BusinessOulun ajankohtaisimmat uutiset

Yhteistyössä on voimaa

Yhteistyössä on voimaa

Nelisenkymmentä yrittäjää ja monia eri yhteisöjä osallistui Hyvinvointipäivään Oulun keskustassa 18. tammikuuta.

Kuva: Oulun Ruohonjuuren myymäläpäällikkö Satu Huusko oli mukana tapahtuman työryhmässä.

Oulun Liikekeskus ry järjesti toista kertaa Hyvinvointipäivän Oulun keskustan alueella lauantaina 18.1.2020. Mukana oli nelisenkymmentä yrittäjää ja eri yhteisöjä. Tapahtumia oli yhteensä 26 eri kohteessa. Pääpuhujana oli urheilulääkäri Pippa Laukka, joka piti luennon kolmessa eri kohteessa. Laukka kiitteli oululaisia erittäin intensiivisestä kuuntelusta ja runsaasta osallistumisesta.

Tapahtuma tehtiin yhdessä aktiivisen, Oulun Liikekeskuksen jäsenyrityksistä koostuvan työryhmän kanssa. Visuaalisen ilmeen toteutti Kauppakeskus Valkean markkinointitiimi. Tapahtumaan palkattiin tuottaja Niina Jortikka. Hän kokosi eri toimijat yhteen ja koordinoi ohjelman sekä markkinoinnin. Näin saatiin tehokkaasti yhdistettyä eri alojen yritykset ja yhteisöt yhteisen nimittäjän eli "hyvinvoinnin" alle. Yhdessä tehden tapahtumalle tuli enemmän näkyvyyttä ja sisältöä.

Hyvinvointipäivän työryhmässä oli mukana myös Oulun Ruohonjuuren myymäläpäällikkö Satu Huusko: "Tapahtuma meni todella hyvin, meillä oli vauhdikas ja hyväntuulinen tunnelma. Lasse Seppänen oli meillä kertomassa kehon ja mielen hyvinvoinnista. Kokonaisvaltainen hyvinvointi kiinnostaa ihmisiä."

Palautetta saatiin yli puolelta osallistuneista yrityksistä. Suurin osa vastanneista halusi ehdottomasti olla mukana myös seuraavassa vastaavan teeman tapahtumassa. Palautteen perusteella toimintamalli ja tapahtuma koettiin hyväksi ja päätettiin järjestää seuraava Hyvinvointipäivä myös syksyllä sekä vuoden päästä tammikuussa.

Lisätietoja:

Niina Jortikka
Tapahtumien käsityöläinen
niina.jortikka@gmail.com
+358 40 591 6092