Hankkeessa mukana:
Oulun kaupunki / BusinessOulu, Oulun yliopisto, Koulutuskuntayhtymä OSAO ja Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy
Hankkeen kesto:
1.9.2023-31.12.2024
Budjetti:
Kokonaisbudjetti 651 899 €, josta EAKR 361 975 €. Rahoittaja Pohjois-Pohjanmaan liitto.
Hankkeella ratkotaan Oulun Innovaatioallianssiin liittyvien yritysklustereiden rakentamisen ja toiminnan haasteita. Tavoitteena on lisätä klusterien ja ekosysteemien toimenpiteiden yrityslähtöisyyttä, vaikuttavuutta ja klusteritoiminnan näkyvyyttä. Hankkeessa toteutetaan klustereiden kartoitus ja arviointi, jonka perusteella valitaan ja käynnistetään klusterille sopivat kehittämistoimenpiteet. Hankkeessa myös sovitetaan yhteen jatkuvan oppimisen palveluita ja klustereiden haasteita. Klusteriarvioinnin perusteella saadaan klusterikohtaista ennakointitietoa osaamistarpeista. Lisäksi parannetaan klustereiden innovaatiopalveluita ja toteutetaan haastelähtöisiä innovaatiotapahtumia, joissa opiskelijat, yritykset ja tutkijat kootaan saman pöydän ääreen.
Lisätietoja
Pirjo Koskiniemi
vastuuhenkilö, avoimen innovaation palvelut
Soile Jokinen
asiantuntija, osaaminen ja jatkuva oppiminen