuudessaan jopa yli 1400 henkilötyövuotta. Myös työllisyyden osalta oli maltillista kasvua verrattuna edelliseen vuoteen. Työpaikoista yli puolet kohdistuu majoitus- ja ravitsemistoimintaan.

Matkailun työllisyysvaikutus on kansallisestikin varsin merkittävä. Matkailuliikevaihdon osuus kaikkien toimialojen liikevaihdosta oli keskimäärin 1,5 prosenttia, mutta matkailutyöllisyyden osuus henkilötyövuosista oli 2,6 prosenttia. Tämä kertoo alan työvoimavaltaisuudesta ja paikallisuudesta – matkailutyöpaikkoja ei voi ulkoistaa.

Ulkomaisten yöpymiset ovat nyt koronapandemiaa edeltävän vuoden 2019 tasolla Suomessa.

– Seudun matkailustrategian toimenpiteet tuottavat tuloksia ja niihin kannattaa edelleen satsata, koska matkailun kasvu luo hyvinvointia myös Oulun seudun asukkaille. Matkailukysyntä ruokkii lentoyhteyksiä, investointeja ja palveluja, jotka heijastuvat laajasti aluetalouteen ja vetovoimaan, sanoo BusinessOulun matkailun asiakkuuspäällikkö Jyrki Kemppainen.

Vuoden 2024 tutkimuksen toteutti Visitory Oy lähes 50 alueelle eri puolilla Suomea. Visitory Oy on matkailutiedon ja -tutkimuksen tuottamiseen erikoistunut yritys.

Lisätietoja:
Jyrki Kemppainen
asiakkuuspäällikkö, elinkeinopalvelut
p. 044 499 3296
jyrki.kemppainen@businessoulu.com