BusinessOulun ajankohtaisimmat uutiset

VTT:lle kansainvälinen palkinto painetun älyn kehittämisestä

VTT:lle kansainvälinen palkinto painetun älyn kehittämisestä

VTT:n kehittämä maailman ensimmäinen painetun älyn pilottipainokoneympäristö on palkittu kansainvälisessä IDTechEx Printed Electronics Europe 2012 Awards -kilpailussa. Oulussa toimiva, VTT:n osaamiseen pohjautuva ja VTT:n tiloihin rakennettu PrintoCentin yksikkö voitti kilpailussa Best Technical Development Manufacturing Award -sarjan.

IDTechEx Printed Electronics Europe -kiIpailu palkitsee merkittäviä painetun älyn innovaatioita, edistäjiä, kehittäjiä ja kaupallistajia. Sitoutumattomista alan asiantuntijoista koostuva raati nosti VTT:n Manufacturing-sarjan kärkeen tunnustuksena maailman ensimmäisen painetun älyn teollistamisyksikön kehittämisestä.

Ouluun 13. maaliskuuta 2012 avattu painetun älyn pilottipainokone on alalla ainutlaatuinen ja mahdollistaa teollisen pilottivalmistuksen laboratorioluokan testauksista tuotannon toimivuuden varmistamiseen. Maaliskuussa käyttöön otetulla hallimittakaavan rullalta–rullalle-painolinjalla on mahdollista valmistaa kaupalliseen tuotantoon tarkoitettuja painetun älyn massatuotteita nopeasti ja tehokkaasti. Linjan ansiosta mukaan tulevat yritykset voivat aloittaa teollisen pilottivalmistuksen pienellä riskillä ilman omaan tuotantoympäristöön vaadittuja investointeja.

VTT hyödyntää Printocent-yksikössä vaihtelevia painatustekniikoita, esimerkiksi flexo- ja syväpainoa, käänteistä syväpainoa, silkkipainoa ja kuumapuristusta. Teknologia mahdollistaa myös painamalla tehdyt ledit ja aurinkokennot sekä mikrofluidiikan ja hologrammien liittämisen painotuotteisiin.

IDTechEX Printed Electronics Europe -palkinnot julkistettiin 3. huhtikuuta 2012 Berliinissä. Kilpailusarjoja olivat Technical Development Materials Award, Technical Development Manufacturing Award, Best New Product Development Award, Best Commercialisation Award ja Academic R&D Award.

Lisätiedot kilpailun verkkosivulta:

http://www.idtechex.com/printedelectronicsawards/europe2012.asp#A