BusinessOulun ajankohtaisimmat uutiset

Virtuaalisessa Northern Glow -bisnesfoorumissa brändäyksen huippupuheenvuoroja

Virtuaalisessa Northern Glow -bisnesfoorumissa brändäyksen huippupuheenvuoroja

Kenkäsuunnittelija Minna Parikan tarina tunnetun brändin takaa kuullaan Northern Glow’ssa.

Kansainvälisten menestysbrändien rakentajat ja asiantuntijat yhteen tuova Northern Glow järjestetään tänä vuonna virtuaalisesti.

Oulun teatterin lavalta tiistaina 24. marraskuuta ympäri Suomea lähetettävässä tapahtumassa nähdään niin kotimaisia kuin ulkomaisia brändäyksen konkareita.

Pääpuhujana kuullaan yhdysvaltalaista futuristia ja brändigurua Jody Turneria, joka on työskennellyt esimerkiksi Applelle ja Adidakselle. Toisena keynote-puhujana kuullaan tanskalaista kirjailijaa ja kokemuksellisen markkinoinnin asiantuntijaa Claus Raastedia.

Lavalle nousevat myös esimerkiksi luova johtaja ja toimittaja Jani Halme, Suomen ainoa brändiprofessori Saila Saraniemi Oulun yliopistosta sekä kenkäsuunnittelija Minna Parikka, jota haastattelee muotimaailmassakin vaikuttanut Hotelli Punkaharjun yrittäjä Saimi Hoyer.

Yleisö voi osallistua keskusteluun ja verkostoitua, kuten fyysisessäkin tapahtumassa.

”Haluamme, että virtuaalitapahtumassa päästään mahdollisimman lähelle Northern Glow’n alkuperäistä ideaa. Tarkoituksena on inspiroida ja tuoda ihmisiä yhteen. Oulun teatterille rakennettava Northern Glow -studio luo innostavan ympäristön virtuaalitapahtumalle. Nyt muualtakin Suomesta on entistä helpompi osallistua tilaisuuteen ja päästä mukaan tunnelmaan vaikka kotisohvalta tai työpöydän äärestä”, kannustaa tapahtumasta vastaava Hanna Mattila BusinessOulusta.

Parikan puhe harvoin tarjolla

Muun muassa Lady Gagan ja Taylor Swiftin kaltaisilla supertähdillä nähtyjen ikonisten kenkien suunnittelija Minna Parikka kertoo, ettei hän useinkaan suostu puhujakeikkapyyntöihin, vaikka kutsuja tulee.

“Siinä mielessä tämä on harvinainen tilaisuus”, hän myöntää.

“Saimin [Hoyer] kanssa käymme varmasti läpi sitä, miten kohdallani teinin unelma on konkretisoitunut liiketoiminnaksi ja miten unelma on säilynyt punaisena lankana yrityksen matkan varrella”, sanoo Parikka, joka tuo luovuuttaan esiin tänä syksynä myös Tanssii tähtien kanssa -kilpailussa.

Nyt seitsemättä kertaa järjestettävä Northern Glow palkittiin maaliskuussa Pohjoisen parhaat -gaalassa parhaana business-tapahtumana. BusinessOulu toteuttaa Northern Glow’n yhdessä Alma Talentin kanssa.

Lisätietoja:
northernglow.fi
Hanna Mattila, Place Marketing Manager, BusinessOulu, 040 717 3588, hanna.mattila@businessoulu.com