Yritysverkostot - Tule mukaan verkostoitumaan

OULUN SEUDUN MARKKINOINTI

Tehdään yhdessä Oulusta Suomen nopeimmin kasvava talousalue

BusinessOulun koordinoiman Oulun seudun markkinoinnin tavoitteena on kehittää Oulun imagoa ja tehdä Oulusta Suomen nopeimmin kasvava, houkutteleva talousalue ja kaupunkiseutu, jossa ihminen viihtyy ja jossa on hyvä rakentaa tulevaisuutta. Tätä varten alue tarvitsee menestyviä yrityksiä kaikilta aloilta, toimivaa julkista hallintoa, huippuluokan koulutusta, laadukasta asumista ja vapaa-aikaa, toimivat palvelut sekä synergiaa eri toimijoiden välille.

Oulun imagoa ja tunnettuutta kehittääksemme tarvitsemme monipuolista markkinointiyhteistyötä paikallisten yritysten ja muiden toimijoiden kanssa. Vuosittain yhteisiin markkinointitoimenpiteisiin osallistuu nykyisellään jo noin 50 eri tahoa. Kaikki Oulun seudun markkinoinnin toimenpiteet rahoitetaan puoliksi yhteistyökumppanien rahoituksella ja puoliksi Oulun kaupungin varoista.

Kaikki paikalliset toimijat ovat tervetulleita mukaan hankkeeseen edistämään Oulun seudun markkinointia ja kasvua alueellamme. Markkinoinnin vuosikumppanina pääset mukaan Advisory Board -työskentelyyn ja sitä kautta vaikuttamaan Oulun seudun markkinoinnin toimenpiteisiin. Yritykset ja yhteisöt ovat tervetulleita osallistumaan myös yksittäisiin kampanjoihin ja tapahtumiin.

Hanki yrityksellesi lisää näkyvyyttä ja tue myyntiäsi sekä verkostoitumista kotimaassa ja kansainvälisesti – tule mukaan vaikuttamaan ja tekemään ennakkoluulotonta Oulun seudun markkinointia yhdessä!

oulu.com

oulu.com

 

Auli Kangas

Auli Kangas

viestintä- ja markkinointipäällikkö

050 588 7755

Ota yhteyttä
Hanna Mattila

Hanna Mattila

yhteyspäällikkö, kaupunkimarkkinointi

040 717 3588

Ota yhteyttä