Oulun kaupungin vuosittainen yrittäjäpalkintojen luovutustilaisuus järjestettiin Oulun kaupungintalolla perjantaina 23. toukokuuta.
Oulun kaupungin yrittäjäpalkinnot myöntää Business Oulu -liikelaitoksen johtokunta. Esityksiä ehdokkaista eri kategorioihin ovat voineet tehdä yksityiset henkilöt, yhteisöt ja yritykset. Palkintoraadin puheenjohtajana toimii Business Oulu -liikelaitoksen johtaja.
Palkintoja jakamassa olivat kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Jarmo Husso, BusinessOulun johtokunnan puheenjohtaja Jukka Kolmonen sekä BusinessOulun johtaja Juha Ala-Mursula. Myös kaupunginjohtaja Ari Alatossava sekä kaupunginhallituksen puheenjohtaja Mirja Vehkaperä olivat läsnä tilaisuudessa.
Palkittuina kolme varsin erilaista yritystä
BusinessOulun johtokunta päätti tänä vuonna myöntää vuoden startup-yrityksen palkinnon Thermal Channel Technologies Oy:lle, vuoden vientiyrityksen palkinnon Creowave Oy:lle ja Stiiknafuulia-palkinnon Vauhtipuisto Oy:lle.
Vuoden oululaisena startup-yrityksenä palkittu Thermal Channel Technologies Oy valmistaa tehoelektroniikan jäähdytysratkaisuja tuotemerkillä Cooliblade.
Thermal Channel Technologies Oy palvelee asiakkaita useilla teollisuudenaloilla, kuten telekommunikaatio, uusiutuvan energian sektori ja teollisuuden sähkömoottorien säätösovellukset.
Yritys perustettiin vuonna 2021 VTT LaunchPad -ohjelman kautta, ja sen pääkonttori sekä tutkimus- ja kehitysyksikkö sijaitsevat Oulussa. Tällä hetkellä yritys työllistää 20 henkilöä ja sen liikevaihto oli vuonna 2024 noin 350 000 euroa. Thermal Channel Technologies Oy on palkittu yhtenä Euroopan lupaavimmista puolijohdeteknologiayrityksistä vuonna 2023.

Vuoden startup-yrityksen palkinnon Juha Ala-Mursulalta pokkasi Thermal Channel Technologiesin toimitusjohtaja Janne Suhonen.
– Kiva saada tällaista tunnustusta, niin tiedetään myös, että ollaan oikealla tiellä ja olemme onnistuneet vakuuttamaan myös firman ulkopuolisia ihmisiä, totesi Thermal Channel Technologiesin toimitusjohtaja Janne Suhonen.
– Olemme ylpeitä oululaisuudestamme ja pääsääntöisesti kaikki toimintammekin on täällä. Sen lisäksi, että hyödynnämme oululaista osaamista, myös sijoittajista valtaosa on Oulun seudulta. Yritämme siis monessa mielessä pitää Oulun lippua korkealla maailmalla, hän jatkoi.
Vuoden oululaiseksi vientiyritykseksi valittu Creowave Oy on teknologiayritys, joka on erikoistunut vaativiin ympäristöihin suunnattuihin elektroniikkaratkaisuihin. Se vie ulkomaille 100 prosenttia liikevaihdostaan. Vuonna 2004 perustettu yritys kehittää ja valmistaa erityisesti öljy-, kaasu- ja energiantuotantoteollisuudelle suunnattuja mittaus- ja valvontajärjestelmiä ja on saavuttanut vakaan jalansijan öljymarkkinoilla.

Palkinnosta Juha Ala-Mursulan kanssa juttelivat Creowaven Jyrki Koski sekä Teemu Vähäkangas.
– Kiitokset Oulun kaupungille ja BusinessOululle sekä kaikille valinnassa mukana olleille tahoille. Oli yksi miellyttävimpiä puheluita pitkiin, pitkiin aikoihin, kun saimme tietää tästä palkinnosta, lausui Creowaven toimitusjohtaja Jyrki Koski.
– Mekin touhuamme lähinnä tuolla maailmalla, emmekä hirveästi näy paikallisesti, mutta tuntuu tosi hyvältä tietää, että meidänkin tekemisemme on huomattu, hän kiitti.
Stiiknafuulia-yrittäjäpalkintoa myönnettäessä kiinnitetään huomiota muun muassa siihen, että palkinnonsaaja on pitkäjänteisellä, vakiintuneella ja kannattavalla toiminnallaan vaikuttanut merkittävästi Oulun kaupungin elinkeinoelämään, toiminut vastuullisesti ja aktiivisesti oululaisessa yrittäjäyhteisössä sekä herättänyt positiivista henkeä omalla toiminnallaan.
Nyt Stiiknafuulialla palkittu Vauhtipuisto Oy on perinteinen oululainen perheyritys, jonka toiminnassa on mukana jo kolmas sukupolvi. Vauhtipuiston perustivat Anja ja Reijo Komulainen vuonna 1982 ja nykyisin vetovastuuta kantaa Kalle Komulainen.
Yritys on rakentanut uudet puitteet Nallikariin edistäen merkittävästi alueen matkailupotentiaalia. Vauhtipuiston liikevaihto vuonna 2024 oli 406 000 euroa. Yritys työllistää ympärivuotisesti neljä henkilöä ja kesällä lähes 60.

Vauhtipuiston Anna ja Kalle Komulainen lupasivat Kari Södön reliefeille kunniapaikan Huvilinna-ravintolasta.
– Oli todella miellyttävä kuulla, että tämä palkinto on meille myönnetty. Tämä kiitos pitkästä työstä kuuluu nyt paitsi vanhemmillemme myös meille itsellemme. Ja oman perheemme lisäksi meillä ovat tietysti keskiössä kaikki muutkin perheet, jotka meillä käyvät, sanoi Vauhtipuiston toimitusjohtaja Kalle Komulainen.
Vauhtipuistolle luovutettiin palkinnoksi oululaistaiteilija Kari Södön puureliefeistä koostuva neliosainen teosinstallaatio.
– Kun saimme tietää palkinnosta ja pääsimme taideteosta itsekin miettimään, muistimme Kari Södön, jonka maanläheisestä tekemisestä tykkäämme muutenkin kovasti. Nämä reliefit saamme nyt uuteen Huvilinna-ravintolaamme näytille kaikelle kansalle, Komulainen päätti.

Puheenvuorossaan kaupunginjohtaja puhui itseensä uskovien yritysten merkityksestä koko Oululle.
Palkintojen luovutuksen jälkeen myös kaupunginjohtaja Ari Alatossava lausui muutaman sanan.
– Menestyneiden yritysten ja organisaatioiden takana ovat aina ihmiset. Kaikki lähtee heidän työstään, intohimostaan ja tekemisestään sekä uskosta omaan asiaan. Kun kasvua kovasti peräänkuulutetaan, kaikki kolme palkittua yritystä ovat erinomaisia esimerkkejä siitä, miten tinkimätöntä tekemistä on käännetty myös koko yhteisön ja yhteiskunnan hyväksi, hän huomautti.