BusinessOulun ajankohtaisimmat uutiset

Yhdeksäntoista maan tiedetoimittajista koostuva ryhmä tutustuu Ouluun

Yhdeksäntoista maan tiedetoimittajista koostuva ryhmä tutustuu Ouluun

Maailman tiedetoimittajien kongressin osallistujista 20 hengen tiedetoimittajaryhmä saapuu tutustumaan Ouluun perjantaina 28.6.2013. Vierailu liittyy lähes tuhannen tiedetoimittajan WSCJ:n maailmankongressiin, joka järjestetään tämän viikon aikana Helsingissä.

Kongressin isäntänä toimii Suomen tiedetoimittajien liitto ja vierailun Pohjoisen Skandinavian pääkaupunkiin Ouluun järjestää BusinessOulu.

Yhdeksäntoista maan tiedetoimittajista koostuva ryhmä tutustuu Oulun innovaatioallianssin, yliopiston ja VTT:n sekä huippuyritysten innovaatiolaboratorioihin.

Pääkohde on The Centre for Health and Technology, CHT, joka on osa laajaa OuluHealth-yhteistyötä.

CHT:ssä kehitetään seuraavan sukupolven terveyden ja hyvinvoinnin ratkaisuja. Oulu on saanut kehitystyön valtakunnallisen vastuun valtion Innovatiiviset kaupungit –ohjelmassa (INKA, Oulu, tulevaisuuden terveys).

Pääsponsorina Oulun kaupungin yhteismarkkinoinnin lisäksi vierailun aikana toimii Elektrobit Oyj, joka kehittää Oulussa edistyksellistä teknologiaa autoteollisuudelle ja langattoman teknologian sovelluksiin, muuntaen sen rikastuttaviksi loppukäyttäjäkokemuksiksi. EB on erikoistunut autoteollisuuden ja langattomien teknologioiden vaativiin sulautettuihin ohjelmisto- ja laiteratkaisuihin.

Vierailuohjelmassa esitellään lisäksi Biocenterin (Biocenter Oulu on biotieteiden, biolääketieteen, biotekniikan ja näihin liittyvien alojen tutkimus-, kehitys- ja yhteistyöyksikkö), CWC:n (langattoman tiedonsiirron tutkimuskeskus), CMV:n (konenäön tutkimuskeskus), Yliopiston minirikastamon (Pyhäsalmen kaivoksen rikastamon mini-versio) sekä VTT:n painetun älyn Printocentin (painettavan älykkyyden painokone ja toimintakeskus) toimintaa.

Yrityskäyntikohteita ovat Biosilta Ltd, LudoCraft Ltd ja Valkee Ltd. Toimittajat pääsevät myös soutamaan Oulujoella aidolla tervaveneellä Koskenniskasta Maikkulan Kartanoon.

Tiedetoimittajien vierailun tavoitteena on auttaa Oulun toimijoita ja maailman tiedetoimittajia verkostoitumaan ja luomaan hyödyllisiä suhteita ja kansainvälisiä kontakteja.

8th World Conference of Science Journalists –tapahtuma on tiedejournalistien ja tiedeviestinnän ammattilaisten merkittävin kansainvälinen tapaaminen. Suomen tiedetoimittajien liitto on yksi suurimpia tiedeviestinnän ammattilaisten järjestöjä maailmassa, ja se kokoaa yhteen tieteestä kirjoittavia journalisteja, tiedeviestinnän ammattilaisia ja tieteellisten julkaisujen toimittajia. Liitossa on noin 1000 jäsentä.

Lisätietoja:

Tapahtuman verkkosivu

http://www.businessoulu.com/fi/uutiset-tapahtumat/tapahtumat-koulutukset/wcsj2013-post-congress-tour-oulu.html

Riina Aikio, projektipäällikkö, BusinessOulu, Oulun kaupungin matkailu –ja kongressitoimisto

 www.businessoulu.com

Alpo Merilä, viestintä BusinessOulu alpo.merila@businessoulu.com

Anu Kytölä, WCSJ2013 Press Officer, Email: anu.kytola@cancer.fi, Mobile: +358 50 3828968