BusinessOulun ajankohtaisimmat uutiset

Viuhka OuluGuide 2013 –oppaita julki

Viuhka OuluGuide 2013 –oppaita julki

OULU GUIDE 2013 - matkailuesite on ilmestynyt uudistuneena viidellä kielellä - suomeksi, englanniksi, ruotsiksi, saksaksi ja venäjäksi. Aikaisempaa laajempi sisältö ja suurempi sivukoko noudattelevat kansainvälistä trendiä, samoin kuin runsaampi Oulun matkailukohteita esittelevä kuvakavalkadi.

Oulu tähtää matkailuvuonna 2013 kasvuun. Peräti satasivuinen opas palvelee aikaisempaa paremmin yrityksiä. Palvelut tavoittavat Oulussa vierailevat turistit ja kokousvieraat koko matkailuvuoden ajan.

OULU GUIDE 2013 antaa monipuolisen ja edustavan kuvan Oulun kaupungin matkailutarjonnasta. Mukana Oulun yhteismarkkinoinnissa ovat mm. hotellit sekä kattava joukko ravintoloita, tapahtumia ja ohjelmapalveluita. Esitteestä löytyy elämysvinkkejä koko vuodelle ja kaikenikäisille. Erityisesti tuodaan esille Oulun matkailun kärkituotteita, vapaa-ajan toimintaa, tapahtumia, kulttuuria sekä tekemistä lapsille ja lapsiperheille. Esitteestä löytyy paljon myös matkailijoille hyödyllisiä internetosoitteita.

Painosmäärä on yhteensä 150.000.

Ulkomainen jakelu hoidetaan ennakkotilausten perusteella mm. matkatoimistoihin sekä eri suurlähetystöihin ja konsulaatteihin. Kotimaan jakelu kattaa kaupunkien matkailutoimistot, suuret tavaratalot ja ostoskeskukset.

Oulussa matkailijat saavat OULU GUIDE – esitteen Torikatu 10:n matkailuinfosta, linja-auto-, rautatie- ja lentoasemalta, kauppahallista sekä hotelleista.

Tilaukset ja lisätietoja:

BusinessOulu
Matti Bäckström
puh. +358 44703 1321
matti.backstrom@ouka.fi
www.visitoulu.fi

Raimo Käyhkö
puh. +358 8 558 41330
raimo.kayhko@ouka.fi
www.visitoulu.fi