Kesätyöstä sivutyö opintojen ohelle

Julkaistu:

Iiris Halminen on oululainen 18-vuotias lukiolainen, jolla on nyt työkokemuksiensa joukossa kesätyöpätkä Loppulan luontokahvilassa.

– Löysin Loppulan kesätyöilmoituksen BusinessOulun kesätyösetelipaikkojen joukosta. Loppula vaikutti mukavalta paikalta ja kahvilatyö kiinnosti minua, joten päätin hakea. Olin jo loppukevään aikana joitain viikonloppuja töissä kahvilassa.

Loppulan luontokahvila tuntui sopivalta Iirikselle, sillä hänen harrastuksiinsa kuuluu niin partiota kuin luonnossa kulkemista juoksulenkeillä ja vaelluksilla. Työtehtävät olivat monipuoliset: kahvilan avaaminen, asiakaspalvelu, tiskihuolto ja siivoaminen, leipominen ja niin edelleen.
– Kahvila on sen verran pieni, että jokainen työntekijä saa tehdä kaikkia kahvilaan liittyviä töitä. Kahvilalla pidetään erilaisia lastenleirejä ja yritysten kokouksia sekä virkistyspäiviä, joilla olen ollut ohjaajana ja emäntänä. Työhön perehtyminen oli paljolti mallista ja tekemällä oppimista, mikä sopi minulle hyvin, Iiris kuvailee.

Hänen täytettyään 18 vuotta onnistuvat työvuorot myös itsenäisesti. Loppulalla on anniskeluoikeus, mikä edellyttää asiakaspalvelussa täysi-ikäisyyttä niiden tuotteiden osalta. Yritys avusti Iiristä myös tarvittavan anniskelupassin hankkimisessa.

Rita Porkka Loppulan luontokahvilalla.

Naturest kokeili nyt ensimmäisen kerran kesätyösetelipaikan tarjoamista. Tietoa kesätyöseteleistä oli, sillä aikaisempina vuosina kyläseura oli palkannut nuoria kesätyösetelien tukemana.
– Avoimesta kesätyösetelipaikasta oli helppo ilmoittaa BusinessOulun nettisivuilla olevan lomakkeen kautta, sanoo Rita Porkka Loppulan luontokahvilaa pyörittävästä Naturest Oy:stä.

Sijainniltaan Loppula on etäällä julkisen liikenteen reiteiltä. Tämä huolestutti Ritaa, sillä hän ajatteli sen saattavan vaikuttaa hakemusten määrään. Pohdinnat osoittautuivat vääriksi, sillä hyviä hakijoita oli runsaasti.
– Sen meille sopivimman helmen löytäminen hakijoiden joukosta oli vaikeinta. Voi kun olisikin ollut kivaa, jos olisi voinut tarjota monelle nuorelle sen ensimmäisen hienon työelämän kokemuksen, Rita kertoo.

Hyvän hakuprosessin ja työelämän kontaktin tarjoamiseksi kaikki kesäsetelityötä hakeneet saivat vastauksen yhteydenottoonsa ja hakemukseensa, vaikkei valinta osunutkaan kohdalle.
– Se on arvokysymys. Haluamme kohdella ihmisiä hyvin ja samalla profiloitua reiluksi työnantajaksi.

Iiris kuvailee Loppulan luontokahvilan parhaiksi puoliksi ovat lämmintä ja ystävällistä tunnelmaa sekä luonnonläheisyyttä.
– Mukavinta työssä ovat asiakkaat. Iso osa asiakkaista ovat joko pyöräilijöitä tai tulleet viettämään luontopäivää, joten he ovat lähes poikkeuksetta hyvällä tuulella.
– Kahvilassa olen oppinut erityisesti olemaan jännittämättä asiakaspalvelua ja ylipäätänsä kahvilan pyörittämistä, Iiris kuvailee työn antia.

Iiris haluaa myös välittää viestin työelämän edustajille:
– Yrityksiä haluaisin rohkaista ottamaan enemmän myös alaikäisiä nuoria kesätöihin ja töihin ylipäänsä. On paljon sellaisia aloja, joilla täysi-ikäisyys ei työtehtävien puolesta ole tarpeen, mutta sitä silti vaaditaan. Moni 16- ja 17-vuotias olisi mielellään myös enemmän kuin kaksi viikkoa kesätöissä, mutta paikkoja ei ole paljoa.

Reipas oululainen osaaja haaveilee suuntaavansa ensihoitajan opintoihin lukion jälkeen. Sillä välin Iiris tienaa taskurahaa tutuksi tulleessa työssä.
– Tulen jatkamaan tuntitöissä syksylläkin, satunnaisina viikonloppuina koulun ohella.

Onkin hyvä kysymys, kumpi nappasi kumman?

Iiris Halminen jatkaa työtään Loppulan luontokahvilalla myös syksyllä, opintojen ohessa.